Nyt mulla on ollut vuorokauden ajan uusi ompelukone, ja jo keksin mitä seuraavaksi ostan: Pfaffiini tilkkutyön tikkausta helpottavan aputason. Mutta olen nyt saanut peiton välikaitaleet tikattua, ja voi että ompeleminen on helppoa! Ei tarvinnut hermoilla pohjakankaan kurttaantumista, yläsyöttäjä toimi hienosti, eikä tarvinnut purkaa yhtään pätkää. Homma kävi nopeasti, nyt enää reunukset ja valmista tuli. Kaikkineenhan tuon peiton tekemiseen meni aikaa monta viikkoa, tämä loppurutistus vaan tikkauksineen oli vähän varsinaista urakkatyötä. Mutta tikkaaminen tosiaan kävisi helpommin, jos koneessa olisi aputaso, jonka päällä peitto lepää. Nyt tikkaaminen näytti tältä:

Kerronpa alkuun päästyäni vähän Viivistäkin uutta.

Viiviä ei ole koulutettu ollenkaan samalla tapaa, kuten koulutin Manun. Manu oli novascotiannoutaja, nautti työnteosta ja noutamisesta, oppi nopeasti kaikki, ja toisaalta oli sellainen sählä, että se oli pakkokin kouluttaa. Viivi sen sijaan on söpöilevä pikkuinen neiti, kiltti luonteeltaan, ja jotenkin sen opettaminen on jäänyt. Lenkilläkin poukkoillaan miten sattuu hihnassa, ts. mie kiskon koiraa perässäni, kun se vain nuuskisi joka ainoan mättään kävelyreitin varrella. Lenkkeilystä sen kanssa ei tule mitään.

Eilen sitten Kaksoslikka päätti opettaa Viiville muutakin kuin nämä, mitkä se jo käskystä osaa, eli istua:

Ja paiskata tassua:

Oli aika hauska seurata, kun Kaksoslikka yritti opettaa Viiville maahan menon. Vaikka millä tavalla likka yritti näyttää, mitä haluaa Viivin tekevän, Viivi antoi tassua. Ensin toista ja sitten toista ja taas toista. Varttitunnin jälkeen Viivi alkoi hoksata, mitä maahan meno tarkoittaa. Tänään se osaa jo pelkällä komennolla:

Ja kohta kokeiltiin uudelleen. Osaa se:

Tänään Kaksoslikka opetti Viivin myös kellahtamaan "kuole"-käskystä kyljelleen. Se oppi sen kolmannella yrityksellä. En vain ollut kameran kanssa paikalla. Mutta ei se meitin neiti mikään tyhmä koira ole..