Ihan ensimmäiseksi viime kirjoituksen kommenttien johdosta. Uskokaa nyt, on se huutonetin ostos Hannin työkalupakki:

Toistaiseksi keräsin sinne keittiön pöydältä keskentekoiset ompelukset ja tarvikkeet (=tilkkupeiton osat ja tulevien tildakokeilujen tarvikkeet) ja ompelusälät. Mutta on se työkalupakki, ei pullolokerikko. M.O.T

Eilen tuli todistettua Ofelian kommentissa todettu huutonet-ilmiö. Siellä hinnat saattaa kivuta tähtiin. Olin kiinnostunut yhdestä pöytälampusta, johon oli itse tehty pellavavarjostin. Lopetin huutamisen, kun hinta oli 17 euroa. Illalla katsoin, mihin hintaan se myytiin. Kaksi huutajaa oli alkanut kisata lampusta, ja lopullinen voitto tuli - pyörtykää - paria euroa vaille 100€! Aika hyvä myyntivoitto itse lampun tuunanneelle myyjälle.

Mökillä on ollut jännä penkoa sinne jätettyjä rojuja. Valitettavasti en ole juurikaan löytänyt tuunattavaa vanhaa kamaa, se yksi metallipakki on nyt vessan hyllyssä, ja jalasmökistä sisälle tuomani hylly pikkukamarissa.  Amalia kertoi kommentissaan, että heillä olisi paljon vanhaa kamaa pois siivottavaksi. Älä vain heitä mitään pois, meitä hulluja piisaa varmaan joka puolella Suomessa, jotka a) ei raaskita itse heittää juuri mitään pois ja b) jotka tykätään kaikesta vanhasta, josta saa kunnostamalla käyttöön tavaroita.

Pellon pientareella-blogista on tullut pyyntö kertoa enemmän Kertusta. Miepäs kerron teille.

Tarina alkaa vähän nololla tunnustuksella: mie olen soittanut elämänkriisissäni ennustajalle. Siskoni oli kuullut ennustajasta, joka puhelimessa (silloin ilmaiseksi) ennusti, ja jonka puheet olivat kaikkien kohdalla pitäneet paikkansa. Mie rohkaistuin soittamaan, olin silloin tosi kurjassa jamassa. Aivan kummallisia asioita nainen tiesi kertoa, sellaisia, joita ei takuulla pystynyt arvaamaan. Yksi hauska yksityiskohta oli, että hän kysyi yhtäkkiä kesken puheensa: Ai, mutta sulla on tuollainen koira! Siitä tulee sulle olemaan paljon iloa, ja näen sun koiraharrastuksen jatkuvan senkin jälkeen, kun tästä koirasta aika jättää. Mutta onpa erikoisen näköinen rotu, nyt se tuli tähän kokonaan näkyville (??!). Onpa mahtava häntä! Ja kauniin punainen turkki; mikä rotu tuo on, kun on kuin noutaja, mutta pienempi ja punaturkkisempi. Manu oli rodultaan novascotiannoutaja . Rotu oli silloin suhteellisen harvinainen vielä.

Puhelu kesti 1 1/2 tuntia. Kerttu-asia tuli puheeksi puhelun lopussa. Nainen sanoi, että asut nyt vanhassa talossa, mutta tulet muuttamaan sieltä pois. Tässä talossa on paljon poistuneita henkilöitä (lue: kummituksia), ja yksi heistä, nimeltään Kerttu auttaa sua monessa asiassa. Niinpä mun henkioppaani on siitä lähtien ollut Kerttu .

Kerttu on kai ns kuudes aisti, jota kuuntelemalla olen mm kaksi kertaa suorastaan välttynyt kuolemalta. Esimerkkinä: olin menossa silloiselle hammaslääkärilleni Lahteen. Matkaa on 70 kilometriä, ja monta päivää aikaisemmin tuli tunne, että en saa lähteä, en ainakaan omalla autollani. Tutkin jo juna-aikatauluja, mutta sitten mun ystävätär sanoi, että höpsö, siellä on ihan hyvä, kuiva tie, senkun menet autolla vaan. Niinpä lähdin ajamaan.

Ajoin ihan huolettomana 30 kilometriä. Sitten tuli outo olo: Kerttu istui olkapäällä ja varoitti vaarasta. Ajoin kiihdytyskaistaa rekan ohi, mutta sen jälkeen kaasujalka ei toiminut enää. Aloin katsella levottomana ympärilleni, jotain oli tapahtumassa. Alkoi satasen rajoitus, ja mie ajoin kuuttakymppiä. rekka takanani varmaan ihmetteli, mikä naiselle tuli, kun ensin kaahaa ohi ja sitten jää junnaamaan eteen. Vauhtini hidastui ja hidastui, ja tarkkailin. Vastaan oli tulossa autoja, takanani jono. Samassa pomppasi tielle hirvi, perässään kaksi vasaa. Jos olisin ajanut satasta, olisin törmännyt niihin, saanut rekan niskaani, ja vastaantulleet autot päälleni.  Nyt ehdin jarruttaa, ja rekkakin tajusi vaaran. Olen varma, että olisin kuollut ilman Kerttua.

Lapsetkin ovat oppineet, että kun sanon että nyt on oltava varuillaan, he ovat. Joka kerta, kun Kerttu on sanonut lasteni olevan vaarassa, he ovat olleet. Esikoisen saatua ajokortin, olin yhtenä talvi-iltana aivan poissa tolaltani: Esikoinen on vaarassa. Yritin soittaa kännykkään, eikä hän vastannut. Myöhemmin illalla hän soitti: oli ajanut tietä pitkin, hiljentänyt vauhtia, kun huomasi puhelimen soivan, muttei pysähtynyt vastaamaan. Muutaman sekunnin viive pelasti hänet: edellä menevät autot törmäsivät, ja pahassa onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä. Esikoinen oli vähällä olla yksi uhreista.

Kerttu on välillä vähän höppänä, ja erehtyväinen, mutta suotakoon hänelle pieni inhimillinen piirre. Erityisen huono hän on ennustamaan ihmissuhteita ja nykyään hän on pari kertaa erehtynyt myös syntymättömän vauvan sukupuolestakin. Mutta hänellä on parhainta tietoa siitä, selviääkö joku kriisistään, ja sen hän kertoo siten, että helpotuksen tunne leviää minuun: kaikki kääntyy parhain päin. Sitten on asioita, jotka eivät mene hyvin, ja se tunne on hankala kantaa mukanaan. Raskas kivi pallean päällä ja paino hartioilla aina kun ajattelen asiaa.

Kertulla on myös huumorintajua. Vähän aikaa sitten hän pisti minut kiipeilemään pitkin tapetteja säikäyttäessään minut pahanpäiväisesti kuvittelemaan hirvittävän pahaa asiaa tapahtuneen. Kun asia (jota en voi tässä kertoa) selvisi, olin tukehtua nauruuni. Voi Kerttu, minkä teit: mammalla oli kammottava ilta ja yö

Sellainen Kerttu mulla on. Kerttu myös heittää uniini ennusunet, ja kun kummisetäni, minun lapsuuteni rakkain mies isäni jälkeen kuoli, oli Kerttu askelen edellä silloinkin. Hän lähetti yöllä unen, jossa kummisetäni kävi hyvästelemässä minut, hän istui tuolilla eteisessä ja sanoi Tampereen murteellaan: mun tarttee nyl´lähtee! Kun kuulin, että kummi oli nukkunut sinä yönä pois, päätin poistaa puhelimestani hänen numeronsa, ettei se aina osu silmiini. Aloin kelata puhelimeni osoitekirjaa, kelasin toisen kerran, ja kolmannen. Lopulta oli uskottava: numero oli hävinnyt sieltä poistamatta.

Kerttu kai ajatteli, että en sitä enää tarvitse ja vei sen mennessään.