Eilen ajelin taas katsomaan äitiä vanhainkodille.

Äiti ei ollut samassa huoneessa kuin ennen, joten kävin etsimässä hoitajan ja kysyin, minne äiti on siirretty. Hoitaja neuvoi minut  äidin huoneeseen, sinne perimmäiseen, mutkan taa. Huonekaveri oli vaihtunut, muissa maailmoissa elelevä mummo, sermin takana.

Eipä tarvinnut kauaa siinä istua äidin vieressä, kun tajusin, että tämän kolmen  viikon aikana on tapahtunut jotain hälyyttävää. Vanhainkodille siirron jälkeen äiti on muuttunut; väsynyt hän toki oli edelliselläkn käynnilläni, mutta nyt äidin puheesta ei meinannut saada mitään selvää. Kieli sammalsi, ja äiti nukahteli koko ajan. Sen neljän ja puolen tunnin aikana äiti piti silmiään auki ehkä 10 minuuttia yhteensä. Lopun aikaa silmät oli kiinni, kesken lauseenkin äiti nukahti. Se mitä äiti jutteli, oli ihan selväjärkistä, kunhan ensin sai pöhnältään jotain sanottua. Äiti saa mitä ilmeisimmin jotain nappia, ja meillä omaisilla ei ole tietoa, mitä ja miksi. Ihan sama, onko napin nimi diapam vai jokin muu, selkeästi tarkoitus on pitää mummu hiljaisena ja taju kankaalla sängyssä. Helpompi tietenkin, hoitovälit saa pidennettyä kätevästi. Äiti itse sanoi jo edellisellä käynnilläni, että saa kerran päivässä aamuisin jonkin oudon värisen pillerin, ja nyt hän kertoi samaa. Ilmeisesti juuri sen pillerin on määrä tainnuttaa äiti helpoksi potilaaksi. Otan tottakai asiasta selvää siskojen kanssa, nyt siellä ei ollut sellaisia hoitajia, joilta olisi asiaa viitsinyt mennä kyselemään..

Äiti on viety tähän saakka vessaan aina kun tarve on ollut. Nyt äiti haisi pissalle, haju tuli käytävään saakka. Äidillä oli todettu taas pissatulehdus, lääkekuuri oli juuri loppunut. (pissatulehdus aiheutti reilu vuosi sitten äidin verenmyrkytyksen, joten ei ole leikin asia, jos se taas jää krooniseksi). Jossain vaiheessa äiti sammalsi, että hänen täytyisi mennä vessaan. Ja taas pää nuokahti ennenkuin äiti ehti painaa ranteessaan olevaa hälytintä. Äiti pissasi vaippaan, sillähän se tulehdus varmaan pysyykin poissa.. Nöyryyttävää! Olisin toki voinut käydä pyytämässä, että äiti viedään vessaan, mutta eihän sellaista zombia voi siirtää pyörätuoliin. Ja pissa tuli vaippaan, turhaa olisi enää vessaan ollut yrittääkään.

Äidin papereissa lukee, että äiti tarvitsee välipaloja veren sokerin takia, ja ne välipalat pitää olla saatavilla koko ajan. Kaikki välipalat oli otettu pois, vaikka ne on äidin rahoilla ostettuja. Viinirypäleitä oli annettu yksi kerrallaan, ja nyt nekin oli viety kokonaan pois. Äiti tykkää banaaneista, ne oli viety pois. Keksilaatikko oli siirretty pöydälle äidin ulottumattomiin. Silloin mulla alkoi keittää!

Kysyin äidiltä, mitä hän haluaa kaupasta. Äiti kysyi, että voitko tosiaan käydä hakemassa jotain. Sanoin, että käyn, ja äiti halusi banaania ja "tomaattia, kun yksi päivä sain maistaa, ja se olikin niin hyvvää.." Kysyin, että syötäiskö jäätelötkin. Ainoa elämän pilkahdus äidin silmiin tuli siinä kohtaa: jäätelöä! Toisitko tosiaan jäätelöä! Mie hain kaupasta välipaloja ja kummallekin jäätelön. Syötin jäätelön ja jugurtin äidille, kiitollisempaa syötettävää saa hakea..

Tuli ruoka-aika. Äidin sänky nostettiin ylös ja eteen laitettiin pöytä ja pöydälle lautanen ja maitoa nokkamukissa. Äidin sormet on menneet pahasti koukkuun, ainoa keino saada lusikka pysymään jotenkin kädessä, on asettaa se koukkusormien lomaan niin että kaksi keskimmäistä sormea jää lusikan varren päälle. Kokeilkaapa syödä aterianne sillä tavalla, kädet vielä kyljissä kiinni. Ja jos lusikka tippuu, niin sitten ei syödä.. Äidin syömisestä ei tullut mitään, ruoka ei pysynyt lusikassa, maitomukiin hän ei ylettynyt ollenkaan. Syötin äidin, äiti nukahti välillä, mutta taas jatkettiin, ja ruokaa meni iso annos. Jos en olisi ollut paikalla, äiti olisi jäänyt nälkäiseksi, ilman maitoa.

Kysyin äidiltä, missä on se pieni sormien jumppaamiseen tarkoitettu pallo, jonka olin äidille tuonut. Hoitajat otti sen pois, sitä ei saa käyttää.. (???)

Äiti kertoi hoitajista. Aamulla oli yksi mieshoitaja tullut huoneeseen aamupalan kanssa, istunut äidin viereen ja syöttänyt aamupuuron äidille. Sanonut vielä, että mitään kiirettä ei ole, syödään ihan rauhassa. Se on ainoa kerta, kun äiti on saanut apua syömiseen. Muuten ruoka jätetään eteen ja haetaan pois, oli syöty tai ei. Oli muutenkin tarkoitus, että apu on tuolla saatavilla nopeammin kuin palvelutalossa. Kävikin päinvastoin. Kun asento on paha, äiti joutuu yöllä soittamaan hoitajat kääntämään. Äiti on joutunut odottamaan toista tuntia ennenkuin apu on tullut. Se on kuulkaa aika pitkä aika odottaa särkevän lonkan päällä maaten, tai käsi vartalon alle puutuneena. Ja kun hoitajat tulevat, äidille on tiuskittu ja komenneltu itse auttamaan kääntymisessä. Helvetti että risoo!!

Hoitaja, joka heitti ruoan äidin eteen, tuijotti minua päästä jalkoihin niin pahan näköisenä, että olin kysyä, haisenko mie pahalle, vai mistä kiikastaa. Jossain vaiheessa yritin kääntää äitiä toiselle kyljelle, mutta en saanut sitä onnistumaan. Lähdin hakemaan hoitajaa avuksi (sehän on, perkele niiden TYÖTÄ!!) ja onnistuin pitkän etsimisen jälkeen löytämään sen nyrppynaaman, seisoskeli käytävällä katsellen ikkunasta ulos. Kysyin ihan nätisti, että tuletko auttamaan vähän kääntämisessä, äiti jäi pahaan asentoon. Se ämmä ei vastannut mulle ensin mitään. Toistin pyynnön ja sanoin, että en saa yksin äitiä käännettyä, voitko tulla. Kun nainen sitten huokaisi ja sanoi, että kai minä nyt sitten voin tulla, katselin merkitsevästi ulos ja kysyin: vai oliko sulla jotain muuta tässä...?? Nainen tuli, otti poikkilakanasta kiinni, romahdutti äidin ympäri ja jätti siihen. Mie sitten korjailin tyynyä pään alle, muuten asento olisi ollut entistä huonompi. Aivan kammottavaa!

Äiti kysyi aina herättyään lasten kuulumisista, eli kyllä äiti olisi ihan kartalla, jollei joutuis olemaan huumattuna. Äiti kertoi parista mukavasta hoitajasta, se toinen oli edellisellä käyntikerrallani vuorossa, se joka kehui äidin silmätkin kauniiksi. Äiti halusi huomioida tätä juuri naimisiin mennyttä, lasta toivovaa hoitajaa ja oli pyytänyt mua tekemään siilisukat vauvalle. Tein ne ja vein odottamaan ne sinne, että äiti saa ne antaa. Toinen hoitaja oli ihastellut äidin huoneen seinällä roikkuvaa tildaa, oli kysellyt, että ottaisinko ison palkkion, jos tekisin sellaisen hänelle. Eli äiti ei olisi yhtään sekaisin, jos hän jaksaisi puhua ja saisi kielen toimimaan.

Kuuden aikaan illalla hoitajat toivat äidin huonekaverin sänkyynsä, ja äiti pyysi, että voisiko hänenkin iltatoimet tehdä siinä samalla. Nyrppy sanoi taas: no, kai me nyt sitten voidaan. Toinen hoitaja sanoi, että tottakai voidaan, ja äiti sai kuivat vaipat yöksi. Selvisi, että se mukava hoitaja olikin se tildasta kysellyt, ja hän kysyi multa, pystyykö hoitajan palkalla sellaista enkeliä tilaamaan. Sanoin, että koska olet selvästi hyvä hoitaja, me kyllä varmaan päästään yksimielisyyteen hinnasta. Siirsin katseeni siihen nyrppyyn ja sanoin: kun nämä asiat menee pärstäkertoimen mukaan.. Nainen käänsi päänsä sivuun. Kun hoitaja oli lähdössä, äiti kysyi, voisiko hän saada banaanin ulottuvilleen, että voi aamulla ennen aamupalaa syödä. Hoitaja lähti pois, eikä antanut sitä banaania. Raivoissani menin äidin laatikolla, otin sieltä banaanin ja mäjäytin sen äidin sängylle. Näytin nyrkkiä hoitajan perään. Siinä kohtaa äitiäkin vähän nauratti.

Kun lähdin kotiin, sanoi äiti: tänään olikin hyvä päivä. Sain syödä puuroa, jugurttia, jäätelöä ja ruokaakin tarpeeksi, kun mua syötettiin.

Vasta kotona tuli itku.

Edit: Puhuin pitkän puhelun isosiskoni kanssa. Meidän vanhin sisko siis asuu samalla paikkakunnalla kuin äiti, joten hän on joutunut hoitamaan kaikki äidin asiat, ihan väsymykseen saakka. Sisko käy myös äitiä katsomassa pari kertaa viikossa, kun asuu lähellä. Sisko oli aika kauhuissaan, kun kerroin, mitä olin nähnyt. Noinkohan siellä nuoleskellaan sitä, joka asioita hoitaa, ja mie meninkin vähän yllätyksenä, vääränä päivänä? Yllätyksenä taisi tulla mun tulo siinäkin suhteessa, että sisko oli torstaina käynyt äidin luona ja vienyt sinne seitsemän banaania ja viinirypäleitä. Mie menin lauantaina ja kaikki oli viety. Sisko on luullut, että hedelmät ja välipalat annetaan äidille. Ilmeisesti ne menevät hoitajien evästäydennykseksi, äiti nimittäin sanoi, että hoitaja vei hedelmät. No, kohta huomaavat, että kiinni jäivät. Käskin siskon laskea tarkkaan äidin lompakon rahat..

No huhhuh, kylläpä teetti tumpelolla töitä, jotta sain vuodatuksen toimimaan niin, että pääsen lisäämään kuvia. Kun ei voi jästipää antaa periksi, niin aikaa tuhraantui melkoisesti, ennenkuin (toivottavasti) pääsen tekemään kuvapostausta. Kuvat on tänään pääosassa. Nimittäin:

Kävin eilen illalla kuvaamassa mökin tupaa. Kirvesmies-Tapsankin mielestä on hyvä idea kuvata remppa ennen ja jälkeen ja kaikkine välivaiheineen. Valitettavasti se ihan ensimmäinen vaihe jäi kuvaamatta. Kun menin käymään mökillä tyhjentääkseni rempan aloittamista varten kaapit, löysinkin sieltä tyhjät seinät, kun Tapsa oli pistänyt hösseliksi heti ensimmäisenä iltana. Valitettavasti ne tuhruiset tapetit, moninkertaiset tapetti- ja pinkopahvikerrokset eivät ikuistuneet kameralla. Ihan vaan, koska en älynnyt ottaa silloin kameraa mukaani. Harmittaa vähän.

Kurkin kyllä pinkopahvien taa ja väliin. Tapettikerroksia oli ainaki kuusi-seitsemän, ja pahvitkin laitettu kahteen kertaan. Nyt on kaikki revitty pois.

Kun menin mökille, tajusin, että en pääsekään etukautta tupaan. Tapsa oli laittanut tuvan välioven lukkoon, eikä mulla ollut siihen avainta. Piti mennä takaovesta ja Tapsan laittamien ovipahvien läpi. Mahtui siitä rakosesta tällainen isompikin ihminen..

Verannalla oli Tapsan mulle jättämä Aarre, joka ei ollut onneksi joutunut kaatopaikkakuorman mukaan. Tapsa varmaan arvasi, että haluan nämä: en tiedä, mistä kerroksesta löytyi vuoden 1952 Sosiaalidemokraatteja ja Kouvolan Sanomia. Rakastan vanhoja lehtiä, erityisesti niiden teitittelymuotoisia, kohteliaita mainoksia. Nämä tulen tallentamaan tarkkaan, ehkä laitan jotain kehyksiin ja seinälle.

Takaoven kautta tupaan. Siellä seisoin pitkät ajat keskellä tupaa ja aistin aivan upean tunnelman. Lievästi savunhajuinen pirtti on kaivettu hirrelle, ja hirret ovat melkoisen mustuneet aikanaan. Tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani jatkaa tämän 1915 rakennetun talon elämää. Siellä voi aistia menneiden sukupolvien elämän, ilot, surut, syntymät ja kuolemat. Ja luultavasti kovan työnteon aiheuttaman väsymyksen ja raukeuden. Aivan upeaa! Kertakaikkisen hieno kokemus.

Hirsi on täysin säilynyt ehjänä ja lahottomana. Ainoastaan yhdestä hirrestä löytyi pehmeä kohta. Tapsan mukaan sille ei tarvitse tehdä mitään.

(eli tuo vaaleampi kolo oli pehmennyt, ei mitään muuta)

Yhteen kohtaa seinää on lyöty vähän lautaa, johon pappa ilmeisesti on kiinnittänyt keittiökalusteen. Tätä ei Tapsa repinyt pois, koska se jää paneelin taa. Muuten Tapsa kiroili noin 358 naulaa, jotka repi seinistä pois . Papalla OLI jokin ihme naulaamisvimma, muistatteko, että olen niitä repinyt irti ulko- ja sisäseinistä, saunalta ja saunakamarista varmaan useamman sata kappaletta.

Ihania yksityiskohtia, jotka saa jäädä seinän rakoon. Musta tuntuu, että vanha froteepyyhe tai puuvillakankaan suikaleet  on paljon ekologisempi ratkaisu tilkitsemiseen kuin nykyiset villat ja vaahdot.

Näkymiä tuvasta ennen remonttia ja nyt:

Ennen:

nyt:

Jätän tuon valkoisen pääskyskaapin tuohon, mutta teen sille jotain sitten kun remppa on valmis. Näette sitten. Mietin kaapin purkamistakin, mutta se on niin käytännöllinen kaappi, ja tuohon nurkkaan olisi sitten tarvinnut metsästää jostain tilalle vanhaa kaappia. Päädyin säästämään tuon ja teen siitä vähän toisen näköisen.

Vielä kuva ennen:

ja nyt:

(nurkan hirret on paljon vaaleammat, en tiedä miksi)

Ennen:

nyt:

Yksi kohta, josta pelkäsin löytyvän ikäviä yllätyksiä, oli tiskipöydän alusta. Ei mitään ongelmia, aivan kuivaa ja hyvää lattia löytyi sieltäkin. Jess! Helpottunut! Lattiaan ei muuten kosketakaan, mutta maalan sen uudelleen. Kaikkine koloineen ja kuhmuineen.

Arvasin jo etukäteen, että rempan tässä vaiheessa alkaa tulla ehdotuksia, miten tämän kanssa jatketaan. Tupa täytyy jättää kokonaan hirrelle. Tupaa ei saa jättää kokonaan hirrelle. Tupa täytyy tapetoida pinkopahvin päälle uudelleen. Tuvan hirret täytyy maalata. Tuvan hirret pitää kalkita. Tupa pitää paneloida osittain. Tupa pitää paneloida kokonaan.

Olipa hyvä, että mulla ja Tapsalla oli etukäteen tehty suunnitelma. Muuten olisin nyt ihan sekaisin. Toisaalta sääli, että en jätä tupaa kokonaan hirrelle, mutta jos niin tekisin, se jäisi kovin synkäksi, ja vaatisi aidot talonpoikaiset huonekalut. Mun mielestä siis. Tupaan tulee kuitenkin sähköhellaa, tiskiallasta ja -hanaa, joten teen kompromissin. Mutta en mie raaski noin kauniita hirsiä kokonaan piilottaa. Katsomme, miten tämä tästä lähtee etenemään.

Ja toki kaikkien mielipiteet ja ideat on sallittuja, jopa toivottuja. Antakaahan palaa vaan.

 

Jos mie menen lääkäriin tai labrakokeisiin, niin tiedätte, että tunnen itseni jollain tasolla huonovointiseksi / sairaaksi. Nyt mie kävin, ensin kokeissa ja tänään lääkärissä.

Olo on ollut kehno. Ei mitään hälyyttävää, joka pakottaisi nopeasti apua saamaan, mutta epämääräisen huono olo. Sydän tekee outoja spurtteja, silmissä mustenee (no tottakai mustenee, jos sydän laukkaa), on outo aikaansaamaton ja silti ylivilkas olo. Aamuyöllä heräilen hikilammikosta, ja ne lukijat, jotka ovat pidempään blogiani seuranneet, muistavat ehkä, että perseessä on laastari vaihdevuosivaivojen ehkäisemiseksi. Siis hikoilu ei ole mummotautia. Toisena hetkenä palelee niin että varpaat ja sormet ovat jäiset ja keskiosa naisesta on hikinen ??? Aamuisin herään siihen, että iso möykky kurkussa työntää yökötykset ilmoille ja sitten mennäänkin vessaan vauhdilla. Oletin, että kilpirauhanen toimii vajaalla.

Menin lääkäriin tänään, ja sain kuulla, että suurin osa verikokeista näyttää normaalia. Paitsi kilpirauhaskoe. Joka näyttää - yllätys - ylitoimintaa. Ensimmäisen kerran tämän yli 20 vuoden aikana tyroksiiniannosta vähennetään, tosin varovasti ja vähän vain, mutta silti. En tunnistanut oloani ylitoiminnaksi, koska mulla on aina ollut vajaatoimintaa, enemmän ja enemmän. Parempi kai näin.

Hemoglobiini on 146, keliaakikko on ylpeä. Mutta sitten toinen yllätys: kolestroli oli hieman koholla. Mie olen aina vetänyt komeat kolestrolilukemat, normaalit lukemat ja vielä niinpäin, että se "hyvä" kolestroli on voitolla. Täytyy ihan alkaa miettiä, mikä on muuttunut. Ei se ollut vielä kuin 5.5, mutta haluan takaisin niihin kauniisiin lukemiin

Ja lonkkakivun syy on lääkärin mielestä selkeästi limapussin tulehdus. Johon ei oikein auta muu kuin sopiva annostus lepoa, sellaista liikuntaa, jossa lonkka ei rasittuisi liikaa, sekä venyttelyä. Lääkäri kysyi, että venyttelenkö. Mie siihen, että ööööö... joo, sitten kun se on ihan turkasen kipeä. Parannan tapani täten.

Vappua vietin perinteisesti kavereiden mökillä syöden, juoden (hups!), saunoen ja karaokeakin laulettiin yöllä. Oikein hauskaa.

Ja mökin avain on viety Tapsalle. Olen myös kiertänyt halvimmat keittiöliikkeet (siis Puustelliin en mene, enkä muihin luksusliikkeisiin) ja pyytänyt tarjouksen niistä muutamasta keittiökalusteesta, jotka tupaan tulee. Remppa alkaa ihan kohta. Jännää ja kivaa. Kunhan saan rahat riittämään

Lopuksi kopioin tähän varmaan blogihistoriani kauneimman kommentin, jonka Liskonainen  jätti pari postausta aiemmin, kirjoittaessani yhden kommentin aiheuttamasta pahasta mielestä. Liskis, olet rakas!

"Jupiter on pohjoisen tähtitaivaan kirkkain tähti. Ihan oikea planeetta, joka tällä hetkellä katselee maailman menoa tavanomaista kirkkaammin eikä jäänyt edes talven pitkinä öinä vieressä loistavan Venuksen varjoon.

Jupiterissa asuu rakkaita sieluja. Yksi niistä on isä joka uskollisesti ja hellästi valvoo lapsensa hyvinvointia ja elämää. Kun lapsi väsyneenä, pettyneenä ja potien huonoa omaatuntoa kohottaa iltaisin katseensa tähtitaivaalle, voi lapsi nähdä isän silmäniskun: kaikki on hyvin ja oikeinkin, et ole, tyttäreni pettänyt lupaustasi, vaan olet toiminut parhaasi mukaan ja taistellut rakkaittesi puolesta.

Yhtenä rakkaana sieluna Jupiterissa isä valvoo rakkaittensa elämää ja puhaltaa hellän sinauksen tyttären voimaksi ja lohduksi."

Itku tuli tätäkin lukiessa, kuten sitä arvostelevaa kommenttiakin. Mutta on ero itkulla ja itkulla, Tämä itku kauniiden sanojen ja ajatuksen vuoksi oli hyvä itku. Kiitos, liskis!

Eilen lähdin Viivin kanssa lenkille ja kurkkasin lähtiessä postilaatikkoon. Siellä oli pieni paketti. Kurkkasin lähettäjän nimen, ja ihmettelin, oliko Ofelia lähettänyt Maudin pienet siililapaset mulle, jotta teen sitten syksyllä vähän isommat tilalle. Lenkin jälkeen otin kuoren laatikosta ja sisällä avasin.

Eihän siellä mitään lapasia ollut. Kiltti Ofelia oli muuten vaan muistanut mua enkelipostilla . Miehän keräilen enkeleitä, ja Ofelia muisti sen. Sain kolme pientä enkeliä, yhden soittavan ja laulavan enkelin, sekä ihanan kortin. Kiitos postista, Ofelia!


Pikkuenkeleissä on pienet ripustuslenkit. Nämä pääsevät johonkin niille kuuluvaan paikkaan täällä kotikodissani. En vielä tiedä, minne ne haluavat lennellä, mie kysyin heiltä, mutta he sanoivat miettivänsä asiaa vielä vähän aikaa. Katsokaa, selvästi valaistuneita enkeleitä.


Isosisko soittelee luuttua ja laulaa. Tämä sanoi ehdottomasti haluavansa ruokapöydän takana olevaan enkelikaappiin. Sinne se pääseekin. Luulen, että se sopeutuu olemassa olevaan heimoon nopeasti, eikä aiheuta skismaa kenenkään kanssa.


Sitten ruokavinkki. Olin laiska, enkä viitsinyt alkuviikosta mennä kauppaan. Jääkaapissa oli: perunoita, porkkanoita kilo, jauhelihaa, nakkipaketti, sipulia, ruokakermaa, maitoa, turkkilaista jugurttia, sitruuna, Koskenlaskija-juustoa puoli pakettia. Lisäksi löytyi puuroriisiä. (ja voileivän päällysteitä aamupalaa varten).

Ensimmäisenä päivänä tein paljon perunamuusia ja keitin nakit muusin kanssa syötäväksi. Kaksoslikallekin riitti ja muusia jäikin. Tein kilosta porkkanoita raastetta ja löysin punajuuria lisäkkeeksi myös. Seuraavana päivänä sekoitin muusiin ruokakermaa notkistukseksi, paistoin jauhelihaa ja sipulia ja sekoitin muusiin. Tuli lihaperunsasoselaatikkoa, jota söin edelleen sen porkkanaraasteen kanssa. Riitti taas Kaksoslikallekin (joka kummallisesti ilmestyy tänne ruoka-aikaan ) Ruokaa tuli niin paljon, että lämmitin sitä kolmantena päivänäkin. Tänään sitten alkoi tulla pula, ruoat oli syöty, Kaksosjätkällä auto, ja mulla nälkä. Otin loput porkkanasoseesta kattilaan, laitoin vähän vettä, kasvisliemikuution ja Koskenlaskijan sekaan ja keitin porkkanasosekeiton. Söin sen pakkasesta löytyneen tumman gluteenittoman leivän kanssa ja tein jälkkäriksi puuroriisistä omatekoista "risifruttia": keitin riisipuuron, johon lisäsin turkkilaisen jugurtin, sitruunaa ja sokeria, sekä ripauksen vaniljasokeria. Söin hillotilkan kanssa. Nam! Parempaa kuin kaupan vastaava.

Noin sain itseni ruokittua, ja osittain tytönkin neljä päivää. Tänään sitten on mentävä kauppaan.

Ja jee! Tapsan kanssa on sovittu mökin tuvan rempan aloittamisesta. Kun se valmistuu, aletaan suunnitella kesän kokoontumisajoja, jooko?

Nyt kun olen saanut tämän kotini suunnilleen sisustettua Hannin näköiseksi, aion laajentaa reviiriäni porraskäytävän puolelle. Minuahan ei kukaan estä, kun vimma iskee.

Portaikon ikkunassa roikkui kamalan näköinen tummanruskea pitsikappa, ja omituiset "nappulaverhot". Kysyin alakerran nuorelta parilta, olisiko heillä mitään sitä vastaan, joa vaihdan siihen jonkin oman, vanhan verhoni. Ei kuulemma ollut, sain laittaa ihan minkä itse halusin, koska he ovat varmoja, että se ei voi kamalamman näköinen olla kuin entinen Kaivoin ikivanhan kapan verhovarastoistani. Ja yhden parittoman tuikkukupinkin laitoin roikkumaan ikkunan eteen. Ja älkää pelätkö, tässä ei kukaan polta tuikkuja, se on vain koristeena. Ehkä joskus laitan siihen tilalle jonkin viherkasvin kuoleentumaan.



Kun kävin viemässä äidin tavaroita, otin mukaani ikivanhan räsymaton äidin runsaista mattovarastoista. Niin ikivanha matto, että se saattaa olla suunnilleen mun ikäinen. Seuraavaksi se saakin lähteä jäteasemalle, mutta en raaskinut hyvää mattoa kuitenkaan portaikkoon ottaa. Peilin yläpuolelle laitoin kranssin, jonka olen saanut joskus vuosia sitten siskolta. Ovessa on vielä vähän pääsiäinen. Ja enkeli tietenkin. Tämä tästä voi vielä laajentua ties minkälaiseksi, mutta tästä lähdetään. (ja ideoitakin otan vastaan).

Kirjoitin parissa viimeisessä postauksessa äidin tilanteesta, ja haluan vielä korostaa, että en missään nimessä halua aliarvioida tai vähätellä hoitajien raskasta ja tärkeää työtä, enkä arvostella hyviä hoitajia. Äidin kohdalla suuri osa hoitajista on olleet ihania, ainoastaan kaksi-kolme on olleet niitä, jotka retuuttivat, huusivat, jättivät ilman välipalaa, käskivät kääntymään itse, jättivät makaamaan pahaan asentoon.. Sellaisille hoitajille tietenkin voisi uran vaihto tehdä hyvää, kaikkien kannalta olisi parempi niin.

Mutta esimerkiksi yksi hoitaja täällä uudessa paikassa oli ihana, kun kävi kaksi kertaa juttelemassa vähän peloissaan olevalle äidille. Hän sanoi ymmärtävänsä, että kaikki pienetkin toiveet on tärkeitä, je he haluavat ne kuulla ja toteuttaa. Hoitaja ihasteli äidin orvokinsinisiä silmiä, höpötteli kevään tulosta ja siitä, että kohta päästään terassille ulkoilemaan... rauhoitteli höpötyksellään ilmiselvästi äitiä. Eli lähinnä arvostelen sitä tapaa, millä vanhuksia siirrellään toiveita kuulematta, ja ympäristö, jossa äiti nyt makaa on kolkko. Toivon, että niitä pahis-hoitajiakaan ei nyt äidin kohdalle enää satu, ainakaan monia. Huonoja päiviä on kaikille, sen äitikin ymmärtää. Mutta ne huonot kokemukset tuli aina samoilta hoitajilta. Valitettavasti, koska silloin alkaa pelätä, kuka on vuorossa. Vanhus on aika avuton toisten kynsissä.

Tänään luin kommentin, ja taisi ensimmäisen kerran blogihistoriani aikana tulla itku kommentin vuoksi. "Milli" kirjoittaa: "Toki, hyvä tytär ja äitinsä parasta ajatteleva, ottaa vanhan äitinsä omaan kotiinsa hoidettavaksi, saa näin omaishoidon tukea ym tarvikkeita sekä kaupungilta muutaman kerran vuodessa viikon intervallipaikan että voi itse vetää henkeä ja ladata akkujaan."

Olen aikanaan luvannut isälle, että jos hän kuolee ennen äitiä, otan äidin luokseni asumaan. Nyt äiti makaa vanhainkodilla, enkä voikaan pitää isälle antamaani lupausta. Äidin kotikunta on 200 kilometrin päässä, ja nyt asun vanhan talon toisessa kerroksessa, eikä täällä pääsisi kulkemaan edes pyörätuolilla. Vessa ja suihku on rakennettu niin, että siellä ei voisi vanhusta hoitaa. En jaksaisi yksin edes nostaa tai kääntää äitiä, puhumattakaan että saisin hänet turvallisesti vessaan tai pesulle. Mie tunnen syyllisyyttä, kun en pidä isälle lupaustani.

Niin että osui ja upposi.

kysyi mun fb-kaverini nähtyään kuvan uusimmista pikkusiilisukistani. Kyllähän mäyräkoirakin näistä varmaan ilahtuisi, mutta nämä lähtee kylläkin Helsinkiin vielä syntymättömien kaksosten varpaita lämmittämään.

Seuraa yhteiskunnallinen juputus.

Äitinihän joutui reilu vuosi sitten lähtemään rakkaasta mökistään ja muuttamaan palvelutalon yksiöön. Toki äiti ymmärsi, ettei enää yksin pärjää alkeellisessa mökissä, ja hän sopeutuikin suhteellisen hyvin asumaan siellä. Hoitajista suurin osa on loistavia työssään, paria poikkeusta lukuunottamatta. Äidillä kävi oma hieroja / fysioterapeutti kuntouttamassa mummua kävelykuntoon, ja jonkin verran äiti jo kävelikin omin jaloin, jopa ruokalaan ja takaisin. Ja sisukas mummeli äiti on, halusi kuntoutua niin hyvän kuntoon kuin se tuossa iässä (87v) on mahdollista. Liikkuminen on ollut jo pitkään tosi huonoa, joten kaikki pisteet siitä, että äiti ei luovuttanut.

Tammikuussa iski flunssa. Ei edes mikään kuumetauti, mutta tavallinen räkätauti vei kunnon huonoksi. Kävely loppui, äiti siirrettiin sairaalasänkyyn, ja vähitellen äidistä on tullut käänneltävä ja nosteltava mummu. Myös mielialassa aistin ensimmäistä kertaa periksi antamista. Ja palvelutalossa ei tainnut myöskään riittää henkilökuntaa ja ehkä ei niin halujakaan kuntouttaa vanhusta enää. Äidille ilmoitettiin, että hänen paikkansa ei enää ole siellä, on lähdettävä.

Vaihtoehtoja oli kaksi. Vanhainkoti tai yksityinen hoitokoti. Meinasin lentää perseelleni, kun kuulin, miten paljon vanhus maksaa asumisesta ja palveluista (=ruoka ja ympärivuorokautinen hoito tai valvonta) yksityisessä laitoksessa. Yli 3000 (kolme tuhatta!) euroa / kk. Yli 200 euroa / vuorokausi. Kuka normaali työssäkäyvä pystyisi maksamaan tuollaisia summia kuussa asumisesta, ruoasta ja hoidosta (josta maksaa, vaikka sitä ei tarvitsisikaan). Eli vanhukselta kupattaisiin 40.000 euroa vuodessa näihin palveluihin. Se on, kuulkaa pikkuisen iso raha kansaneläkkeen varassa asuvalle vanhukselle..

Äidille saatiin kuitenkin maksusitoumus tuohon hoitokotiin kaupungilta, jolloin asuminen ja palvelut ei tulisi maksamaan paljoa enempää kuin kaupungin palvelutalossakaan. Vaan kuinka kävi. Äiti ei saanut huonetta, joka sieltä oli vapautunut, koska hän olikin  liian hyväkuntoinen sinne, paikan sai joku huonommassa kunnossa oleva. Nyt ainoa vaihtoehto on vanhainkodissa, kahden hengen huoneessa, jossa sängyt erottaa toisistaan sermi. Jos toinen haluaa nukkua illalla aikaisin (kuten äiti haluaisi) sermin takana oleskeleva mummeli tahtookin ehkä katsoa telkkaria. Jos kaveri kuorsaa, niin siinä ei nukuta. Mitään yksityisyyttä ei ole, ja jos mie menen käymään äidin luona, huonekaveri kuulee kaiken mitä puhutaan. Eli nyt äiti joutuu todelliseen laitokseen.

Vasta nyt tajuaa, millaista elämää vanhus, oma äiti, joutuu elämään viimeiset vuotensa, joita voi jäljellä olla monia. Äidillä ei ole koskaan ollut lääkityksiä, ei verenpainetta, sokeritautia, sydänsairauksia. Vain jalat petti alta ja kävely loppui. Voin sanoa, että pahalta tuntuu, vaikka hoitokin olisi hyvää.

Ja nämä karsinoissa makaavat vanhukset kuitenkin meille tämän Suomen ja hyvinvoinnin rakensivat. Jos on saanut säästöön rahaa, tai on asunto, jonka voi myydä, pystyy ehkä jonkin aikaa maksamaan sikakalliisti elämisestä ja hoidosta. Jollei ole rahaa, heitetään ulos palvelutalosta, ja vanhuksella itsellään ei ole mitään sananvaltaa (eikä meillä omaisillakaan), minne hänet survotaan. Voin sanoa, että pahalta tuntuu, omasta, äitini, sekä kaikkien saman kokeneiden vanhusten puolesta.

Edit: Kaverin laittama linkki Aftonbladetista. Tämä ei ole Suomesta, mutta esimerkiksi äitini on joutunut muutaman kerran retuuttamisen, huolimattomuuden (päästetty kaatumaan, toisen kerran aika kohtalokkaasti) ja huutamisen kohteeksi. Olen sanonut äidille, että seuraavasta huonosta kohtelusta teen kirjallisen kantelun. En katsele sellaista enää pätkääkään. Hoitajista suurin osa tekee työtä sydämellään, mutta ne pari pilaa muidenkin mainetta. 

Katsokaa tuo filminpätkä, jollette ole nähneet, malttakaa odottaa typerän mainoksen loppuun. http://www.riemurasia.net/kaatopaikka/go.php?id=40776

Hyi minua, kun olen ollut laiskuri blogien suhteen, niin kirjoittajana kuin vierailijanakin. Jostain syystä mun fyysinen vointini ei ole maailman paras tällä hetkellä, ja oikein mikään ei suju. Kunhan saan paperini siirtymään entiselle terveysasemalleni, pääsen tilaamaan aikaa tutulle lääkärille, ja lähinnä kilpparikokeisiin haluan. Nimittäin väsyttää, olo on epämääräisen huono, aamuisin on tukko hiuksia tyynyllä, iso pala kurkussa, paino nousee, joka paikkaa särkee.. siis on aika tarkistuttaa kilpirauhasarvot. Miehän syön nyt aika isoa annosta tyroksiinia, mutta joskus keväisin vajaatoiminta iskee, ja lääkeannosta joudutaan väliaikaisesti lisäämään.

Tässä meidän uudessa uljaassa kaupungissamme terveysasema määräytyy pääsääntöisesti sen alueen mukaan, missä asut, mutta jos haluaa, voi anoa siirtoa toiselle terveysasemalle. Mulla oli vuosi sitten tosi ihana ja huolehtivainen lääkäri entisellä alueellani, joten haluan hänelle takaisin. Vuosi sitten, kun sairastin kurkkutulehdusta (jonka syyksi myöhemmin selvisi hampaan alla muhiva tulehduspesäke), mulle lääkkeet määräsi venäläinen lääkäri, jonka puheesta en saanut mitään selvää. Kun sitten astman takia piti mennä uudelleen lääkäriin, sanoin että menen sille venäläiselle ainoastaan, jos saan jonkun tulkiksi mukaani. Sain suomalaisen lääkärin

Näiden saman kaupungin terveyskeskusten yhteistyö tuntuu sujuvan saumattomasti. Nimittäin olin päästänyt tyroksiinit melkein loppumaan, kun sain apteekissa havaita, että koko resepti pitää uusia. Apteekista sain hätäpakkauksen, ja kehoituksen mennä Valkealan terveysasemalle uusimaan reseptin, koska siellä homma hoituu nopeammin kuin Kouvolassa (kuulun siis periaatteessa Kouvolan alueeseen). Päätin kuitenkin poiketa ensin Kouvolan terveyskeskuksessa kysymässä, kauanko uusiminen vie. Ajoin sinne ja sain kuulla, että voin joutua odottamaan kaksi viikkoa, ja kehoituksen ajaa Valkealaan uusimaan reseptiä. Ajoin Valkealaan (10km). Siellä sanottiin, että et voi tänne tulla uusimaan reseptiä, mene Kouvolaan. Ajoin takaisin Kouvolaan ja olin aivan raivona. Niin raivona, että reseptiäni vastaanottanut hoitaja lupasi, naamani ilmettä vilkaistuaan, hoitaa reseptin jonon  alkupäähän, ja saan sen viikossa. Ja sainkin, ja samalla reissulla laitoin hakemuksen entisen terveysasemani potilaaksi.

Tänä aamuna sain jonkin tarmonpuuskan, ja päätin tehdä jotain jalkalampulleni, joka on Tokaksvanhimman inhokki. Poika pyytää joka muutossa, että voisitko heittää sen rumiluksen kaatopaikalle. No enhän mie rakkaasta, ehjästä lampustani luovu! Kiikutin sen tännekin, ja sain Tokaksvanhimman muljauttelemaan epätoivoisena silmiään. Lamppu on ostettu vuonna 1985, kun muutimme ensimmäiseen omaan taloomme. No, on se hieman ruma..


Vai sanotaanko klassikko?

Viivi mököttää. Se mököttää nyt niin pahasti, ettei suostunut tähän koneelle nyt ollenkaan. Sanoi terveisiä, ettei jaksa nyt, ei kertakaikkiaan jaksa! Se ei meinaa jaksaa edes kävellä, ottaa muutaman askeleen ja kaatuu melkein kuolleena maahan. Mulkoilee. Se on trimmattu, eipä sen kummempaa taaskaan. (se huutaa tuolta selän takaa, että älä sie mamma vähättele tätä, mutta en ole kuulevinani). Mutta eiköhän se parin päivän päästä ole taas unohtanut tämänkin kurjimuksen. Mun mielestäni se on nätti, omasta mielestään kauhean ruma.

Seuraa juputusta:

Kaksoslikkahan sai joulukuussa töitä Lidlistä. Oli toki tiedossa, että Lidl ei ole työpaikkana maailman paras, olihan jo aikanaan sen henkilöstöpolitiikasta paljonkin juttua lehdissä silloin kun se Suomeen rantautui. Mutta hienoa silti, että tyttö pääsi töihin. Tutkin työsopimuksen tarkkaan, nuoria kun voidaan vedättää helposti. Se oli epämääräisen asiallinen, jos näin voi sanoa. Sopimus sisälsi viikottaisen tuntimäärän, joka sitten koeajan jälkeen vakiintuisi normaaliksi, koeaikana tehdään lyhennettyä työviikkoa. Kuultiin kyllä huhuja, että koeajan jälkeen ei työpaikkaa enää juuri kenelläkään ole, mutta sehän oli sitten sen ajan murhe. Se aika koitti Kaksoslikan kohdalla toissaviikolla. Sanottiin perjantaina, ennalta varoittamatta, että ensi viikolla ei enää tarvita työpanostasi. Piste.

Lidlissä kohdellaan työntekijää kuin orjaa. Miltä kuulostaa systeemi nyky-Suomessa, jossa työntekijä "kellotetaan". Toisinsanoen kerrotaan ennalta varoittamatta, että kellotus alkaa nyt ja annetaan jokin työtehtävä samanaikaisesti kuin kello käynnistyy. Tehtävästä pitää suoriutua tietyssä ajassa, standardisuoritus on ennalta määrätty. Liian hitaista suorituksista tulee potkut. Tyttö selviytyi kellotuksista puhtain paperein, samoin kassatyöskentelystä, ja hän sai jopa kehuja normaalisti kurkku suorana huutavalta myymäläpäälliköltä. Jos näette Lidlissä myyjän juoksevan käytävien välissä, hänellä on luultavasti menossa "kellotus" ja hätä työpaikasta. Viiden minuutin tauko on tasan viisi minuuttia, ei puoli minuuttia yli ajan. Ja pissahädän on paras osua siihen tauon aikaan.. Taukojen pituuksia tarkkaillaan, isoveli valvoo koko ajan.

Työtunteja oli viikossa niin, että palkka jäi muutamaan sataan euroon. Kun sitten sisään otettiin jatkuvasti uusia työntekijöitä koeajalle, alkoi olla selvää, että vanhemmasta päästä tulee koeaikalaisille lähdöt. Lidl saa tukea harjottelijoiden palkkoihin, mutta ei enää vakituisille työntekijöille. Koeajan irtisanomista ei tarvitse perustella mitenkään, ja vaikka syytä tiukkaa, sitä ei kerrota (ei kai, koska syytä ei yleensä ole, eikä työntekijässä mitään vikaa). Kun koeaikalaisia on tarpeeksi, työt saadaan tehtyä, mutta kenellekään ei tarvitse maksaa normaalia palkkaa. Eikä kesälomia pidetä, eikä normaaleja lomarahoja tarvita. Kätevää. Ja siinä välissä voi pistää vakituistakin  porukkaa ulos ihan muuten vain, syyttämällä esimerkiksi liian hidasta suoritusta kellotuksessa.

Haluan tästä kertoa, koska olen kuullut, että tämä ei ole pelkästään paikkakuntakohtainen systeemi, tämä on Lidlin systeemi. Jos ja kun asioitte Lidlissa, miettikää kahteen kertaan, haluatteko hakea sieltä halpaa olutta tai saksalaisia juustoja. Mikä on niiden hinta, jos työntekijöiden kohtelu on julmaa, epäasiallista ja moraalitonta. Systeemi on rakennettu niin ovelasti, ettei mitään suorastaan laitonta tehdä. Mutta onko kaikki laillinen sitten moraalista, se on eri juttu..

Mie en ole Lidlissä juurikaan asioinut, mutta nyt loppui sekin vähä. Ja olen melkoisen monta ihmistä saanut mukaani boikottiin. Eli miettikää tämän kertomani perusteella, mistä ruokanne ostatte, ja jos ostatte Lidlistä, kuka ne rahat taskuunsa käärii.


Tänä aamuna soi ovikello, ja kun menin avaamaan, siellä oli postipoika paketin kanssa. Sisko kotiutui viime viikolla Intian matkaltaan, ja koska jäin kateellisena ja katkerana tänne rapaiseen Suomeen, sain lohdukkeeksi paketin. Kaksi tunikaa, yhden ihana mekon ja timjamisaippuaa (jossa sanotaan, että se lisää rohkeutta ja parantaa muistia, täsmäaine mulle) sekä kosteusvoidetta.

Vähän ryppyisiä vielä, kun täytyy nämä pestä, mutta piti ottaa kuvat kuitenkin: