Piti ihan ottaa itsellekin muistoksi muutama lumikuva, koskaan kun ei voi tietää, tuleeko näin runsaslumisia talvia enää hetkeen. Niin tai tässä iässä tietenkin pitää muistaa, että kuolema raapii persettä, eikä tiedä, näkeekö ensi talvea (tosikoille kerrottakoon, että tämä oli vitsi).

Meidän keittiön ikkunasta näkyy tällainen:

Otin kameran ja lähdin kahlaamaan lumeen ottamaan möykystä kuvaa. Lunta on aika paljon, reippaasti reiteeni saakka.

Tämä on möykky: puutarhapöytä, jonka päälle on satanut melko ison kerroksen lunta.

Viivi lähti tietenkin seuraamaan tallomaani polkua pitkin. Kyllä, kyllä, on siinä Viivi, selkä näkyy polun vasemmassa reunassa:

Ja tässäkin:

No nyt näkyy jo paremmin:

Kukkuluuruu, mamma. Minuahan et pakoon pääse!

Sitkeästi kuin terrieri lumessa. Eikö siitä saisi hyvän uuden sanonnan.

Tänään aamusta keräsin kaikki voimani ja ajoin mökille hyökätäkseni yhden homman kimppuun: täytyisi vielä koota yksi kaappi ja työpöydän pukkijalat. Ne jalat on helppo nakki, mutta kaapin kokoamista olen lykännyt ja lykännyt.

Ja kuinka ollakaan, se kaappi on vieläkin osina avatussa pakkauksessaan lattialla. En kertakaikkiaan saanut hermojani koottua koettelmukseen (tiedän, että siitä tulee itkua ja kiroilua ja hammasten kiristystä)

Mutta innostuin järjestelemään muita huoneita ja kiinnitin yhden hyllyn seinään. Nyt makkarin nurkassa on (itse koottu) kirjoituspöytä, jonka tilasin Net-Anttilasta syksyllä:

Kirjoituspöydän päälle asettelin Esikoiselta ja miniäkokelaalta saamani joululahjan, jonka päällä oli tähän saakka läpinäkyvä lahjakääre. Voi vitsit, miten ihana tuoksu sieltä "puuveneestä" alkoi levitä makkariin ja tupaan! Aivan ihana, mausteinen ja ruusuinen sekoitus! Kotoa toin vanhan rottinkilampun, joka ei täällä kotikotona oikein passaa minnekään. Ei se valaise, mutta sopii muuten pöydän päälle. Seinään laitoin Huutonetistä ostamani Carl Larssonin taulut:

ja

Ja ennen joulua kirjakerhosta tilaamani ihana enkeli pääsi omalle paikalleen. Tämä nurkkaus alkaa olla valmis, munnäköinen.

Ei saisi esitellä keskeneräistä juttua, mutta voipi mennä aikaa ennenkuin saan haalittua huonekaluja ja seinille jotain kivaa, joten otin kuvia isosta kamarista (lapsuuden kodissa oli iso- ja pikkukamari, joten mulla on mökillä myös.) siinä kunnossa kuin se on tällä hetkellä. Eli puuttuu sohvapöytää, sivupöytää, seinätauluja (tai mitä seinille sitten alkaakaan tulla..), ja verhotkin ehkä vielä vaihtuu värikkäämpiin. Oli vain pakko kokeilla Madame S-verhoja isokammariin.

Mattokin on ikivanha, mutta halusin vähän väriä vaaleaan huoneeseen.

Tuunaamani taulut laitoin seinään isoon kammariin. Niin, eikä tuo Ikean pikkupöytäkään ole tuohon tullut jäädäkseen, luulen että se jossain vaiheessa löytää itsensä saunakammarista. Ja nyt se odottaa pitsiliinaa päälleen, kunhan jostain löydän sopivan.

Samalta huutonetin myyjältä, jolta ostin ne taulut, on peräisin sohvan yläpuolelta paikkansa löytänyt ihana peili:
 

Vähän orpona se siellä käkkii, mutta kunhan löydän jotain kivaa seinälle, se ei joudu niin yksin olemaan. Tää oli musta niin ihana:

Enkeliltä oli mennyt paketissa jalka nilkasta poikki, mutta liimasin sen paikoilleen, eikä kukaan huomaa mitään:

No joo, tässä lähikuvassa liimauksen huomaa, mutta ei muuten.

Vanhan, osto- ja myyntiliikkeestä ostamani naulakon olen maalannut valkoiseksi, ja nyt sain sen vihdoin seinään paikalleen. Pikkukammarin seinällä oli sille sopiva paikka vanhan, mökin jalasmökistä sisään raahaamani, valkoiseksi maalaamani  hyllyn  päällä.

Pikkukammarissa on muuten aika yltiöromanttinen lamppu. En voinut vastustaa kiusausta, kun löysin tämän Anttilasta alennuksella:

Uusia ideoita alkoi muhia päässä mökillä touhuillessani. Katselinkin jo tuvan nurkkaa sillä silmällä, että ainakin yhden idean taidan toteuttaa.

Sinne se jäi, lumipukuinen mökki

Laiska töitään luettelee... Mutta mie oonkin aina sanonut olevani sellainen laiskannahkea nainen, joten tässä tulee tämän aamun tuotos.

Kyllästyin ompelemaan aloittamaani tilkkupeittoa heti alkumetreillä. Mallina on ihan helppo ja mukava karhuntassu, mutta kolmen blokin jälkeen päätin tehdä jotain välikäsityöksi. Otin ennen joulua ostamistani lakanoista käsittelyyn sen, jossa oli ihanat kirjaillut nimikirjaimet. Sukunimihän passaa mulle, ja joku keksi aiemmin, että tämähän tarkoittaa Madame S:sta.

Kyllä muuten ennenvanhaan tehtiin kunnon kankaita. Olisikohan tämä lakana ihan itse kangaspuissa kudottu, nimittäin kaksinkertaisen kankaan läpi ei meinannut nuppineulat upota. Levitin lakanan sängylleni, ja lähdin hakemaan mittanauhaa ja saksia. Ja kun tulin takaisin, enkä viipynyt kauaa pois, oli Viivi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen. Tämä kuva ei ole millään lailla järjestelty, löysin Viivin sängyltä lakanaan kietoutuneena

Lähtöhän sille tuli, kun aloin mitata ja leikata (=repiä) lakanaa palasiksi. Tein verhoon lenkit, joihin voi pujottaa verhotangon. Pari-kolme tuntia siinä meni, ja nyt on mökille lähdössä uusi verho. Ripustin sen näytteille kodinhoitohuoneen oveen, jossa se ei kylläkään oikein tule oikeuksiinsa. Mutta tällainen:

Vähän lähempää:

Ihan Stanstaa varten otin kuvan tuon oven yläpuolelta. Stansta, lukkikammoinen nainen, on muuten käynyt kylässä tässä hämähäkkihautomossa:

Seuraavaksi ompelen pari blokkia peittoon, ja sitten jossain välissä ompelen ostamastani kankaasta jotain... luultavasti ihan tavallisia tyynyjä. Kangasta on pari metriä, ja hintaa tuli 2,70€ palaselle.

Eilen lähti Liskonaiselle haastepalkinto, ja toivon että Liskonainen ymmärtää, kun sanoin että ei kyennyt parempaan, kaikkeni yritin . Mutta aikaa tuhrasin sen kanssa kyllä riittävästi. Seuraavaksi taidan penkoa kaikki käsityöohjeeni läpi ja aloittaa Hikkoritielle lähtevää juttua. Idea olisi, tai kaksikin, mutta sen ensimmäisen idean hylkäsin hieman liian ronskina. Toinen idea vaatisi tarkan ohjeen, jos sellaisen jostain löytäisin..

Olen vähän myöhässä... ei, otan alusta tämän. Olen KAMALASTI myöhässä tämän haasteen kanssa, koska muistin säännöt vähän väärin. Muistin, että haasteen vastaanottamisesta on vuosi eteenpäin aikaa toteuttaa viidelle jotain omin käsin tehtyä. Se taisikin olla vuoden loppuun mennessä. Mutta saanko myöhästyä?

Mistä tuli mieleen, että tämä aamu oli taas sellainen aamu, että huhhuijaa kuinka kaikki menee pieleen. Kaksosjätkä on työharjoittelussa 30 kilometrin päässä varuskunnassa (siis mökin naapurissa), ja oli yötä tyttöystävän luona. Aamulla heräsin puhelimen soittoon seitsemän jälkeen: jätkä oli myöhästynyt bussista (selitys kuului, että bussi meni etuajassa, mikä kuulosti ontuvalta selitykseltä..) Armeijan työharjoittelu on sellaista, ettei sieltä passaisi myöhästellä, seuraava bussi menee vasta neljän tunnin päästä (juu, maalla on sellaista), joten pomppasin pystyyn, katsoin kelloa, että vielä saattaisi keritä, jos äkkiä lähden, ja käskin jätkää kävellä ABC:n huoltamolle, nimittäin bensatankki oli tyhjä tietenkin juuri tänä aamuna. (kirjoittakaapa perässä yhtä pitkä lause )

Avattuani ulko-oven tajusin, että pakkasta on paljon, eikä auto tietenkään ole lämmityksessä. Ja aivan oikein, se sanoi ronks ronks, eikä lähtenyt käyntiin. Laitoin sen lämmitykseen, ja soitin pojalle, että ei auta kuin odotella. Vajaan tunnin päästä yritin uudelleen, eikä auto lähtenyt vieläkään käyntiin. Katsoin jätkälle aikataulusta bussin, jolla hän pääsisi ABC:ltä kotiin. Poika tuli, ja kohta sen jälkeen auto saatiin käyntiin, ja pari tuntia myöhässä jätkä lopulta pääsi työpaikalle.

Olin kysynyt Kaksoslikalta, jonka koulu tänään alkaa vasta klo 11, että saatkohan kyydin, jos Kaksosjätkä ottaa auton. Kuului unista mutinaa tyynyn sisältä: joo, saan varmaan, joten annoin auton pojalle. Kun sitten (viime tipassa tietty) tyttö alkoi kysellä kyytiä kouluun, ei kukaan kavereista ollutkaan autolla liikkeellä, oli liian myöhäistä ehtiä bussiin, joten tänään sitten likka ei mennyt kouluun (yhdeksi tunniksi tosin vain).

Taidan hautautua takaisin sänkyyn ja nousta vasta huomenna ylös. Tää näyttää sellaiselta päivältä.

Vaihdoin uuden, ihanan pohjan, jonka löysin oikeasta pohjien aarrearkusta, eli täältä

Käykääpä muuten kurkkaamassa, jollette ole aiemmin käyneet; aivan ihana valikoima kauniita pohjia.

Nyt on kuulkaas pahat paikat täällä! Toi mamma sanoo että mie oon myynnissä! On se tosin ennenkin sanonut niin, se on joskus sanonut, että mut saa hakee ilmaseksi, ja saa vielä ruokasäkin kaupan päälle. Mutta täällä on kyllä ollut taas tilanne päällä!

Mie en ole syyllinen tuohon, että mamma on pahalla päällä. Sillä prakaa niin helposti hermot. Näin se meni tällä kertaa:

Mamma vaan istu tuossa koneella aamun, ja hoki että kohtakohta ja ootavähän, kun kiikutin sille leluja, että leikittäis vähän. Miks ihmisillä on muka-tärkeitä nettiasioita silloin kun koiran tekis mieli pelata palloo. En mie ymmärrä, ensin toikin osti koiran 1400 euron kilohintaan, eikä mulle sitten kuitenkaan anneta tarvittavaa huomiota.

Mie ootin ja ootin, ja sitten päätin keksiä omaa tekemistä. Mie menin käväseen kodinhoitohuoneessa, ja heti tajusin, että kissa oli käynyt hiekkalaatikolle vääntämässä pökäleen, ja jättänyt sen peittämättä. Tai ehkä se oli peitetty, en muista ihan tarkkaan enää, kun tässä on ollut vähän pahat paikat sen jälkeen, mutta mie kuitenkin päätin vähän avustaa mammaa hiekkalaatikon tyhjentämisessä. Sen pökäleen osalta.

Mie heittelin sitä ensin vähän ilmaan, ja sitten en saanutkaan koppia, joten se meni matolle. Mammalla on kodinhoitohuoneessa sellainen bambumatto, ihan väärää materiaalia kosteaan tilaan, jossa on kissan hiekka-astia. Ehkä se tajus sen vihdoin.

Nimittäin mie vahingossa kaaduin kyljelleni sen pökäleen päälle, ja hinkkasin itseni ihanan paskan hajuiseksi. Tästä on teidän kanssa ollut ennenkin puhetta, mie tykkään haista paskalle. Sitten multa ikäänkuin unohtui aika ja paikka, ja mie järjestin oikein riemulliset bakkanaalit sen pökäleen kanssa. Pikkupökälekin leviää aika laajalle alalle, kun sen musertaa alleen sopivasti. Tekniikkalaji, nääs.

Sitten mie siistinä koirana otin loput paskat suuhuni ja päätin hieman raikastaa keittiön mattoakin, ja heitin loput siihen ja kaaduin taas kumolleen päälle. Sitten mammakin heräsi koneella haistelemaan, että mikä hitto täällä haisee. Voi helvetti, sitten mua vietiin!

Mie oon seurakoira ja terrieri, mutta niin mie vaan opin hetkessä ryömimään kuin  palveluskoira mamman edessä. Se yritti ottaa mua kaulapannasta, ja kun siinäkin oli hiukkasen paskaa, hoksasin kävellä (matalana ja katuvana) ihan itse suihkuun. Tää on koettu muutaman kerran ennenkin. Eikä mamma muistanut, että trimmaaja just kolme viikkoa sitten sanoi, ettei kannata Viiviä pestä hetkeen, ettei se palele ulkona. Paskan marjat! Saippuapesu tuli ja naamakin pestiin. Voi minnuu!

Ja hahhah, sitten mamma joutui pesemään mattoja ja lattiaa ja tuulettamaan joka huoneen. Nyt se on haistavinaan, että vieläkin haisee, vaikka ei haisiskaan. Tulipahan kerrankin kodinhoitohuoneen lattiakin kuurattua kunnolla. Toivottavasti bambumattoon jäi edes vähän hajuja.

Sitten mie pesun jälkeen esitin kaikki lepytyskeinoni, jotta se unohtaisi mahdollisimman pian, mitä tuli tehtyä.

Mie hautauduin soffaan, jotta mua ei huomattaisi:

Mie yritin söpöillä:

leikkiä kuollutta:

olla niinkuin mua ei oisikaan:

ja kysyä mammalta, että mihis me jäätiinkään, etkös luvannutkin leikkiä mun kaa?

Ja pah, mikään ei auta. Se kuulemma harjaa mut vielä. Varmaan se laittelee mut valmiiksi, kun siirryn uuteen kotiin.

Saas nähdä, mihin tästä lopulta joudutaan.

Valitin tuolla valitusosastossa, että Ellillä on menossa lääkekuuri, ja sille on lääkkeen antaminen TODELLA työlästä! Joku ehdotti lääkkeen piilottamista makupalaan, mutta se toimii ainakin meillä ainoastaan koiralla. Eikä kissat syö myöskään herkkuruoan sekaan jauhettua lääkettä, jää syömättä sekä ruoka että lääke, joten ainoa keino on työntää tabletti niin syvälle kurkkuun, että sen on pakko nielaista.

Pari päivää sitten hoksasin, että lääke menee kaikkein helpoimmin, kun annan sen yksin, nimittäin kun Kaksosjätkä piti kiinni Ellistä, se alkoi raapia, potkia, murista ja purra hulluna. Mutta ruokakupilta yllätettynä se ei ehdi niin paljoa reagoida.

Kaksoslikka otti kuvia, joista tosin ei taida paljoa nähdä; homma on oltava ohi muutamassa sekunnissa, tai sormet on purtu hajalle.

Tässä kerta-annos

Kisu, kisu, tulisitko vähän syömään..

Ihanaa herkkuruokaa nälkäiselle Ellille. Olepa hyvä, rouvaseni.

Katsokaa ilmetta: Elli tajuaa että ai, tää on taas tää juttu..

Sitten on toimittava nopeasti. Kissa kainaloon, luja ote rinnan alta, ettei se pääse raapimaan. Sitten otan tabletin etusormen ja peukalon väliin ja lopuilla sormilla kaivan aukon Ellin suuhun. Osaa muuten kissa puristaa leukansa tiukasti yhteen.

Ja kun tabletti on suussa, on napattava kuonosta niin tiukka ote, ettei se pääse ravistelemaan päätään ja heittämään suupielestä lääkettä menemään. Lopulta kuuluu glunks, ja lääke menee alas.

Erittäin loukkaantuneena Elli päätti jättää aterian tällä kertaa väliin, kun kerta ei saa syödä rauhassa. Vaan Ellin tuntien menee puolisen tuntia korkeintaan, ja taas se ahtaa ruokaa napa paukkuen.

(no, tulipas otsikko, mutta menköön nyt. Itse-sensuurini livetköön tällä(kin) kertaa)

Poltergeist-ilmiö ei ole tehnyt  enää uusia tuhojaan huushollissamme, ja ehkä ratkaisu mökin vedentuloonkin tuli tänä aamuna. Menin mökille ja kokeilin vesipumpun käynnistämistä. Hyviä uutisia: pumppu käynnistyi ja paisuntasäiliön mittari nousi normaalilukemiin. Huonompia uutisia: veden valuttaminen pudotti lukemaa taas jonkin verran, mutta en ehtinyt jäädä pähkimään asiaa. Jos tilanne ei korjaannu, ja mittari ei ala pysyä normilukemissa, kiipeän tikkailla mökin seinällä olevan sähkötaulun kimppuun ja tarkistan olisiko sulake palanut. Sekin mahdollisuus nimittäin pälähti päähän

Laitoin pumpun käynnistyttyä minua auttaneille miehille,  Tapanille ja putkimiehelle viestit, joissa kiittelin hyvistä neuvoista. Lupasin yrittää kasvattaa itselleni munat, jolloin ehkä osaisin vähitellen itsekin jotain ihan omin päin 

Blogitauon aikana tuli katseltua enemmän telkkariakin, ja kun katselen telkkaria, on käsillä oltava aina jotain tekemistä. Tein tilaustyönä villasukkia kahdelle tytölle, 2- ja 4-vuotiaille. Koko oli vaikea arvioida summanmutikassa, mutta sitten Esikoinen vinkkasi hyvän nettisivun ja luulisin, että sukat on sopivat. Teen vielä muutaman parin, näitä on mukava tehdä, kun ne valmistuu niin nopsaan.

Nämä on nyt valmiina, joskin tietenkin päättelemättä

Muistaako kukaan, että ennen joulua ostin puoleen hintaan halvat taulut tuunausta varten. Nämä:

Nyt ne näyttää tältä:

Nappasin idean Kasperiinan blogista. Tosin vähän oikaisin ja liimasin taulun keskelle ruskeaa paperia, siihen päälle liimasin reunoiltaan revittyä "käsintehtyä" paperia, ja siihen vanhat, tummuneet lusikat.

ja

Nuori polvi ei ymmärrä tästä luultavasti mitään, kun sanon voittaneeni lusikoita raittiuskilpakirjoituksista 1960-luvulla. Kansakoulussa (juu, kansa- ei peruskoulussa) järjestettiin joka vuosi raittiuskilpakirjoitukset, johon piti lukea varta vasten kirjoitettu kirjanen. Siinä oli aina opettavainen tarina viinan ja tupakan kiroista. Sitten kilpailtiin, kuka osasi parhaiten vastata kirjasen pohjalta tehtyihin kysymyksiin. Ja palkintona oli lusikka, ja muistaakseni myös kirja. Muilla ei ollut koskaa jakoa niissä kisoissa, mie olin joka vuosi eka

Näitä lusikoita mulla on viisi, yksi joka kansakouluvuodelta, mutta on mulla hiihtokisapalkintojakin. Olin aina kolmas. Laila voitti, Soili oli toinen, mie kolmas ja Eeva neljäs. Siinä oli meidän luokan tytöt.

Laitan tähän vielä huonolaatuisen kuvan laatikosta, jollaisessa lusikka aina ojennettiin. Laatikko on vähän sotkuinen ja kuva hämärä, mutta musta tuo puhelinnumero on niin hauska:

Niin, kuka tietää missä on Länkipohja? Onko kukaan koskaan käynyt Länkipohjassa? Puhukaa mulle!

Taukoilu saa nyt riittää!

Huomasin, että kun kone on ollut kiinni , en ole yhtään kaivannutkaan nettiä. Mutta kun istua pläjäytän tähän tuolille, keksin muka kaikkea tähdellistä, mitä pitää koneella muka tehdä, ja kulutan tässä tunteja ihan turhanpäiväiseen.

Kirjoitin tuonne toisaalle päivityksen siitä, mitä mulle kuuluu. Kopioin sen tähän teillekin:

* olohuoneen patteri ei lämpiä kunnolla. Pakkasilla meinas jäätyä, nyt on sopivaa. Paskahomma kun talossa ei ole isännöitsijää, pitäisi aina itse hoitaa tuollaiset asiat. Tympii.

* vessanpönttö hajosi. Siitä meni rikki se vetonuppi. Toimii vielä, kun asettelee irronneen nupin kohdalleen, vetää ja ottaa nupin pois, jottei pönttö jää valumaan. Tarttis tehrä jotain..

* ulko-ovi ei mene kunnolla kiinni. Se on vääntynyt kuten joka helvetin talvi. Ei saada ovea lukkoon

* sulatin pakastimen. Sen jälkeen käynnistysnappula ei pysy päällä kuin sormella pitämällä, tai vaihtoehtoisesti teippaamalla nappulan kiinni. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.

* Elli on kipeä. Sain sille lääkkeet virtsatietulehdukseen vk-loppuna päivystävältä eläinlääkäriltä oireiden perusteella apteekkiin suoraan. Pissaa verta, tosin on jo parempi. Mun kädet on täynnä naarmuja ja reikiä, kun se tappelee lääkkeenottoa vastaan kuin villipeto

* auto katsastamatta, etulamppu palanut. Aika kuluu kohta umpeen

* mökillä oli ensin viemäriongelma, johon saan apua kunhan pakkanen laskee nollaan ja loka-auto tulee tyhjentämään likakaivon. Jollei sitten viemäri ole jäässä

* eilen huomasin, että mökin veden paisuntasäiliön mittari laskee lähelle nollaa. Veden tulo loppui lähes kokonaan. Epäilin että vesijohto on jäätynyt. Jeeee!

* jotta tästä ei tulisi täysin toivoton lista, kerron että äskeinen soitto putkimiehelle antoi toivoa: vesipumppu mökin ulkoseinässä on saattanut pakkasen vuoksi laueta pois päältä. Menen tarkistamaan, kunhan saan auton

*täällä kotona saunan lattiakaivo on tukkeessa

*vessan käsisuihku hajosi. Se on sentään vaihdettu uuteen.

* Kaksosjätkän  takki hajosi.

* räkätauti itsellä

Ei mulla muuta tällä kertaa....

..täytyy jotain raapia kokoon. Liskonainen on jo ovella koputtelemassa, vaistoan, ja jollen kirjoita tänään jotain, tulee pyyhkeitä. Olinko oikeassa?

Uusi vuosi vietettiin perinteisesti, perinteisellä porukalla, ja kivaa oli. Kyllä ystävät on vaan kullanarvoisia! Kiitos illasta, jos joku teistä sattuu tätä lukemaan.

Viivi tuijottaa tuossa vieressä. Odottakaas vähän, nappaan kuvan ja kerron sitten yhden jutun.

Käsitämätön muisti voi olla koiralla. Viivi sai vuosi sitten Vinskiltä paketin, joka sisälsi vinkupossun ja maukkaita makupaloja. Viivihän sekosi aivan täysin paketista.

Ennen joulua kannoin varastosta joulukoristelaatikot. Viivi kävi nuuskimassa niiden sisältöä, mutta ei kiinnostunut pätkääkään. Sitten otin tuon sinisen pussukan käteeni; olin laittanut sinne säilöön enkelimobilen, ja Viivi tuli hulluksi! Se halusi pussukan, ja riehui kuin heikkopää yrittäen saada sen siepattua kädestäni. En antanut sille pussia, vaan nostin sen keittiön pöydälle. Mutta jos joku otti pussin käteensä, Viivi heräsi sikeimmästäkin unesta ja juoksi katsomaan, mitä siellä pussissa tällä kertaa on. Niin hiljaa sitä ei saanut otettua käteensä, etteikö Viivi kirmannut paikalle. Lopulta oli pakko laittaa sinne sisään makupaloja, ja leikkiä, että pussi on uusi ja juuri postista tullut

Elliä sen sijaan ei kiinnosta pussukat eikä joulu yhtään. Kun vain saa ruokaa säännöllisin (mielellään tihein) väliajoin, ja unta palloon, se riittää.

Uskallapas jättää antamatta yksikin ateria, niin täältä pesee! Elli muuten oikeasti käy agressiiviseksi, jollei saa tarpeeksi usein ruokaa. Verensokerit laskee, vai?

Ja ilmoituksena: Hanni on mokannut ensimmäisen kerran mökillä, mutta taipumus enneuniin pelasti suurimmalta häpeältä.

Olin käynyt tarkistamassa mökin kunnon joulun jälkeen, kokosin yhtä (saatanallista) kirjoituspöytää, jonka olin tilannut Net-Anttilasta, ja lämmitin tuvan. Seuraavan kerran menin sinne uuden vuoden päivänä. Menin vessaan, ja totesin että kattolamppu oli palanut. Siispä puolisokkona astuin vessaan ja sain jalkani märiksi. Jee, lattialla oli vettä, onneksi ei lainehtimalla, mutta kuitenkin.

Empiiristen tutkimusten jälkeen totesin, että viemäri oli varmaan jäässä. Lattiakaivoista ei vetänyt kumpikaan. Pari tuntia jaksoin lämmittää kattiloilla vettä puuhellalla, kaataa sen varovasti lattiakaivoon, ja pyyhkiä taas yli valuneen veden pois lattialta. Sitten luovutin. Soitin kaverilleni, monitoimimiehelle, jolle aina soitan mayday-mayday-huutoni, ja hän arveli myös, että jäässä on viemäri, etenkin kun multa oli jäänyt edellisellä käynnillä kylmävesihana vähän vuotamaan. Se ilmeisestikin on pakannut jonnekin mutkaan jäätä, ja jumissa on. Kaveri sanoi, että muoviputkille ei käy mitään, vaikka annan asian olla pyhien yli. Kävin joka päivä silti tarkistamassa, ettei siellä ollut mitään vedenpaisumusta. Ei ollut.

Maanantaina soitin Tapsalle, saadakseni mökillä putkityöt tehneen kaverin puhelinnumeron. Tapsa lupasi neuvotella kaverinsa kanssa, jospa jotain voitaisiin tehdä omin avuin. Kiittelin taas kerran avusta ja jäin odottamaan.

Yöllä näin unen: menin mökin nurkalla olevan likakaivon luo, avasin kannen ja totesin, että kaivo on niin täynnä sitä ihteensä, ettei viemäri vedä sen vuoksi.

Tänään Tapsa soitteli ja lupasi tulla yrittämään höyryllä viemäriä auki. Varovasti esitin toisen teoriani (en sentään sanonut, että unessa oli tullut tieto täydestä paskakaivosta) ja sanoin, että käyn kaivamassa lumen alta likakaivon ja tarkistan ensin sen, tosin en usko että se on täyttynyt, koska syksyllä sinne katsoin, ja kaivoon näytti mahtuvan vaikka kuinka paljon vielä, eikä mökillä ole kovin paljoa oltu. Tapsa sanoi, että teepä niin, tosin hänkään ei uskonut että kaivo on täyttynyt, jäässä on viemäri.

Menin mökille, lapioin polun likakaivolle ja kaivoin kaivon esiin. Avasin kannen, ja edessäni oli täsmälleen uneni näky: kaivo oli liian täynnä

Laitoin Tapsalle nolona viestin, että taitaa vaan olla paskaa täynnä koko kaivo, (ja juuri tätä kirjoittaessani Tapsa vastasi, että älä suotta häpeile, pääset varmaan vähemmällä tässä tilanteessa). Soitin saman tien naapurikylässä asuvalle miehelle, joka on käynyt kaivon tyhjentämässä, ja olin varma ettei hän pääse kapeaa mökkitietäni kaivoa tyhjentämään ennen kevättä. Mutta mies sanoi, ettei se olekaan ongelma, hänellä on keinot päästä hankaliakin teitä, mutta ongelma on siinä, että kaivon voi tyhjentää vain kun ei ole pakkasta. Se oli pieni ongelma, kunhan saan homman hoidettua jossain vaiheessa. Eli nyt odotellaan nollakelejä.

Sellainen paskajuttu tällä kertaa.

LIsäys tähän perään: nyt on hyvä hetki pitää pieni nettipaasto. Aion muutaman päivän ajan keskittyä kotitöihin, kuntoiluun ja kokeilla, saanko näitä jäykkiä jalkoja ja kipeitä lonkkia vähän kuntoon, kun jätän koneella istumisen väliin. Olkaa kiltisti!

Ja lisäys lisäyksen perään. Ennen tauolle lähtöä tulin huikkaamaan, että kävin tänään mökillä, ja ihme oli tapahtunut: kaikki viemärit auenneet, uskalsin jopa vessan vetää. Siis sittenkin jäässä, ja kun laitoin pattereita isommalle, taisi jäät sulaa. Loka-auto silti tilattu kunhan nollakelit tulee.

Nyt mie pidän pikku paussin.

Mie olen täällä kertonut, miten mulla saattaa päässä kilahtaa, kun näen jotain törkeää liikenteessä. Inhoan niitä, jotka ajavat punaisia päin, ja ehkä tappavat jonkun lapsen, joka luottaa siihen että vihreillä valoilla saa mennä turvallisesti kadun yli. Ja ainakin yhtä paljon mie inhoan niitä perseeseen kiilautujia, joita tuntuu olevan joka puolella!

Eilen lähdin ajamaan kaupunkiin. Takanani ajava auto piti ihan normi-turvavälin, mutta näin että sen perään oli liiskautunut auto, joka oli tunkenut itsensä aivan kiinni puskuriin. Rajoitus oli normaali kahdeksankymppiä, ja näin että takana tuleva auto mutkitteli oudosti. Oletan, että kuski yritti pöllyttää lunta kiilaajan tuulilasiin, jotta saisi vähän rakoa syntymään (mie käytän itse sitä keinoa, samoin kuralätäköiden yli ajamista, kiäh kiäh! ) Täällä suunnalla teitä suolataan hyvin säästeliäästi (lue: tuskin koskaan ja ollenkaan), koska ollaan Salpausselän harjulla ja pohjavesialueella. Siispä asfaltti oli liukas.

Päästiin kaupunkiin, ja ajoin kääntyvien valoille, olin menossa kauppakeskukseen, kaupungin ulkopuolelle. Ja eikös se kiilaaja tullut mun perääni vuorostaan. Nytkytti autoaan vähin erin lähemmäs ja lähemmäs, kunnes oli arviolta 8 sentin päässä takapuskuristani. Niin kannattaa tehdä, jos haluaa liikkeelle valoista nopeasti, tehän tiedätte

Valot vaihtuivat, ja peilistä näin, että kuskina oli noin kaksvitonen tyttö, vieressään ilmeisesti poikaystävä. Ja väli autooni oli arviolta kaksi metriä. Korkeintaan. Vilautin jarruvaloja. Pissis selitti jotain poikaystävälleen mua kohti huitoen, eikä hiljentänyt pätkääkään. Tultiin toisiin valoihin, punaisiin. Pissis liiskautui, jos mahdollista, vielä lähemmäs autoani kuin edellisissä punaisissa. Tuijotti vinosti hymyillen peiliini, ja mie tuijotin ilmeen rävähtämättä takaisin. Pissiksen suu kävi koko ajan. Niin munkin, vaikka mulla ei ollut edes vieruskaveria.

Kolmannet valot paloivat vihreinä, ja siinä kohtaa pissiksen aivoissa syttyi idea Kyllä, niinkin voi näköjään käydä. Pissis hoksasi, että vieressä on toinen kaista, joten hän liidätti autonsa sinne yrittäen ohittaa mut. Valitettavasti liidätys oli mennä pitkäksi, pissis jäi jälkeeni yrittäessään suoristaa ojaan valuvaa autoaan, ja koska viereisellä kaistalla meni auto juuri samaa nopeutta kanssani,  pissis joutui vierelleni, ajamaan samaa vauhtia kuin mie. Ja tuijotti! Tuijotti! Ivallinen hymy! Tuijotusta! Mutta kyllähän mun pokkani kestää

Neljänsistä valoista osa kääntyi ja pissis sai tilaisuutensa. Lumi pöllyten hän kaasutti ohi autojonon, ja näin miten edessä syttyi jarruvalot vuorotellen jokaiseen autoon: pissis oli mitä ilmeisimmin tehnyt näyttävän eteenkiilauksen. Vain ollaksemme kauppakeskuksen liikennevaloissa peräkkäin. Saattoi olla, että menin AIKA lähelle hänen takapuskuriaan odotellessani siinä valojen vaihtumista. SAATTAA olla... ja pissis hoksasi, että olen hänen perässään ja tuijotti!

Ajoin auton parkkiin ja kävelin kohti ulko-ovea. Pissis oli jäänyt tupakalle oven viereen ja kaulailemaan poikaystävänsä kanssa. PIIIIITKÄ, vihainen mulkaisu minun suuntaani. Toistan: mun pokka pitää kyllä.

Sitten se hupiosuus. Päätin mennä kosmetiikkaosaston kautta ja katsoa, onko jäljellä halpoja dödö-lahjapakkauksia. Olin kapeassa käytävässä kärryineni, kun pissis lähestyi minua. Oletin, etenkin likan ilmeen nähtyäni, että nyt saa mamma ja kärryt kyytiä.

Aivan edessäni pissis liukastui korkokengillään, ja kaatui eteeni, eikä muuten kaatunut mitenkään tyylikkäästi. Jalat levisivät eri suuntiin ja likka kontusilleen eteeni. Seisoin ilmeen värähtämättä katselemassa pissiksen alennustilaa. Pakkohan mun oli jäädä, kun pissis tukki tieni rojahdettuaan turvalleen

Jaa, sanonko vielä että kyllä mulla pokka pitää. Katselin edessäni kellivää pissistä nenänvartta pitkin mitään sanomatta. Osaan olla HYVIN halveksivan näköinen halutessani, ja tiedän myös milloin pelkkä katse riittää osoittamaan halveksunnan määrän. Likka ei meinannut päästä  ylös, eikä poikaystävä auttanut. Lopulta pissis kampesi itsensä kontalleen, siitä pystyyn, ja päästi suustaan omituisia, vingahtelevia ääniä.

Vaan eipä enää muistanut kaataa mammaa ja kärryjä, jatkoi matkaansa ja poikaystävä sai kuulla kunniansa. Tosin pelkään että auton ratin taa päästyään likka kostoksi kiilaili paluumatkalla vielä pahemmin. Mutta eipä mun perseeseeni enää.