Tuli sellainen kutina, että jospa yrittäisin jatkaa bloggaamista, kirjoittamisen hinku polttelee sormissa ja vaikka hetkellisesti (no, muutamaksi vuodeksi, upsistarallaa!) koukutuin enemmänkin facebookiin päivittämään arkeani, niin eihän se sama ole kuin bloggaaminen. Ja aina silloin tällöin saan sähköpostia, tai muuta kautta viestiä, että joku välillä kaipailee mua Vuodatukseen. Katsotaaan, lähtisikö tämä uudelleen käyntiin.

Vuodatuksen muutaman vuoden takainen kaatuminen vei bloggaushalut, enkä saanut enää uudelleen hommasta kiinni. Oli hankalaa opetella uudet systeemit (ehkä ei muille, mutta mie oonkin tumpelo), ja vaikka pariin muuhun blogiyhteisöön olen tehnyt profiilin, en ole päässyt sinuiksi niidenkään kanssa. Jos tänne muutamakin lukija löytää, etenkin fb:n kavereiden ulkopuolelta, heittelen kuvitteellisia kärrynpyöriä. Koska en oikeita enää osaa.
 

Pieni yhteenveto, jotta pääsen alkuun:
Asun kaupungin laidalla vanhassa pienkerrostalossa, kaksiossani, toisessa kerroksessa, jonne johtavat narisevat, vanhat puuportaat. Toisen puolen vuodesta asustan 100-vuotiaassa (rakennettu 1915) mummonmökissäni, jota olen remontoinut vajaan seitsemän vuoden aikana. Neljä lastani, sekä heidän mukanaan tulleet bonuslapset ovat elämäni valo ja ilo, samoin ystävät, läheiset, sekä Viivi-westie. Käsillä tekemisen vimma on kova, metsänälkäni kyltymätön, mökkini rakkain paikka maailmassa.

Elli-kissa pääsi kissojen taivaaseen 18-vuoden iässä kaksi vuotta sitten 8.4.2014. Elli eli hyvää kissanelämää aika kunnioitettavaan ikään. Sitten se eräänä aamuna sai kohtauksen, ei pysynyt pystyssä, pissasi lattialle, ja siitä vartin päästä me oltiin eläinlääkärissä. Eipä tarvinnut miettiä ratkaisua, piti päästää ystävä lähtemään.
 

Viivi sensijaan voi tällä hetkellä hyvin, kirjoittakoon itse jossain vaiheessa, mitä on tässä välissä sählännyt.

Nyt pitäisi muistaa, miten tämä julkaistaan. Tumpelo mikä tumpelo..