Hei kaikki fanit!
Mulla on tänään synttärit. Tosin ei tässä iässä enää viitsi ikävuosista paljoa puhua, eikä juhlia järjestää, mutta mamma antoi aamulla mulle juustonpalan, se saa riittää. (mamman mielestä, mun puolesta ois voinut antaa vähän kalkkunaakin)
Kun mie tulin mamman luo asumaan, mie olin aika pikkuruinen vielä. Mulla oli aika rankka matka, koska miehän oon kotoisin Tsekeistä. Sieltä mut ensin lennätettiin Suomeen, kentältä Parolaan kenneliin, ja sieltä mamma ja Kaksospoika haki mut yhtenä viikonloppuna. Sitten tää meidän vaihtelevainen yhteiselo alkoi. Näin pienenä yksin maailmalle.
Mie kasvoin ja vahvistuin tosi nopeasti, kasvoin kissoistakin ohi. Niin, täällä oli ennestään Iina ja Elli. Ne välillä yritti mua jahdata ja kurmuuttaa, mutta pääsääntöisesti mie määräsin niitä. Ainakin musta tuntuu, ettei ne mahtaneet mulle mitään lopulta.
Iinan kanssa sai aina vähän jonottaa ikkunapaikasta sohvan selkänojalle.
Elli sen sijaan, vaikka olikin toisaalta vähän ärhäkämpi luonteeltaan, antoi aina tilaa, ja me vierekkäin räkytettiin ikkunan takana puussa temppuilevalle oravalle. Että mie INHOON oravia! Ärsyttäviä hännänkeikuttajia!
Kissat oli ihan kivoja, sitten ne vaan häipyi jonnekin. Ensin Iina, sitten Elli. Oli ne kyllä aika vanhojakin jo, ehkä ne meni palvelutaloon.
Eniten mie kyllä rakastan mun ihmisiä. Mammankin sylissä saa lekotella.
Ja niiden muksujen, tosin ne on muuttaneet jo kaikki kotoa pois. Mutta käy ne usein täällä mua katsomassa, ja joskus miekin pääsen niiden luo kylään.
Useinmiten mie käyttäydyn tosi hyvin, siis pääsääntöisesti. Jos meille joku tulee kylään, mie aina tervehdin tassusta pitäen.
Enkä koskaan, melkein ikinä, noh, nukkuessani tule kerjäämään ruokaa, jos joku syö.
Metsästä mie tykkään.
ja lumesta
Ja ennen tykkäsin hoitaa ja imettää mun vauvoja.
Enää mie en jaksa, hoitakoon nuoremmat. Sen verran monta kumiposs... köh.. pentua sentään tuli kasvatettua.
Haavereita sattui, tuli leikkausta ja autokolaria, ja satutin tassunikin viime talvena. Arvatkaa oliko noloa lenkkeillä lääkärin kumihanska takajalassa.
Muutaman kerran oon herännyt ihan kauheessa kankkusessa tötterö päässä, mutta aina selvinnyt hengissä.
Siitä tulee sanomista, jos mie löydän metsästä hirvenpaskan, ja kierittelen itteni siinä oikein ihanan väriseksi ja hajuiseksi. En tajua, miksi meillä on niin eri maku mamman kanssa hajujen suhteen??
Ei se tykkää vihreestä väristäkään, oon kokeillut senkin
Ja vaikka mie kuinka katuvana anelen armoa, niin pesulle joudun. Ihan perseestä on! Sitten mie kyllä kostan, ja kastelen mamman kaikki matot ja sohvan märäksi, kun pääsen suihkusta.
Mutta kaiken kaikkiaan tää on ollut ihan mukavaa koiran elämää 8 vuotta. Toivottavasti saan vielä elää toisetkin 8 vuotta, sitten voin ehkä muuttaa Iinan ja Ellin perässä sinne palvelutaloon.
Kunnioittaen Viivi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.