Kiitos teille kaikille mun ja mamman yhteisille blogikavereille mukana olosta sairastaessani yrjötautia. Ei ollut kiva tauti, vei vähän kuitiksi olon.

Eilen jo sain syödä melkein normaalisti, ja sitten mamma laittoi papuja kuppiin, eli arki on palannut. Mie kävin haistamassa papuja, nyrpistin kuonoani ja jätin ne sinne. Ehkä yritän vielä vähän kakoa oksennusta, jospa saisin raejuustoa, A-jugurttia ja paistettua broileria. Niillä vatsa tuli lopulta kuntoon, nyt en ole enää edes ripulilla.

Eilen jo kiikutin Kaksosilkalta pöllimääni karvatossua ensin Kaksoslikalle ja sitten mammalle. Ei kauaa tarvinnut leikkiä, niin läähätin ihan pyörryksissä, eli ei ole ihan voimat palanneet, mutta jaksoinpas jo vähän. Ja eilen jo ulkoiltiinkin pariin kertaan.

Lääkäri koitteli silloin lauantaina mun massua ja sanoi, että on vähän vararavintoa kertynyt kylkiluiden päälle. Mitä!! Miekö ylipainoinen! Ne keskusteli siinä mamman kanssa kuin mua ei oliskaan, ja mie vähän loukkaannuin. Lääkäri (sinänsä ihan hyvä tyyppi) sanoi, että kilon-kaksi voisi Viivin painosta pudottaa. Sen takiako nyt saan vain papuja? Ei enää kissanruokaa edes nokaretta, sanoi lääkäri. Hitsi, mun lempiviholliseni saa nyt syödä purkkiruokaa, josta mulle ei tipu muruakaan. Äh!

Mutta on silti mukava olla terve. Tämän, äsken otetun kuvan myötä toivotan kaikille tukijoilleni oikein hyvää viikon jatkoa. Voisitteko muuten vähän jutella mammalle tuosta ruoka-asiasta... ei kai pari lusikallista kissanruokaa päivässä niin kamalan paha asia ole, eihän?

Kunnioittaen Viivi

(No just, mamma sanoi mulle äsken, että pesee mut, erityisesti mun naaman, ja leikkaa kynnet. Taidan heittää selälleni ja oksentaa pienesti.)