Noin, emännän viereen istumaan ja tiukka tuijotus päälle. Ääni puuttuu, Viivi ei osaa vinkumalla osoittaa, että pissahätä on ja kova sittenkin!


 
Huh, viimeinkin se tajusi nostaa peppunsa tuolista. Alahan tulla! Kiiiire!

Jestas että se valjaiden etsiminen kestää ja kestää! Mamma! Pissat tulee housuun!!

Siis Viivi, 7 kk, ei VIELÄ osaa puhua, kuten sen edeltäjä, edesmennyt Manu osasi. Manu puhui selvää suomea, kun halusi että sille heitetään pallo. Jos sitä kiusoitteli pallo kourassa, eikä heti heittänyt sitä, vaikka se teki tollerin houkuttelueleitä, ja yritti siten saada palloa lentoon, se tuskastui ja sanoi: ANNA! niin selkeästi, että sen kuulivat muutkin kuin mie.

Kerroin innoissani asian kaverilleni, jolla oli myös koira, mutta niin yksinkertainen, ettei se ikinä oppinut puhumaan. Kaveri katsoi minua  miettiväisesti, kun kerroin että nyt meidän Manu on oppinut ensimmäisen sanansa, ja sanoi siihen: juu, ihan kiva kuulla. Mutta jos se sulle noin enemmälti alkaa jutella, niin tulepa käymään meillä ja istutaan ihan rauhassa juttelemaan sun tilanteesta...

Manu sanoi toisenkin sanansa joulun alla. Iso kinkku oli uunissa tuntitolkulla, ja Manu istui hievahtamatta tuijottaen lasiluukun läpi kypsyvää, ihanalta tuoksuvaa lihamöhkälettä. Kun sitten vihdoin otin sen uunista, sanoi Manu möreällä, helpottuneella äänellä: ASIAA!

Mutta englantia se ei elinaikanaan oppinut puhumaan, kuten mun kaverin setteri. Kaveri yritti tyttönsä kanssa opettaa Rasmusta istumaan. Koira yritti ymmärtää, mitä siltä halutaan, mutta lopulta tuskastui ja sanoi sanottavansa selvällä englannin kielellä. Kaverini katsoi tyttöä ja kysyi: kuulitko mitä se sanoi. Tyttö sanoi kuulleensa. Rasmus oli  tiuskaissut kimeällä äänellä: fuck you!