Päätin kokeilla tuota ihanaa Koon kissapohjaa uudelleen. Nyt tekstin ei enää pitäisi pudota alas kommentoidessa. Kokeillaan.

Pääsiäinen meni vähän perseelleen, nyt sentään istun tässä naputtamassa. Lähdin perjantai-iltana ajamaan Keski-Suomeen äitini luo, ja siellä sain kamalan päänsäryn yöllä, jota kuvittelin migreeniksi, kun se ei hellittänyt yhtään buranalla. Kummallisesti väsyttikin, ja makoilin siellä sohvalla horteessa ja kuuntelin miten mummun puikot kilisi ja suu kävi taukoamatta. Äiti on hyvin seurallinen ihminen, mutta isän kuoleman jälkeen puhe- (lue:kuuntelu-)kaverin puutteessa, joten varmaan ajoi saman asian, vaikka vastailin juu ja joo, vaikka en juuri mukana keskustelussa pysynytkään.

Illansuussa lähdin ajamaan takaisinpäin, ja puolivälin jälkeen alkoi palelu ja poskien kuumotus. Lämmityslaite puhalsi täysillä, silti palelin niin että menin välillä melkein kramppiin Nauru. Kotiin pääsin, vaikka ajokaista tahtoi välillä vääristyä mutkaisemmaksi kuin se todellisuudessa oli. Putosin sängyn pohjalle ja kun mittasin kuumeen ENNEN kuin se sitten oikeasti alkoi nousta, se hipoi jo 39:ää. Sen jälkeen en enää välittänyt tietääkään paljonko sitä oli. Paljon oli, koska jouduin yöllä vessassa käydessäni osan matkasta konttaamaan Päättämätön.

Nyt alkaa taas pää ja jalat pelittämään. Kummallista; mulla ei ole yleensä kuume nouse kirveelläkään, tämä oli jo kolmas kuumetauti tänä vuonna. Toivottavasti en ehtinyt tartuttaa äidille tautia.

Taidanpa lähteä tästä blogikierrokselle ja katsella, miten muiden pääsiäinen on mennyt.

Viivistä tähän vielä tuore kuva. Fasaani sai tytsyn sekaisin tepastellessaan röyhkeästi ikkunan alta. Viivi ihan tärisi, ja piti outoa märinää, kurlasi kurkkuaan ja yritti naukua kuin kissat. Valitettavasti en saanut ääntä kuvaan. Meitä molempia alkoi ihan naurattaa.

Ja juu, tiedän, Viivin on aika mennä trimmaajalle.... aika on tilattu jo.

 

1239639368_img-d41d8cd98f00b204e9800998e