Vetkutuksen maailmanmestari täällä, hei!

Jotta ei vielä tarvitsisi kääriä hihoja ja aloittaa perjantaisiivousta, teen jo jonkin aikaa odottamassa olleen meemin, jonka Pirliina mulle heitti. Samantapaisen olen jo tehnytkin, mutta koska olen niin äärimmäisen monipuolinen ihminen, minustahan löytyy ammennettavaa. Siis:

"Viisi tunnusmerkkiä ja faktaa itsestäni ja elämästäni"

- Asun metsän reunassa rivitalossa, johon muutin kahden nuorimman lapsen kanssa tämän valmistuttua viisi vuotta sitten. Nyt olen omaksi yllätyksekseni suunnittelemassa uudenlaista asumismuotoa kunhan Kaksoset lähtevät maailmalle. Luulin asuvani tässä kunnes mut vieritetään metsän takana mäen alla olevaan vanhainkotiin. Niin ei taida käydäkään.

- Osaan käyttää iskuporakonetta (älkää kysykö, mistä se tuli mieleeni, en tiedä todellakaan).

- Minut haastetaan kenties käräjille tämän vuoden aikana. En pelkää sitä. Enää.

- Narskutan öisin hampaitani niin raivokkaasti, että joskus en aamulla meinaa saada suutani auki. Kuulen aamuisin vielä normaaliakin huonommin öisen harrastukseni vuoksi. Auttaisikohan siihen, jos mulla olisi mies ja muuta puuhaa öiseen aikaan?

- Olen opettelemassa sanomaan ei oikeassa paikassa. Olen vielä noviisi, päätellen esim siitä, että eilen korjasin yhden mummelin housut: lyhensin lahkeet ja kavensin yläosaa, sekä mulle työnnetty mekkokangas odottaa tekijäänsä... Ompelisin mieluummin, jollei se olisi aina ilmaista hyväntekeväisyyttä tyyliin "äkkiäkös sie tämän surautat, kun sulla on aikaa...."

Ja kun nyt alkuun pääsin, eikä siivous oikein nappaa vieläkään, teen perään toisen, jonka nappasin Stanstalta. Tällainen "viimeksi" -lista:

Eli VIIMEKSI

1. SYÖMÄNI RUOKA?

Aamupala: gluteeniton sämpylä, juustoa, kurkkua, kahvia kaksi kuppia, omena.

2. JUOMANI JUOMA?

No se kahvi

3. JUOMANI ALKOHOLIJUOMA?

Lasillinen punaviiniä toissapäivänä nepalilaisessa ravintolassa. Konjakkipullo avaamatta, huom!

4. SYÖMÄNI KARAMELLI?

Eilen nappasin suuhuni tytön Dajm-patukasta yhden palan. Ai, ja Sisu Hornaa taisin syödä sen jälkeen noin kourallisen.


5. SANOMANI SANA?

"Heippa!" (Kaksoslikka lähti kouluun)

6. OSTAMANI MUSIIKKI?

Ohhoh... varmaan Leonard Cohenin cd, mutta ei tämä uusin.

7. OSTAMANI LEFFA?

Kauhean harvoin ostan mitään. Joululahjaksi taisin ostaa muksuille jotain, mutten tosiaankaan muista, mitä.

8. OSTAMANI VAATE?

Lindexiltä mekko 10 eurolla.

9. KUUNTELEMANI KAPPALE?

Pakon sanelemana jotain Kaksosjätkän ja kavereiden valitsemaa rynkynrynkkyä.

10. ELOKUVISSA KATSELEMANI LEFFA?

Viime kesänä siskon kanssa "Once"

11. TEKEMÄNI MATKA ULKOMAILLE?

Tunisia, Sousse. Viime kesänä. Jaa niin, Tallinnassa käytiin sen jälkeen elokuussa siskojen kanssa.

12. AJAMANI AUTO?

Aina vaan sama Mazda 323, vm -96. Nykyään siinä siis on jarrutkin.

13. SAAMANI TEKSTARI?

Siskolta juuri äsken: "Joo". Se on niin lyhytsanainen tyyppi Hymy


14. SOITTAMANI PUHELU?

(tarkistaa puhelutiedoista...) Hippipierujen korjaamoon. Korjasivat muuten ilmaiseksi mun laturin hihnan kiristämällä sen.

15. OSTAMANI PUHELIN?

Reilu vuosi sitten tämän Nokian läppäpuhelimen, jonka numeroa en muista. Maksoi silloin 110 euroa, nykyään alle viiskymppiä...

16. OSTAMANI HUONEKALU?

Kaisa-keinutuoli, jota makselen siskolle osamaksuna edelleen.

17. OSTAMANI KODINKONE?

... miettii..... kuivausrumpu muutama vuosi sitten. Hajonnut kaksi kertaa. Edelleen hajalla koska ei ole varaa korjauttaa sitä. (Hannele korjaa: Nelmi muistutti, että onhan mulla uusi ompelukone. On sekin kodinkone, sehän vasta onkin...)

18. ANTAMANI LAHJA?

Ystävälle tilkkupeitto kolmisen viikkoa sitten 50-vuotislahjaksi (se mistä ei enää puhuta..)

19. SAAMANI LAHJA?

K.S. edellinen postaus. Eli siskolta pussillinen ihanuuksia.

20. SAAMANI SAKKO?

Pysäköintisakko joskus viime vuonna. Olen mestari laittamaan väärän ajan kiekkoon.

21. KONSERTTI JOSSA OLIN?

Musiikkiopiston oppilaskonsertti, jossa Kaksoslikka soitti myös

22. SAIRASTAMANI SAIRAUS?

Kuumetauti pääsiäisenä.

(fontti vaihtoi taas väriä kummallisesti kesken kaiken välillä. En osannut korjata.)

 

Onks nyt pakko alkaa imuroimaan? On kai sitten. No hyvä on, mennään, mennään!