Ensin käytännön jutut. Eli miten madamet lauantaina saapuvat miitinkiin?

Tässä nimittäin kävi ilmi, että mun piano, jota olen ollut kauppaamassa viidakkopuhelimen kautta, kiinnostaisi erästä tuttua pariskuntaa. Ja myisin sen heille erittäin mielelläni, koska se menisi hyvään kotiin, jossa ymmärrettäisiin tuon soittimen arvo. Ja tämä pariskunta pääsisi lauantai-aamuna katsomaan sitä muusikkopoikansa kanssa, joten käykö että sovin heidän kanssaan näytön lauantaiaamuna. Eihän kukaan vielä aamulla ole Rauhalan ovia kolkuttelemassa? Ja jos on, neuvon vara-avaimen paikan

Ja toinen järjestelyjuttu on Stanstan ja Liskonaisen juna-aikataulu. Olen luvannut hakea heidät asemalta, ja alustavasti näyttäisi siltä, että me kolme oltaisiin mökillä tuossa yhden jälkeen. Käykö, että miitinki aloitettaisiin iltapäivällä tuon jälkeen?

(Hirveän huono olo, pitäisi mennä syömään jotain, kun verensokerit taitaa olla pohjalukemissa. Jos sössötän jotain outoja, pistetään se tällä kertaa nälän syyksi)

Mökki on maalattu! Ovia maalailin tänään toiseen kertaan, ikkunanpokat saa jäädä ensi kesään. Mutta suuri urakka on ohi.

Mökkihän oli vitivalkoinen vuosi sitten, kun sen ostin.

Nyt se on vaaleanharmaa. Ovi tummanharmaa, koska halusin korostaa vanhaa pariovea. Vähän turhankin tumma (?)

Välillä se näytti aika ankealta:

Tänään tältä:

Enkä lintsannut siipi-osankaan maalauksesta:

Sisällä olen saanut sen verran aikaan, että rakensin talvella ostamieni Ikean pukkijalkojen päälle ompelupöydän. Sain kavereilta ilmaiseksi vanhan pöytätason. Nyt on taas mahdollisuus ommella, kun maalaus-urakka on ohi. Ihanaa!

Ja meinasi hirveän tärkeä juttu unohtua. Minz ei pääsekään miitinkiin, ja laittoi mulle paketin, jossa oli mökkituliaisiksi tarkoitettu aivan ihana käsin virkattu ruusuverho. Se on toistaiseksi tuossa ompelupöydällä kasan päällimmäisenä, mietinnässä on sille sen arvoinen paikka. Se on tosi kaunis, kurkatkaa täältä kuva:

Tuvan nurkassa oli mahdottoman ruma ylä- ja alakaappi. Revin yläkaapista ovet irti ja ompelin alakaapin ovien eteen verhon. Vähän auttoi.

Ja tällainen kaveri mulla on ollut parin viikon ajan auttamassa. Makkarapalkalla, tosin tänään ei oikein makkara meinannut upota, eihän kukaan arvonsa tunteva kissa lenkkiä syö. Kissaparka, on jo ehtinyt unohtaa, että mulla on Viivi, joka on kerran jahdannut sen mäntyyn ja kerran vauhdilla kotiovesta sisään. Tänään vielä oltiin kahdestaan, ja se lenkkimakkarakin meni alas lopulta.

Mutta melkoisen messevä olo, kun kahden kuukauden maalausurakka on takana. Oon mie vaan aika mimmi, vaikka ite sanonkin