No niin, nyt mulle voi taas puhua.

Tänään on vanha koti siivottu, ja kaikki kamat täällä uudessa kodissa. Viime viikolla tiistaina toi muuttoauto huonekalut ja muuttolaatikot  tänne, ja jännää oli, nimittäin olin varma, että kaikki huonekalut ei mahdu tulemaan noista kiperistä mutkista täällä päässä. Muuttomiehet osasivat asiansa. Kaikki mahtui, tosin sohvasänkyä hieman purin ennen kuljetusta.

Läjiä vanhassa kodissa:

Lisää sotkua vanhassa kodissa:

Ja sotku siirtyi uuteen kotiin:

Ja uuden kodin makkariin:

Joku sentään osasi ottaa rennosti:

Elli sopeutui taas suvereenisti uuteen paikkaan. Hetken se pyöri täällä ja tarkasti kaikki paikat, ja kävi ensin istumassa tämän tästä ovella ja kysymässä, että onko tämä nyt samanlainen paikka kuin mökki, jossa saa käydä ulkona. Sanoin että ei ole, ja se tyytyi vastaukseen.

Osa tavaroista etsii vielä paikkaansa (ja mie tavaroita), mutta olkkarista saatte pari kuvaa ennen-jälkeen-kuvina.

Olkkari tyhjänä:

Ja olkkari tänään:

Olkkari toisesta suunnasta tyhjänä:

ja tänään:

Loppuja ei sitten voikaan vielä esitellä Mutta sanokaa nyt edes näistä jotain kaunista, ja kehukaa, kuinka kamalan ahkera mie oon ollut..

Olen aina sanonut, että otsikon keksiminen ei ole mikään ongelma. Kirjoittaa peräjälkeen kaikki asiat, mistä aikoo kirjoittaa

Kiitokset kannustavista kommenteista kaikille! Kaksi muuttoa peräjälkeen ei ole mikään kiva juttu, etenkin kun suunnilleenn yksin organisoit ja puuhaat, joten kannustus tulee tarpeeseen. Lisäksi mun toisen lonkan limapussi on ilmeisen tulehtunut ja KIPEÄ!! . Käveleminen, etenkin portaissa ylöspäin on yhtä tuskaa. Kokeilen omalääkintää enshätään, ja syön buranakuurin. Mutta nyt sen ei olisi tarvinnut tulehtua, helmikuussa vasta.

Ilmalämpöpumpun käyttöohjeita löytyi netistä, mutta etsin myös lähimmän myyjän ja poikkesin siellä liikkeessä kyselemässä käytännön ohjeita. Eli millaista lämpöä kannattaa pitää niissä pattereissa, millaisia asetuksia lämpöpumpussa. Sain sieltä mukaani nipun neuvoja ja paperiset käyttöohjeetkin. Pumppu tohottaa seinällä omaa tohotustaan, välillä vilkkuu vihreä valo, välillä keltainen ja välillä vihreä palaa vilkuttamatta. Yritän olla ajattelematta koko vempelettä. Se antaa kivan, pehmeän lämmön. (vrt tässä nykyisessä asunnossa on KYLMÄ! Patterit täysillä, ulkona nollakeli ja jo palelee. Millaistahan täällä on 30 asteen pakkasilla?)

Olen kantanut jo tavaraa sinne aina kaupunkiin muutenkin mennessäni, ja saanutkin kaappeja vähän tyhjäksi. Nappasin käyttööni yhden kanakopin, pistin kylmästi oman munalukon siihen ja se on nyt mun. Virallisesti varastot (isot!) ovat kellarikerroksessa, tämä yksi kanakoppi on kuitenkin kuivempi, eikä kellarinhajuinen, vintin oven vieressä. Saanhan mie nyt mellastaa ja varailla siellä mitä mie tykkään, kun olen rapun ainut asukaskin. Suunnittelin vieväni vanhan räsymaton käytävälle oveni eteen.(ja paskat paloturvallisuudesta).

Tällaisia vanhoja puuportaita kiivetään mun uuteen kotiin. Mun mielestä kodikasta, vaikka kerrostalo onkin.

*Lunttaa otsikkoa*

Paketteja.

Hehkuvaiselta tuli ennen joulua kirjekuoressa ylläri! En vain ole muistanut siitä kertoa, vaikka kuvankin otin. Avasin vahingossa joululahjan vähän etuajassa ja sain asiaankuuluvat torut Hehkulta. Mutta minkäs teet, kun on malttamaton luonne.

Hehkun käsityöt ovat NIIN siististi toteutettuja, että niistä ei kyllä huomautettavaa löydy. Korttiin oli kiinnitetty pitsin päälle heijastinsydän (tarpeeseen!) ja enkeli-avaimenperä (tarpeeseen)

Heijastin on anorakin hihassa. (ja näköjään pari tahraakin..)

Ja avaimenperässä roikkuu mun uuden kotini avaimista yksi. Olen jo töpännytkin avainten kanssa, eikä tuossa kodissa ole oikein varaa unohtaa avaimia sisään, nimittäin ainoa, jolla on yleisavain, on isännöitsijä (töissä ma-pe) ja toimisto on Kausalassa, 30-40 kilometrin päässä. Jätin siis Hehkun avaimenperään yhden avaimen tänne toiseen kotiini siltä varalta, että kämmäys käy.

Toissapäivänä ovikello soi, ja oven takana seisoi postinkantaja ja ojensi mulle ruusupaperisen paketin. Nainen nauroi mun ilmettä, en tajunnut, että paketti tosiaan voi olla mulle.

Ja voi että, Jaanuska, meidän Kiinan-Jaanamme yllätti mut lähettämällä aivan upeaa Kiinan silkkiä ison palan, sekä kauniissa pakkauksessa teetä (tai kai pusseissa oli teetä?).

Kangas on kirkkaampi punainen kuin kuvassa; ilman salamaakin väri vähän haaleni. Nyt mietin, käytänkö kankaan sisustukseen vai ompelenko jotain vaatetta. Punainen on mun lempiväri, ja tuo silkki tosi paksua, ei sellaista ohutta lirua. Saatte vapaasti heittää ehdotuksia, mitä tuosta tekisitte.

Kiitos, Jaana, sie oot kyllä aivan ihanan sydämellinen ihminen!

Ja vielä ne siilit. Kaksoslikan kaveri halusi siililapaset nähtyään ne joululahjalapaset. Kudoin sellaiset, ja ilmeisesti toinen niistä on uros ja toinen narttu. Nimittäin tänä aamuna niille oli syntynyt poikanen, ja odottelen sille kaksosveljeä kohta syntyväksi. Kunhan molemmat beibit on maailmassa, tiedän kyllä, mihin pikkuiset matkaavat. Sukuun on syntynyt vauva, jonka ristiäiset on viikonloppuna

No niin, jäämmehän kaikki mielenkiinnolle seuraamaan, miten Hanni survoo itsensä tammikuun aikana asumaan pieneen kaksioon? Tänään nimittäin tehtiin kaupat, ja voin todeta, että epämiellyttävin kaupantekotilaisuus tähän elämääni mennessä. Jäipä ällöttävä olo..

Myyjä on paikkakunnalla tunnettu bisnesmies, kiireinen herra, jonka bisnestä on ostaa kokonaisia kerrostaloja ja kunnostaa ne sitten myyntiin tai vuokrattavaksi. Siitäkö johtui, että herra saapui kaupantekoon myöhässä, eikä pyytänyt keneltäkään anteeksi myöhästymistään. Tervehti minua maan matosta sentään, sitten istui äkäisen näköisenä tuolille ja kaupat tehtiin pikavauhtia, että herra pääsee hoitamaan rahakassaansa. Minuun hän suhtautui hyvin, hyvin alentuvaan tapaan, en sitten tiedä, jäikö miestä nakertamaan se, että tällainen mamma saa lievällä kiristyksellä alennusta kauppahintaan, vai muutenko vaan olin mitätön pikkusumma hänen isommissa rahoissaan. Ainakin kauppahintaan hän oli tyytymätön, oletan sen myös siitä, että nyt on saman miehen omistuksessa oleva alakerran asunto myynnissä myös, ja sen hinta on korkeampi kuin sen mun, vaikka neliöitä on vähemmän. Kävin muuten katsomassa sitäkin asuntoa, mutta sen vaatehuone oli lähinnä komero, ja asunto oli paljon sottaisempi kuin se, jonka ostin. Muuten identtinen mun asuntoni kanssa.

Toisaalta hyväkin, että mies otti heti jalat alleen, kun nimet oli paperissa. Pankkineuvojanikin oli ihan pöllämystynyt ja sanoi, että eipä ole vastaavassa kaupanteossa vielä aiemmin ollutkaan Miten mie uskallan sille miehelle soittaa, että tarvitsen ilmalämpöpumpun käyttö- ja huolto-ohjeet. Kaikki käyttöohjeethan yleensäkin pitäisi jättää, mie en saanut ainuttakaan, mutta lähinnä sen pumpun käyttöohjeen tarvitsisin, jotta saisin siitä hyödyn irti.

Sain nipun avaimia kouraani ja kävin pällistelemässä uutta kotiani. Illemmalla käytiin vielä Kaksoslikan kanssa yhdessä siellä, ja tyttö sanoi, että näyttää kodikkaammalta asunnolta kuin tämä nykyiseni. Luulen miekin, että siitä tulee kiva, huomenna menen ja jynssään sen puhtaaksi. Nimittäin kun tänään katselin sitä omistajan silmällä, huomasin, että loppusiivous oli lievästi sanottuna hieman hutiloiden - jos ollenkaan tehty. Yäk!

Keittiö on pieni, mutta luulisin että ihan toimiva. Jos saan pyykkikoneeni myytyä, ostan tuohon tyhjään koloon astianpesukoneen. Jos taas en saa, laitan pyykkikoneeni väliaikaisesti keittiöön. Kaappeja ei ole kovin paljoa, mutta enemmän kuin mun nykyisessä, ja laitan apusenkkini sielläkin keittiöön, saan sinne paljon tavaraa mahtumaan.

Makkarini on pikkuruinen. Sinne mahtuu sänky, yöpöytä ja kirjoituslipasto. Kaikki on mitattu etukäteen. Ostin siis asunnon huonekaluilleni (jaahas, joku ei ladannutkaan kuvaa makkarista, mutta ei jaksa hakea kameraa..)

Olkkari on iso, ja siinä on alkovi, jonne saan mahtumaan vierassohvani ja pienen pöydän.

(harmaa kuva, sori)

Kylppärikin on pieni, ja sinne joudun ostamaan uuden, kapeamman pesukoneen, jos saan entiseni kaupaksi. Mutta mulla on nytkin pieni kylppäri, ja hyvin pärjään.

Sensijaan kaapit puuttuu, ja mun täytyy survoa kaikki tavarani vaatehuoneeseen, lipastoon, vitriiniin ja senkkiin. Siispä survon.

Onneksi vaatehuone on ihan hyvän kokoinen. Lisäksi talossa on paljon vintti-kellari ja muuta varastotilaa.

Sellainen. Neljän asunnon kerrostalossa on vielä kaksi asuntoa myynnissä, ja ne on molemmat samassa rapussa kuin mun asunto. Siispä peukut pystyyn, että asunnot menee kaupaksi suunnilleen täyspäisille ihmislle. Muuten voi tulla iso poru.

Uuden vuoden kunniaksi alan järjestellä muuttoa. Vaihteen vuoksi

Kun muutin tähän vanhaan kerrostaloon vuokralle, ajattelin kyllä, että en tähän lopuksi ikää jää asumaan, mutta en arvannut, että reilun puolen vuoden kuluttua alan pakata taas. Alan muuten pakata taas, voihan perse.

Aika pian muuttoni jälkeen tajusin, että en mie tähän jää. Tästä alueesta suojeltuine metsineen ja vanhoine rakennuksineen tykkään, tykkään paljon! Mutta kodin laittaminenkin jäi vähän kesken, aloin tutkia Etuovi.com:a ja Oikotietä ja katsella asuntoja. Ensin vain ihan toisella silmällä, hintoja, asuntojen kuvia, sitten molemmilla silmillä melkein ostaminen mielessä, ja sitten aloin jo ravata näytöissä. Pankissakin kävin jo elokuussa hakemassa lainalupausta.

Mie kammoan velan ottoa. Sen vuoksi alunperin ajattelin, että kun kerran pääsin velattomaksi, en enää siihen loukkuun lähde. Mutta sitten järki voitti. Maksan omaani - ainakin sitä, jonka ostan - huomattavasti pienemmällä rahalla pois kuin tätä vuokraa. Toisaalta vuokralla asuminen on huoletonta; jos multa paukkuu jääkaappi hajalle, soitan vuokranantajalle, että alas tuoda uutta tilalle. Tai jos täällä sattuu jokin kämmäys, johon en ole itse syypää, vuokranantaja hoitaa ja maksaa korjaukset. Mutta silti.. olen asunut omassa asunnossa vuodesta 1985, ja jännästi koen, että tämä vuokra-asunto ei ole minun, joten olen vähän turhankin varovainen täällä, hyvä että olen tauluja uskaltanut seiniin laittaa.

Löysin syksyllä pienestä, vanhasta, neljän asunnon  kerrostalosta saneeratun pikkukaksion, 48 neliötä, ja kävin sitä kaksi kertaa katsomassa. Tykkäsin siitä, ja ne neliöt oli tosi taidolla rempattu, asunto tuntui paljon isommalta kuin oli, avaraa yhtä tilaa keittiö, olohuone ja eteinen. Mietin ja pähkin, mutta luovuin ajatuksesta, suurin syy oli se, että välittäjä ja myyjä olivat venäläisiä, ja selvästikin sain jo esittelyssä väärää tietoa. Myöhemmin otin välittäjään uudelleen yhteyttä, kun ajatus siitä asunnosta ei jättänyt rauhaan. Soitin välittäjälle uudelleen, ja sovittiin näyttö vielä kerran.- Välittäjä ei tullut paikalle, joten ajattelin, että se siitä sitten. Seuraavana päivänä lehdessä oli ilmoitus:samasta talosta on myynnissä 10 neliötä isompi kaksio ja halvemmalla hinnalla. Eikö tuo ollut kohtalo?

Kävin asuntoa katsomassa näytössä ja kerran yksityisnäytössä. Tykkäsin, toisella kerralla vielä enemmänkin, ja kuukauden pohdinnan jälkeen tein ennen joulua tarjouksen. Aika sikahuonon, prosenteissa halusin hintaa aika paljon alaspäin, ja lähetin myyjälle terveisiä, että jollei tarjous mene läpi, hän saa jatkaa myyntiä, en halua vastatarjousta. Aikaa kului, ja lopulta välittäjä soitti: Myyjä oli ajatellut saavansa täyden hinnan (asunto on halpa), mutta joulun kunniaksi hän myy sen mulle.

Ehkä jo tällä viikolla pääsen tekemään kaupat. Sitten mulla on kaksio 1952 rakennetussa pienkerrostalossa, sen toisessa kerroksessa, jonne kiivetään natisevia puuportaita. Kellarikerroksessa on kaunis saunaosasto. Asunnossa on pieni keittiö, makkari ja iso olohuone, jossa on alkovi. Aion mahduttaa muut huonekaluni sinne, paitsi vanha peilipiironkini lähtee ehkä myyntiin, se ei mahdu sinne mitenkään päin, enkä ehkä sitä mökillekään roudaa.

Talossa on uudet vesi- ja viemäriputket, uusitut ovet ja ikkunat, sähköt ja katto, eli itse talovanhus on hyvässä kunnossa, oletan, eikä isoja remppoja ole tulossa. Huonoja puolia on sen sijainti. Se on ihan  hyvämaineisella alueella, mutta sen vierestä kulkee junarata (no niin kyllä tässäkin, ja kyllä rautatieläisen mukula juniin tottuu), eikä kaupat ja muut palvelut ole ihan lähellä, lähimpään kauppaan taitaa olla pari kilometriä. Ja bussilinjoistakin se on jäänyt jotenkin paitsioon, taitaa pari bussia päivän aikana mennä, jos niitäkään. Mutta kun punnitsin hyvät / huonot puolet, niin kyllä hyvien asioiden vaakakuppi painoi paljon enemmän.

Siis muutto edessä, voi minnuu!

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joulu meni rattoisesti pentueen kanssa. Muksut ramppas tänne ja koteihinsa, mutta joka päivä syötiin yhdessä, ja Esikoinenkin piipahti käymään, mikä oli erityisen mukavaa Kaksosjätkä sai luvalla kaataa työpaikan, eli varuskunnan metsästä kuusen, eikä meilla ole kai koskaan ollut noin kaunista kuusta. Ja pakettejakin annettiin ja saatiin, joten joulu oli oikein onnistunut. Ja tänään Kaksolikkakin aloitti työt kaupassa, kaikki tuppaa järjestymään taas.

Vielä yhden joululahjakuvan julkaisen. Kaksoslikka sanoi, että jos hän saa siililapaset lahjaksi, mitään muuta hän ei tarvitse. Hapsulanka oli joka puolelta kaupunkia lopussa, ei ollut edes Novitan tehtaanmyymälässä, mutta sattumalta nappikaupassa olessani bongasin hyllystä vähän toisenmerkkistä lankaa. Tyttö sai lapasensa, ja oli ikionnellinen

Tästä linkistä löydät Hannin joulutervehdyksen. Sain näin hienon kaverilta, ja ajattelin laittaa eteenpäin. Klikkaa punarintaa, niin video alkaa.

http://www.jacquielawson.com/viewcard.asp?code=1692276112695&source=jl999

P.S. ajattelin muistaa itseäni pienellä joululahjalla, ja ostin itselleni asunnon eilen Olen ollut niin kamalan kiltti, että se nyt oli vähintä, mitä tarvitsen.

Ihan luvattoman laiska ja flegmaattinen oon ollut, ainakin tämän blogin suhteen. Nyt tulee korjaus. Mutta on ollut joulun alla niin monta kutomusta ja tekemystä, että ei yksi ihminen kaikkeen lennä

Kaikilla käsityön tekijöillähän on työpiste siisti ja ojennuksessa. Kuin myös mulla. Olkkarin pöytä viimeiset kaksi viikkoa on näyttänyt suunnilleen tältä:

Sukkia on tullut kudottua sarjatyönä. Ohjeet on Novitan syksyn sukkalehdestä.

Viivikin tykkäsi tennarisukista. Kaukosäädin ja tv-ohjelma piilotettuna alle, ettei mamma pääse vaihtamaan kanavaa, sukat leuan alla pehmikkeenä.

Pari juttua on niin joulusalaisuuksia, että julkaisen ne vasta kun lahjat on annettu. Tämän palmikkokuvion kanssa tuskailin aika pitkään, kun aina meni väärin ja jouduin purkamaan

Mutta valmista tuli, laitan kuvaa sitten joulun jälkeen, samoin siitä toisesta salaisesta jutusta. Lahjoiksi nämä muutkin menee, mutta toivottavasti saajat eivät käy täällä ennen joulua..

                                                       -----------------------------------------------------------------------------------------------

Joulupaniikki meinas iskee. Mie kiinnyn aina hulluihin asioihin, ja yksi sellainen on ruokareseptit ja ikivanhat, irtolehtipainoksiksi levinneet ohjekirjaset. Mulla on vuosia, vuosia ollut käytössä kirjanen, jonka pohjalta olen joulumenun rakentanut, ja kirjasen välissä on lippusia ja lappusia, joihin olen kirjannut ylös joulujen ruoat vuosien varrelta. Se oli HUKASSA! Etsin joka puolelta, ja mistään sitä ei löytynyt. Arvelin, että olin mennyt sen muutossa paiskaamaan roskiin. Tänään se löytyi! Helpotus, pääsen tarkistamaan, mitä unohtui, ehkä selaamaan sieltä jonkin uuden idean ja ehdin vielä toteuttamaankin sen.

Siivonnut täällä sen sijaan ei ole vielä kukaan Ja muksuja (onneksi) kokoontuu tänne mamman lihapatojen ääreen jo aattona.

                                                 ---------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaikkea mukavaa on tapahtunut tyyliin kaikki järjestyy kun uskoo siihen. Kaksoset, molemmat saivat töitä, Kaksosjätkä jo aloittikin Vekaranjärvellä varuskunnassa työt, jotka kestää näillä näkymin ainakin heinäkuulle, ja Kaksoslikka sai kaupasta töitä, alkaa joulun jälkeen. Helpottaa ainakin toistaiseksi heidän taloudellinen ahdinkonsa. Ja keväällä katsellaan sitten varmaan pääsykokeita taas kouluihin. Uskomme silloinkin, että kaikki järjestyy niin kuin määrätty on

Olkaapa muutkin ahkeria siellä! Tontut kurkkii!

Hei kaikille, Viivi täällä taas!

Meillä on nyt täysi sota täällä ton mamman kanssa, mutta tällä kertaa mulla on selkee yliote siitä. Siis mua kusetettiin pahasti, mutta mie oon kostanut sen olemalla hyvin loukkaantuneen oloinen, ja nyt mamma lepyttelee ja lässyttää mulle kuin viimeistä päivää. Jatkan vielä ainakin tämän päivän, koska aamulla se antoi hätäpäissään mulle lepytykseksi suklaakakun loppumurusetkin, jotka yleensä menis jäteastiaan.

Mie tykkään siitä, että mulla on pitkä otsatukka ja turkissakin ns volyymiä. Etenkin näin talven tullessa on tietenkin paljon mukavampi ulkoilla paksussa turkissa, tajuaahan ihmisnaisetkin tämän seikan. Ja pitkään turkkiin tarttuu ne metsän parfyymitkin paremmin, te varmaan muistatte..

Mamma otti musta kuvan tiistaina, kun mun turkki oli just harjattu (mitä prkl inhoan myös sydämeni pohjasta!)

Mun omasta mielestä toi hipahtava tyyli sopii mulle.

Keskiviikkoaamuna, lenkin ja aamupalan jälkeen mamma tohotti mua uudelleen lähteen ulos. Jee! Autoon! Mökille siis? Lähdin riemumielin takapenkille, enkä aavistanut mitään, kunnes olin yhden talon pihassa, ja aidan takana muistin paikan: paska, se toi mut taas trimmiin. Enks mie just ollu?

Mamma höpötteli sille naiselle kaikkea kuulumisiaan ja nosti mut siihen ällöttävälle pöydälle, EIKÄ OLLUT HUOMAAVINAAN MITEN MUA PELOTTI! Aloin täristä ja multa petti jalat alta. Katsoin mammaan vetoavasti, mutta ne vaan nauroi mulle ja sitten mamma häipyi ja mun turkkia alettiin kiskoa, nyppia, ajella ja kynnetkin leikattiin. Kyllä otti päähän!

Kun tultiin kotiin, katsoin itteeni peilistä, ja kammottavaa, millaiseksi mut taas kynittiin! Ei mitenkään kehtais mennä koirakaverien näkyville ulos, ja paleleekin tuolla.

Kattokaa nyt mun naamaa ja kampausta! Pilalla!

Mie loukkaannuin NIIN! Mammaan ei voi luottaa yhtään, koskaan ei voi tietää, mitä se keksii. Niinpä mie aloitin esityksen. Aina kun mamma käveli mun lähelle, kyyristyin kasaan ja otin luimukorvaisen äiti-älä-taas-lyö-ilmeeni naamaan. Piilouduin nurkkiin, ja kaatuilin selälleni muka alistuen (paskat, oikeesti mie en alistu sille ikinä!) En antanu sen ottaa valokuviakaan niistä pahimmista esityksistä, jotka sain aikaan piirongin tai pöydän alla kyyristellessäni.

Osaan esittää epäluuloista, valmiina pakenemaan heti jos se lähestyy

Osaan haukkoa henkeäni ja olla kuolemaisillani. Huolestukoon!

Ja osaan olla kuollut. Se kävi tökkimässä mua, mutta leikin niin hyvin kuollutta, etten hievahtanutkaan.

Kaksosetkin kävi täällä ja nekin vaan nauroi mulle. Millaiseen perheeseen mie oon joutunut? Mie olen liian herkkä koira tähän huusholliin. Voisko joku vaihtaa mun kanssa kotia. Jos mamman kanssa tulis elämään jokin ärhäkkä susikoira vaikka, niin edes jälkeenpäin se tajuais, miten mie kärsin täällä. Voi paska tätä westien elämää!

No nyt sen teen! Aikaa sitten Hehkuvaiselta saamani tunnustus on jo kaapissa, mutten ole tehnyt siihen kuuluvia läksyjäni, enkä jakanut eteenpäin. On aika!

Siis tällaisen kauniin sain kaappiini, ja kauniit saatesanat mukaan Hehkulta: "Hannin lätinät saavat hyvälle tuulelle. Periaatteessa inhoan sanaa "elämänmakuinen", mutta tämä blogi on sellainen hyvässä mielessä. Hanni on monessa asiassa idolini, toivon että minä olen joskus isona yhtä rohkea ja reipas kuin hän." (tuosta rohkeudestani jo laitoinkin oman kommentin Hehkulle )

Ja eihän näitä ilmaiseksi jaella, Haasteeseen kuuluu, että pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa. (kiitos, Hehkuvainen!)
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni sekä vastata kysymyksiin.

Tämä jämähti aiemmin siihen, etten keksinyt kahdeksaa satunnaista asiaa itsestäni, ainakaan sellaisia, mitä ette jo tiedä. Vähän vanhan toistoa voi tässäkin tulla:

1. Mulla on jonkin asteinen hahmotushäiriö. Eli luki-mutta jokin muu. Joudun esim tosi kauan miettimään näitä kahta kirjainta, kumpi on kumpi, ja usein kirjoitan ne nurinpäin huomaamatta itsekään.  b-d

2. Kiroilen nykyään aivan tajuttomasti! Ilmeisesti kiroilen nyt pois ne kaikki rästit, jotka jäi kiroilematta kun muksut oli pieniä. Pienikin asia kun menee pieleen, niin suusta alkaa suoltaa kamalaa tekstiä. En edes yritä korjata asiantilaa

3. Mistä tuli mieleeni, että sunnuntain lenkillä tuli vastaan nainen, joka mäkätti mulle koko matkan ohi juostessaan siitä, että näki Viivin olevan irti (kytkin sen heti kiinni kun nainen tuli näköpiiriin). Kun nainen oli ohittanut meidät, sanoin kuuluvalla äänellä: haista sie ämmä pitkä paska Se vain tuli suustani, nainen kääntyi hämmästyneenä katsomaan mua, muttei sanonut mitään. Luuli ehkä kuulleensa väärin.

4. Olen jossain määrin - en ehkä taikauskoinen, mutta sinne suuntaan hörhö kuitenkin. Kun näen kauniin höyhenen tai sulan, otan sen mukaani, koska uskon että se on pudonnut enkeliltä. Pulun, variksen tai harakan höyheniä ei lasketa. Tässä viimeiset löydöt:

5. Jollei mulla ole mitään käsityötä, kudinta tms kesken, en katso telkkaria ollenkaan. Nyt kudon joululahjasukkia ja muuta, joten olen katsonut enemmän telkkariakin. Joskus ei kaikki mene putkeen. Tein yhtenä iltana sukan ja seuraavana iltana sille parin, ja silloin toisena iltana seurasin samalla Täydellisiä naisia. Ilmeisesti jokin herpaantui toisen sukan kohdalla....

6.Mulla on paljon keitto- ja leivontakirjoja, mutta en käytä juurikaan muita kuin yhtä, jonka sain tyhjänä kaverilta lahjaksi vuosia, vuosia sitten, ja jonka olen kerännyt täyteen omia lempiohjeitani. Kirja on päältä jo hieman klähmääntynyt.

Mutta ohjeita täynnä, kaikki hyviä

7. Lisää hörhöjuttuja. Olen miettinyt, mikä on mun oma voimapuuni. Koivu on liian neitseellinen, mänty kuivakas, joten kyllä se on kuusi. Joka aamu Viivin kanssa lenkillä ollessamme omassa "kappelissani" seison hetken kuusen vieressä ja painan kämmeneni lujasti runkoa vasten. Sieltä virtaa voimaa, sen voi tuntea. Kokeilkaa!

8. Olen valmistelemassa - koko syksyn valmistellut - yhtä juttua. Selaillut, kierrellyt tutkimassa, soitellut puheluita... tässä näyte yhdestä tähän juttuun kuuluvasta. Katsotaan, mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään.

Ja vielä vastaan näihin kysymyksiin:

Suosikkiväri: viininpunainen
Suosikkieläin: koira
Suosikkinumero: 7
Suosikki alkoholiton juoma: veriappelsiini-appelsiinimehu "God morgon". Koukussa!
Facebook vs twitter: facebook
Intohimoni: kaikenlainen käsillä väsääminen, enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Mökin remppa. (kuuluu kyllä tuohon)
Saada vai antaa lahja: antaa
Suosikkikuvio: ympyrä
Suosikkiviikonpäivä: lauantai
Suosikkikukka: ruusu

Ja sitten tämä pitää vielä jakaa eteenpäin kahdeksalle. En nyt sen enempiä perustele, kun annan tämän:

Harakalle, Jerikonruusulle, Liskonaiselle, Minzille, Katinkalle, Stanstalle, Vilukissille ja Eijalle. Olkaapa hyvät. Käykää hommiin ja ottakaa palkinto mukaanne.

Olin mökillä viikonloppuna, ja ompelin kaikkea pientä sälää. Toin osan sälästä kotiin, yksi lähtee mun äidille joululahjaksi, toisen toin muuten vaan.

Oonko mie joskus sanonut, etten ole mikään pienen näpertelijä tehdessäni käsitöitä. Niistä tulee aika säälittäviä, jos edes yritän. Oonko mie joskus sanonut, että mulla on enemmän intoa kuin osaamista, kun väkertelen jotain juttuja, joissa täytyy ommella käsin, asetella pieniä paloja paikalleen, tehdä tarkkaa työtä. Mutta so what, intoa piisaa kuitenkin. Mie tykkään tehdä tildaohjeilla kaikkea, vaikka en raaski ostaa aitoja tildakankaita, vaan teen näitä vanhoista tyynyliinoista, lakanoista ja varastoista kaivelemistani ei-niin-oikeaoppisista kankaista. Mulla oli hauskaa näitä ommellessani. Mutta kun Kaksoslikka näki nämä, hän pyöräytteli silmiään pariinkin otteeseen ja huokaisi: no joo!

Punkerotilda (siivetkin nurinpäin, tajusin vasta tuosta kuvasta)

Ruipelotilda

Onnelliset yhdessä

Sain jo aikaa sitten Hehkuvaiselta tunnustuksen, joka komeilee jo tuolla mun palkintokaapissani, vaikka en ole tehnyt siihen kuuluvia juttuja. Hehkulle tiedoksi, etten ole unohtanut, mutta yrityksistäni huolimatta en ole keksinyt vielä kahdeksaa satunnaista asiaa minusta Tylsä tyyppi, mutta kyllä mie sen vielä selvitän. Jotain kai mustakin on vielä kerrottavaa??

Hei taas kaikille!

Sorppa vaan, te kaikki runsaslukuiset fanini, että kirjotan aina silloin, kun on jotain vaikeuksia tässä elämässäni. Mutta te varmaan tiedätte - joko live-elämässä, tai tämän blogin kautta - ettei ton mamman kanssa eläminen ole suinkaan aina helppoa, tai etenkään koiraystävällistä.

Se pesi mut taas

Me tultiin metsälenkiltä, ja joka helkkarin kerta mun tassut pestään sen jälkeen. Mutta tänään se pesi mut kokonaan. Ja täällä on jotenkin jäätävä tunnelma, ja se haukkuminen ja räyhääminen alkoi jo metsässä. Se sano mua mm kusipääksi   Mun herkkä terrierinnahkani ei kestä tuollaista haukkumista, eikä myöskään tuota pesemisen määrää.

Mutta kyllä miekin osaan puoleni pitää. Mamma pesi mua vaikka kuinka kauan, ja sitten olin ihan lätsläpimärkä. Se mua pyyhkeeseen kuivas, mutta eihän siitä kunnolla kuiva, joten mie aina viimeistelen kuivaamisen ja turkin muotoilun itse.

Alotan sen syöksymällä kylppäristä eteisen karhealle matolle ja lykin itseäni siinä eestaas perse pystyssä ja jatkan samaa olkkarin vaalealla matolla. Mamman on ihan turha siinä vaiheessa yrittää estellä. Omapa oli vikansa, että kastuin pahasti.

Sitten mie hyppään sohvalle, enkä paskan vertaa välitä siitä, että se kastuu. Kastukoon, on se munkin sohva.

Mie lykin itseäni siinä sohvalla, kellin, heittelen kaikki tyynyt lattialle, ja järjestän oikein esityksen aina pesun jälkeen.

Ja miten tähän taas jouduttiin, se jäi mulle vähän epäselväksi. Mie kirmasin vaan metsässä, ja saan mamman luvalla kelliä sammalikoissa. Miksi tästä sitten tuli tällanen haloo, mie kysyn vaan. Toi uhkas pestä mut WC-Ankalla.

Kummallisia on ihmisten ajatusten väylät.

Kunnioittaen Viivi