Luin aamulla lehdestä aamukahvia hörppiessäni aika huolestuttavan jutun täältä: http://www.kouvolansanomat.fi/page.php?page_id=242  eli nuorten alkoholinkäyttö on muuttunut huolestuttavasti. (Linkistä löytyy ainakin vielä lauantaina tämä juttu etusivulta klikkaamalla "uutiset" ja oikeasta reunasta artikkeli nuorten juopottelusta)

Aamulla jo kaksoslikan (17v) tästä asiasta juttelinkin. Kaksoset alkaa olla sellaisessa iässä, että enää ei voi koko aikaa vahtia. Likka seurustelee ja viettää aikaansa myös poikaystävän kotona, ja tässä kai punnitaan sitten omaa luottamusta omiin lapsiin ja etenkin omiin kasvatustaitoihin. Enhän enää voi tietää esimerkiksi, onko likka poikaystävän kotona leffailtaa viettämässä, kuten sanoo, vai kenties ottamassa kännejä. Uuden poikaystävän vanhempia en tunne, kuten olen tuntenut sen edeltäjän vanhemmat, mutta kaipa vaisto sanoisi, jos pojassa olisi jotain epäilyttävää. Ei ole, oikein mukava kunnon  poika.

Periaatteeni on aina ollut sellainen avoin suhtautuminen, mutta ei siten, että esimerkiksi ostaisin lapsilleni edes sitä yhtä siideriä. Tupakanpolttoa en hyväksy, eli jos polttavat, tekevät sen ratkaisun itse, ja saavat polttaa salaa nurkan takana. Estää en sitä voi, siinä asiassa olen antanut periksi. Pulloja ei meillä ole koskaan piiloteltu, ja lapset ovat olleet mukana pippaloissa, joissa on ollut myös alkoholia tarjolla, mutta itse olen pitänyt huolen siitä, että olen ollut siinä kunnossa, että lapsille ei ole jäänyt turvattomuuden tunnetta. En kuitenkaan sylje lasiin, joten olisi kaksinaamaista olla olevinaan raivoraitis. Olen siis yrittänyt olla esimerkkinä kohtuukäyttäjästä.

Lapsilta en ole kieltänyt alkoholin käyttöä, olen varma että kielletyn hedelmän maku olisi liian houkutteleva. Olen myös sanonut tämän kliseelauseen: kotiin pitää aina tulla, ei saa jäädä puistoon tai lumihankeen makaamaan sen vuoksi, ettei kotiin uskalla tulla huonossakin kunnossa. Ja että kaveria ei jätetä. Ja että hauskanpito pitää opetella muilla keinoin kun perskänneillä.

Mutta voinko olla ollenkaan varma, etteikö lapseni luiskahtaisi, tai olisi jopa jo luiskahtanut  ajan tavan mukaan tuohon lehdessä kerrottuun käyttäytymiseen. Siis kouluun on varattava korjauskaljaa! Viikollakin otetaan pikkukännit! Ja kun otetaan, sikspäkki ei ole enää mitään. Onko meidän vanhempien alkoholinkäyttö jo niin arkea ja jokapäiväistä, että lapset pitävät luonnollisena, että kaupasta kannetaan tuplamäyräkoiria kotiin?

Silti olen ollut huomaavinani, ja lapset on joskus sanoneetkin olevansa tyytyväisiä siitä, ettei äidillä, siis sillä ainoalla perheen vanhemmalla, ole alko-ongelmaa. Uskon että minun kännäämiseni olisi saanut lapset tuntemaan olonsa todella turvattomiksi: heidän ainoa huoltajansa ei olekaan vastuutaan kantava aikuinen.

No nyt alkaa sädekehä painaa päätä. Ehkä sen takia kirjoitankin, että olen ollut siinä hurskaassa luulossa, että mun lapset on ihan normaaleja nuoria. Ja normaalit kokeilut kuuluvat tähän ikään, sen olen hyväksynyt, mutta olenko se äiti, jolle tulee täytenä yllätyksenä, että lasteni alkoholinkäyttö onkin karannut käsistä.

Siis minulle hyvin hyödyllinen lehtiartikkeli, vaikka meinasikin aamukahvit mennä väärään kurkkuun.