Olo on ollut  hieman valoisampi, mutta ei paljoa tarvita, kun kuppi keikahtaa. Eilen luin meidän kylän omaa lehteä, tosin jutut on yleensä niin huonosti kirjoitettuja, että lähinnä katselen siitä kuvat. Mutta nyt silmiin pisti Päätoimittajarouvan pääkirjoitus. Ja sitten kilahti. Kilahti sen verran, että kirjoitin lukijapalstalle vastineen, vaikka tiedän, ettei sitä vastinetta ikinä lehteen paineta.

Koska olen kilahtamispisteessä edelleen, näen sen vaivan, että kopsaan Päätoimittajan pääkirjoituksen, sekä perään oman, sähköpostin kautta lähettämäni vastineen tänne. Mie oon veemäinen ihminen, kun otan sen kannan. Ai niin, päätoimittajan välimerkkivirheitä en jaksa ruveta korjaamaan...

PÄÄKIRJOITUS:

Minua sorsitaan!

Julkaisemme mieluusti lukijoiden kirjoituksia, jos ne ovat lyhyehköjä, napakoita ja koskettavat jollain oleellisella tavalla V.....laa tai vähintään ovat todellisten lukijoiden tekemiä. Harmillisen harvoin tulee sopivia.

Yhteen kirjoitukseen en malta olla kommentoimatta, vaikkei se läpi mennytkään. Lappeenrantalainen nuori eduskuntavaaliehdokas J.H valitti tarjoamassaan kirjoituksessa, että yksin asumisesta rangaistaan. Hän perusteli näkemystään sillä, että pienten asuntojen vuokrat ovat suhteessa suuremmat kuin suurten. Myös auto tai laajakaista maksaa saman verran yhdeltä kuin kahdelta. Pienet pakkaukset ovat kaupoissa suhteessa kalliimpia.

Ihan oikein, yksin asuminen on kalliimpaa, ylellisyyttä, johon kaikilla ei olisi varaa. Ei sellainen ylellisyys olisi vielä muutama vuosikymmen sitten ollut mahdollista kovinkaan monelle.

Jos lääkkeet jäävät yksin asumisen takia hankkimatta, voi harkita palveluasuntoon pyrkimistä, jos vaikka rahaa jäisi lääkkeisiin.

Mikä estää etsimästä ystävää, tavallista jos ei sydänystävää löydy, joka jakaisi asunnon? Aika moni taitaa haluta asua yksin, vaikka se tarkoittaisi myös yksinäisyyttä. Yhteisasumista pidetään sopivana enää opiskelijoiden soluasunnoissa, eivätkä nekään kaikille kelpaa.

Pitäisikö yksin asuvan saada alennusta keittiön ja kylpyhuoneen koneista ja kalusteista? Nehän maksavat saman verran, vaikka neliöitä olisi muualla vähemmän. Taitaisi olla myyjien mielestä hauskaa, jos joku menisi autokauppaan tinkimään autoa puoleen hintaan, koska käyttää autoa yksin. Voi olla, että hyvin perustellen saa yksin pidetystä autosta vaihdossa enemmän kuin perhekäytössä olleesta. Pitäisi ehkä ostaakin mopo, jos ei ole autoon yksin varaa.

Mitä, jos opettelisimme vain olemaan tyytyväisiä omiin elämäntilanteisiimme ja muistamaan myös hyvät puolet, jos ei valittamiseen sen kummempaa syytä ole, kuin että joku saa jotain halvemmalla kun jakaa sen toisten kanssa. Kannattaisi opetella jakamaan. Voihan jakaa vaikka ruokapakkauksen, jos ei koko elämistä osaa.

Oikealla asenteella voi oma palkkakin tuntua riittävältä, vaikka joku huippumenestyjä saakin tuhatkertaisesti.

Ja Hanni istahtaa näppäimistön ääreen ja kirjoittaa vastineensa:

   
Ajatuksia pääkirjoituksesta 3.3. 2011

Päätoimittaja A K:n pääkirjoitus V:lan Sanomissa 3.3.2011 oli vastine eduskuntavaaliehdokas J. H:n kirjoitukseen, jota tosin lehti ei ollut julkaissut. Eli lukijat joutuvat arvailemaan alkuperäisen tekstin sisältöä, ja saattaa siis olla, että asiasisältö oli vastineessa vääristynyt. Asia H:n kirjoituksessa oli kuitenkin se tosiseikka, joka vasta viime aikoina on ollut tapetilla muuallakin (mm eduskunnassa): yksin eläminen on suhteessa huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi parisuhteessa eläminen.

Päätoimittajan vastineessa on rivien välissä havaittavissa lievää halveksuntaa ja ivaa? Miksi? Ehkä sen vuoksi (villi arvaus!) että omalle kohdalle ei ole osunut elämässä tilannetta, jolloin jää yksin. Näppärää järjestellä yksin asuvia kimppakämppään ja soluasuntoihin, kelpasihan sellainen asumismuoto nuorena opiskelijanakin, saa kelvata myös keski-iässä. Turhaa ylellisyyttä asua omassa rauhassa itsenäisenä, asunnon voi jakaa - jollei sydänystävää ole, niin "tavallisen" ystävän kanssa.

Täysin yli ymmärrykseni meni ajatus siitä, että jos (tässä puhutaan ilmeisesti vanhuksista) lääkkeisiin ei ole varaa, voi siirtyä asumaan palveluasuntoon, jospa rahat riittäisivät paremmin. Palveluasunnoissa ei asuta ilmaiseksi, ei edes halvalla. Usein sen yksin asuvan vanhuksen on halvinta asua siellä omassa, velattomaksi maksetussa mökissään. Ja silti eläminen siinä tulee yksin kalliimmaksi kuin puolison kanssa. Tämä nyt vain on fakta, jonka ymmärtää, jos uskaltaa riisua ne vaaleanpunaiset lasit silmiltään ja tulla alas saarnatuolista.

Jos J. H. ehdotti, että kodinkonekaupassa tai autokaupassa asioiva yksin asuva saisi alennusta, ihmettelen. Oletan siis, että nuo ideat tulivat päätoimittajan omasta päästä. (?) Minusta ei edes vitsinä hauskoja ajatuksia, eikä edes kovin korkeatasoista vitsailua, anteeksi tämä tosikkomaisuuteni.

"Voihan jakaa vaikka ruokapakkauksen, jos ei koko elämistä osaa". Tuo oli erittäin loukkaava, alentava ja täysin varsinaisen asian vierestä sanottu möläytys. Ei yksin asuminen tarkoita sitä, ettei kykene jakamaan elämäänsä muiden kanssa. Tiedän sen kokemuksesta, jaan elämäni todella monen kanssa, pelkästään jo sen vuoksi, että minulla on neljä lasta, kotoa muuttaneita aikuisia. Asun yksin, mutta elämäni jaan tärkeiden, rakkaiden ja ihanien ihmisten kanssa.

Sen elämän, joka on sairaseläkkeen varassa yksin elävänä naisena huomattavasti kalliimpaa kuin jos olisin parisuhteessa. Ja miksi en ole, sen tietävät kyllä nämä ihmiset, joiden kanssa elämäni jaan.

Päätoimittaja sen sijaan voisi miettiä omaa asennettaan. Enkä nyt puhu pelkästään rahasta, kuten AK itse puhui pääkirjoituksensa viimeisessä kappaleessa.

Hanni

Hannila


(ja P.S. En oletakaan, että tämä lehden pääkirjoitusta kritisoiva kirjoitus "menisi läpi"...)

                                                              ------------------------------------------------------------------------

Edit: Ostajaehdokkaat tekivät sen verran hyvän tarjouksen, että hyväksyin sen. Silti se ei vielä tarkoita nopeita kauppoja; tämä jää myyntiin ja välittäjä alkaa kaupitella nyt niiden asuntoa, tosin sanoi, että asunto on sellainen, ettei pitäisi olla vaikea tehtävä. Mutta mihinkään en luota enää, etenkin kun voi olla että nämä mun ostajat jää odottamaan, että heidän asuntonsa ostajat saa oman asuntonsa myytyä. Olen ketjun viimeinen, joskaan en heikoin lenkki. En ainakaan tunnusta Mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin pari viikkoa sitten

Edit2: nyt kyllä kilahtelee koko ajan. Toi alareunan ärsyttävä kuivuus.fi-mainos ei lähde pois mitenkään. Siellä vilkkuu, kammottava. Tiedän, että rahalla saisi maksettua mainokset pois, mutta periaatteesta en maksa. Perse!