Eilen sain viimeisetkin tilaamani huonekalut. Olkkarissa on ollut istuimena vain sohva ja Kaisa, ja mulla sentään käy joskus vieraita, tuparitkin olen luvannut pitää, joten tarvitsen istuimia. Halusin kirkkaanpunaisen sohvan vastapainoksi jotain hillitympää, ja päädyin kahteen korituoliin (ja myös sen vuoksi, että olivat tarjouksessa). Eilen ne tulivat, purin pahvit päältä, ja aloin mallata niitä paikoilleen. Ei ne sovi tänne ollenkaan Mun on muutettava sellaiseen asuntoon, jonne saan nämä kaikki natsaamaan.

Tuoleissa ei ole mitään vikaa. Tykkään niistä. Mutta nyt mun olkkari on ihan sekava, survottu täyteen huonekaluja, jotka on kuin heitelty sinne tänne. Työnsin Kaisan pois toiseen huoneeseen ja mallasin toisen korituolin sen paikalle. Ihan outo järjestys. Työnsin Kaisan takaisin paikalleen ja yritin asetella korituolit lähemmäs toisiaan ja kauemmas toisistaan, toisen telkkarin viereen ja toisen pöydän viereen, pöydän lähelle, kauas pöydästä. Kaikki näytti kummalta. Voi perse.

Tässä vielä siedettävä näkymä.

(älkää välittäkö noista eteisessä lojuvista pahveista, ne oli tuolien päällä ja lojuvat muuten siellä vieläkin..)

Tämä alkaa jo ottaa silmään pahasti.

Ja pahin on tämä:

Eli luulen että syyllinen on tuo vaivalla koottu lundia ja sen tietokonepöytä. AAAAARGH! Arvatkaa, kuka joutuu mallaamaan hyllyä uusiksi, että tuoleille tulee enemmän tilaa. Sovitaanko, että ette kysele tästä muutamaan päivään yhtikäs mitään.

Ja kun nyt harmistuksia listataan, niin pienen keittiöni - paremminkin keittokomeroni -  huonoimpia puolia on tämä:

Takuulla mies suunnitellut. Tiskipöytää koko lyhyt pätkä, olisi tuohon laskutilaa voinut järkätä. Missä mie leivon?

Keksin ratkaisun, ja tänään leivoin pullaa (tavisten pullaa, jota en itse saa syödä). Laitoin ostamani silikonisen alustan tiskipöydälle, ja siinä oli ihan hyvä kaulita korvapuustit ja pyöritellä pikkupullat.

Näihin ette koske! Vien nämä huomenna äidilleni tuliaisiksi, kun menen häntä moikkaamaan Jämsään palvelutaloon.

(vähän lähti täyte leviään pellille, vaikka laitoin perunajauhojakin, mutta jäi sitä onneksi pullan päällekin)

Näistä saatte maistaa. Olkaa hyvä, Hannin korvapuusteja, joista Kaksoslikka jo verotti ainakin viisi.