Ensinnäkin, tässä siis jääkaappimme tiistaina, kuva oli tuolla aiemmassa postauksessa. Ja sen alle kuvasin jääkaappimme torstaina, siis kaksi päivää myöhemmin. Kyllä se vaan tyhjenee nopeasti, tänään siellä sitten on vain se valo.

Vasikkamme ovat juoneet ne maidotkin parissa päivässä melkein loppuun. Ja veitsi törröttää edelleen muksujen margariinirasiassa. Mamman rasiassa ei törrötä, mullahan on oma, johon muksuilla ei ole koskemista.

Erillisestä margariinirasiasta muistin Maman ja Maman blogin. Eilen selailin uutta Kodin Kuvalehteä, ja huomasin siellä aukeaman kokoisen jutun hyvistä nettisivuista, joista löytyy leivontaohjeita. Otsikko oli "Netissä leivotaan". Ja katsopas vain, siellähän on meidän Maman blogiosoite http://tenava4.vuodatus.net. Ja alla lukee:" Pappilan hätävara on ruoka- ei vain leivontablogi. Lähes kaikki ohjeet käyvät keliaakikoille". Mama on puulla päähän lyöty. Ja ajatelkaa nyt, hänen bloginsa on bongattu tuonne tuhansien blogien joukosta. Kyl mie oon ylpee Maman ja Apukokin puolesta.

Sitten se ideajuttu. Tuohon edelliseen muistopostaukseen jo kaima-Hannele sanoikin, että avain pitäisi saada tauluksi. Mulla on ollut idea tehdä jonkinlainen vitriini, jonne tuo avainkin pääsisi, mutta en ole saanut aikaan hankkia sitä vitriinikehikkoa. Eilen löysin yhdet kehykset, jotka olen joskus ostanut alennuskorista. Ajattelin laittaa avaimen siihen, mutta mitä laittaisin taustaksi (nyt siinä on kehyksen mukana tullut mustavalkoinen piirros), vai tekisinkö siihen jonkilaisen kollaasin, johon tulisi mustavalkoisia kuvia tuolta syntymäkodistani. Niitä tosin ei ole kuin muutama, ja nekin epätarkkoja. Vai kirjoittaisinko taustaan sopivanväriselle paperille tarinan? Kellastuneen väriselle pohjalle? Mitä teille tulee mieleen tästä kehyksestä ja avaimesta? Älkää antako sen taustapaperin häiritä. En viitsinyt vain avata kehyksiä vielä, ettei ne nipsuttimet väsy availemisesta.