Tuolla toisaalla jo huokailin, että miksi nämä paskajutut kerääntyy samaan läjään. Voisiko Mr. Taivaanisä tiputella näitä koettelemuksia vähän niinkuin yksi kerrallaan tästä eteenpäin, kiitos!

No, hyvääkin on tapahtunut: viime viikolla tätä asuntoa kävi katsomassa mies, joka lupasi tulla uudelleen perheen kanssa. Kävivät sunnuntaina perheen kanssa, ja nyt mun välittäjä on tällä viikolla pyydetty arvioimaan heidän nykyisen asuntonsa. Siis vähän valoa näkyvissä, ovathan he edes jossain määrin ostoaikeissakin, jos haluavat arvion omasta asunnostaan.

Paskempi homma tietenkin on se, että helmikuu loppuu kohta, ja mun on sanottava se vuokra-asuntoni irti tämän kuun aikana, jos näyttää että ostajaa ei tälle löydy. Maaliskuun vuokran joudun maksamaan joka tapauksessa, mutta irtisanottuani asunnon saan edes takuuvuokran pois. Eli saattaa olla, että tää mun ensimmäinen asunnonvuokrausyritys kusee kintuilleen (ja sen asunnonvälitystoimiston kintuille) pahemman kerran. Kurjinta siinä on, että tykkään niin kovin siitä asunnosta. Ja voi olla, että jos joudun sanomaan asuntoni irti heti kättelyssä, olen persona non grata sen toimiston silmissä, enkä kehtaa enää mennä sinne notkumaan, että antakaa mulle katto pään päälle, jookosta.

Auton tuulilasi korjattiin viime viikolla omavastuun hinnalla, ja perjantaina kävin pilkkimässä katsastuskonttorilla, josko ne päästäis sen läpi. Autoremppaa, pienintäkään ei mun budjetti nyt kestäis. Nissan meni läpi heittämällä, rekkarikilven valo ei palanut, mutta ei muuta valitettavaa. Jess!

Ja sitten se kurjista kurjin asia, jota en olisi etenkään tähän saumaan toivonut. Äiti vietiin perjantaina ambulanssilla sairaalaan. Onni onnettomuudessa oli, että siellä sattui paikalla olemaan "talkkari", joka käy aina välillä äidin mökkiä hoitamassa. Äiti on kaatunut, jalka pettänyt alta, enkä ihan tarkkaan edes tiedä, mitä siellä on tapahtunut, äiti itsekin oli sanonut, ettei muista tarkkaan tapahtumia. Siskon välityksellä kuulin ensimmäisiä tietoja, ja eilen soitin osastolle ja kyselin äidin vointia. Äiti on antibioottitiputuksessa, kyseessä on verenmyrkytys, eli suhteellisen vakava tilanne, etenkin 86-vuotiaalla. Mutta hoitaja sanoi, että äiti on oikein virkeä, ja erityisen tyytyväinen hoitoon. Mun äiti ei ole ollut sairaalassa kuin kaksi kertaa synnyttämässä, (synnytyksiä on viisi, mutta me muut ollaan synnytty kotona, vain esikoinen ja kuopus sairaalassa),  ja hän poti jonkinlaista sairaalapelkoa. Mutta hoito onkin kuulemma hyvää, ruokakin on oikein maittavaa (sairaalaruoka.. ) ja nukuttua on saanut oikein hyvin.

Eli tuolla suhtautumisella äiti varmaan paraneekin, uskon positiiviseen ajatteluun, vaikka täällä ei ole viime aikoina tainnut siltä tuntua