Laitanpa tähän vielä mahdollisesta mökkitapaamisesta ehdotuksen.

Itse asiassa Kaksosten juhlien järkkääminen vei niin puhtia, että ajatus kaikesta sosiaalisesta toiminnasta oli jäissä hetken. Yksi jos toinenkin kavereistani vihjailee, että mökille olisi kiva tulla käymään, tsuidaduida, ja mie pällistelen pilviä taivaalta ja ihmettelen, että jokohan kohta saadaan sadetta..

Mutta alan vähitellen toipua, ja tuossa katselin kalenteria, että mites olisi, moniko pääsisi tulemaan Hannin mökille blogitapaamiseen elokuun eka kokonainen viikonloppu, eli 7-8.8? Tai käykö jokin muu paremmin?

Tiedoksi jo nyt, jos saadaan porukkaa kokoon, että Hanni laittelee ruokia kyllä. Tuokaa te muut juomia ja kaikenlaista pikkupurtavaa, joista voidaan sopia sitten yhteistuumin. Ja kaikki erikoisruokavaliot, allergiat, ja muut saa ilmoittaa heti alkuunsa. Sekä tärkein: mökki on vielä aika alkutekijöissään, eikä mulla ole siellä vuodevaatteita kuin parille vieraalle, joten makuupussi voisi olla kätevä retkivarustus. Suoralta kädeltä uskallan luvata yöpymispaikat 12 henkilölle. Ja lisää patjoja levitellään tarpeen mukaan. Peittoja on kaksi kappaletta, tyynyjä kuusi, että niistä lähdetään.

Laitelkaa tähän tai sähköpostiin, mitä mieltä olette tuosta viikonlopusta, ja kuinka moni pääsisi. Tai vastaehdotuksia. Tai muuta mukavaa postia

Susikairasta tulisi lentokoneita tähän aika lähelle....