Kyllä tästä torsosta jonkinlainen enkeli tuli.



Jatkan kyllä vielä harjoittelua, jotta saisin jatkossa vähän paremmin onnistumaan nämä. Näpertäminen ei ole oikein mun kärsivällisyydelle sopivaa puuhaa, vaikka intoa riittääkin.

Vähän hailakka kuva, en saanut ilman salamaa parempaa. Ompelin taakse pienen ripustuslenkin, josta sen voi laittaa halutessaan seinälle.



Housut ja alushame on ommeltu vanhasta kirpparilta ostetusta lakanasta. Helmetkin hän sai kaulaansa, on melkoinen hienostelija tämä.



Sain tuolla toisaalla (fb:ssa) palautetta siitä, että enkeleillä on turhan pienet päät. Kuulemma ei oikein sädekehäkään pysy pään päällä, vaan tippuu kaulalle. Väänsin rautalangasta sädekehän näiden epäilijöiden nähtäväksi. Jos löydän jostain kullanväristä rautalankaa, teen siitä aidon sädekehän. Onhan tää nyt vähän orjantappurakruunun näköinen, mutta tulipa todistettua, että sädekehässä löytyy kyllä.



Tänään kävin mökillä. Sähkäri on tehnyt loppuun hommansa, hella on kytketty toimintaan. Kaikki kalusteet on asennettu, ja enää on patterien kiinnitys paikoilleen ja silikonien laitto tiskipöydän taa. Kirvesmies soitteli, lupasi viedä kaikki hänelle kasaamani rojut kaatikselle ja tehdä tänään hommat loppuun. Nyt on enää avohyllyjä vailla (jääkaappi-hella-kulmaus näyttää epäsopusuhtaiselta vielä, kun seinältä puuttuu hyllyt) ja lamppujen (=lampun) asennus kattoon. Löysin tänään yhdestä muutto-loppuunmyynnistä halvan lampun. Toivottavasti se passaa vanhaan tupaan. Niin ja kaikki ovi- ja ikkunalistat on maalaamatta, se on mun hommani vielä.

Ensi viikonlopun varmaan jo vietän mökillä. Voi vitsit, kun olen iloinen!