Käväisin Saanelin blogissa, jossa hän muisteli nuoruuttaan 70-luvulla. Olen viitisen vuotta vanhempi, mutta ihan tuttua kamaa sieltä löytyi.

Ne vaatteet ja asusteet... Mulla oli siniset hai-saappaat, ja mustat, leveälahkeiset  vakosamettihousut, jotka olin itse ommellut. Saappaita pidettiin, satoi tai paistoi, ja samettihousujen lahkeet piti tunkea saappaan takaosasta sisään, etuosaan lahkeet jätettiin vapaamuotoisesti roikkumaan. Miksi, kysyi kerran Kaksoslikka. Mistä mie tiiän, niin vaan piti tehdä. Kesähelteellä saappaat vaihdettiin retu-kenkiin, ja polkaistiin keltaisella Jopo-pyörällä kartsalle Osuuspankin rappusille kyyläämään, ketä ajaa autolla ohi. Housujen perstaskussa piti olla iso pop-kampa, jonka varsi törrötti taskusta niin hankalasti, että kun siihen aikaan piti nousta tunnilla seisomaan vastatessa, kampa piti ensin ottaa pois taskusta, koska muuten siitä juttui tuolin selkänojaan kiinni. Korvan taa sipaistiin myskiöljyä, ihan siltä varalta, jos Se Tietty Vaalee Poika tulisi koulun käytävällä vastaan. Sitten kun Se Tietty Vaalee Poika osui käytävällä vastaan, mie livistin naulakoiden väliin sydän hakaten ja melkein pyörtyen. Eikö se vaan vilkaissut minua ohimennessään? (tai haisteli, että mikä kamala täällä lemuaa)

Jossain vaiheessa samettihousuihin piti yhdistää leveä taiteilijantakki, jonka alla oli poolo. Kamalalta haiseva afgaaninturkki teki minusta "popparin", ja pääsin piireihin. Popparin vastakohta oli rasvis. Rasvikset ei olleet ajan hermolla, kuuntelivat kamalaa tangokamaa, eivät  Hectoria, jonka laulujen syvälliset sanat osattiin ulkoa ja veisattiin välkällä piirissä seisten. Lumi teki enkelin eteiseen ja isä lähti ruotsiin. ELO (Electric Light Orchestra), Joan Baez ja Creedensit piti tunnistaa, vaikka mulla oli se toinenkin puoli; olin  intohimoisesti soittava pianistityttö. Ihme kyllä, tämä harrastukseni ei pudottanut mua popparipiireistä.

Tupakkia piti opetella polttamaan, niin ällöttävää hommaa kuin se olikin. Kioskilta sai ostaa tupakkaa kuka vaan, ja pikkuaski Mallua maksoi 1,25 markkaa, iso aski 2,50 markkaa. Mie vaihdoin lukiossa merkin Philip Morrisiin. Se oli jotenkin hienompi merkki, ei niin rahvaanomaista kuin Marlboro. Onneksi sitten lukion jälkeen tulin järkiini, ja lopetin koko pössyttelemisen.

Tanssimaan piti päästä,  Paviljongilla esiintyi aina lauantaisin jokin mahtava bändi, jota piti päästä katsomaan, tauoilla soi rasviksille tango. Jollei ollut rahaa, kaveri osti lipun ja sai valossa hohtavan märän leiman käteensä. Sitten kovaa vauhtia toisesta ovesta ulos, ja leima lyötiin mun käteen, ja sitten selittämään järkkäreille, että se vähän tuhraantui. Yksi kaveri käveli kerran ulostulo-ovesta takaperin sisälle tungoksessa, eikä järkkärit huomanneet mitään. Sitten joraamaan rinkiin, kangaskassit heitettiin keskelle piiriä, ja menoksi. Yhteen aikaan kaikki tanssivat laittamalla kämmenet reisille, ja sitten huojuteltiin itseä sivusuunnassa edestakaisin. Miksi, kysyi kerran Kaksoslikka. Mistä mie sitäkään tiiän, niin vaan piti tehdä.

Jossain vaiheessa farkut piti olla tiettyä merkkiä (Wranglerit, Levikset tai Leet), ja ne oli niin kireät, ettei niitä saanut jalkaan kuin märkänä selällään maaten. Uudet farkut piti ensin hangata juuriharjalla kuluneiksi, valmiita kuluneita ei myyty. Niihin yhdistettiin hengenvaaralliset korokepohjaiset kengät, joilla huojuttiin yläilmoissa. Kerran kaaduin omilla korkkareillani, rojahdin polvilleni maahan ja kireiden farkkujen persumus halkesi saumasta saumaan.

Pitkät hiukset piti olla, niin tytöillä kuin pojilla, muuten ei ollut poppari. Hiukset makasivat liimaisen näköisinä pitkin päätä, tai sitten niitä kohennettiin ottamalla niihin minivogue, joka pääsääntöisesti kärtsäytti tukan aika hirveän näköiseksi. Yhteiskoulun 4. luokan luokkakuvassa mullakin on tuore minipermis päässä ja pallokuvioinen maripaita päällä. Itse asiassa olen aika söpön näköinen :)

Viinipullo ostettiin usein kaverin kanssa puokkiin, kun lähdettiin Paville. Siitä tuli kamalan känniin, ja jollei tullut, loppu näyteltiin. Linna-viini maksoi 5,10 markkaa pullo. Oisinpa älynnyt silloin ostaa sitä paljon varastoon, kun oli niin halpaa. Sitten jätkät laski, missä viinassa oli paras hinta-promille-suhde, ja niin siirryttiin juomaan Triple Sec-likööriä. En muuten vieläkään voi juoda sitä, kai sitä sitten joskus tuli otettua vähän liikaa, se kun oli niin vahvaa. Jossain vaiheessa juotiin vahvaa Marinella-viiniä. Tuskin pystyisin sitäkään enää maistamaan. Maanantaina sitten mentiin kouluun lämärit kaulassa, ja kauhisteltiin toisillemme, että voi kun tuli taas sekoiltua.

Poikaystävät vaihtui tiuhaan, ja muistan yhden tapauksen, jonka kanssa olin viettänyt pari iltaa Pavilla. Sitten se tuli Soliferilla  treffeille karmea, ruskea nikita-karvalakki päässään, korvaläpät lepattaen, ja kun se pussas mua, se hattu pudota lotkahti maahan. Mie jätin sen jätkän siihen paikkaan. Tätäkään Kaksoslikka ei voi ymmärtää, olin kuulemma liian ulkonäkökeskeinen poikaystävävalinnoissa. Aiheutin paljon sydänsuruja, mutta kipuilin niissä itsekin pari kertaa. Luulin tosissani, että sydänsuruihin voi kuolla.

Politiikka oli vahvana kouluissa, pidettiin kouluneuvostovaalit, ja piti tietää, mitä puoluetta kannattaa. Jos oli oikein vakaumuksellinen, piti laittaa rintanappi, oliko oikeistolainen vai vasemmistolainen. Mie olin ihan pihalla, mutta olin olevinani kommari. Se oli jotenkin radikaalin kuuloista.

Voi näitä muisteloita! Kaiken kaikkiaan olen tullut siihen johtopäätökseen, että kaikki oli lopultakin melko viatonta. Ja kaiken kaikkiaan olen siltikin tullut siihen johtopäätökseen, että mun omat lapset taitaa olla kunnollisempia kuin mie aikanaan. Tämän olen sanonut lapsille itselleenkin monta kertaa.