Viivillä oli tänään trimmaaja. 1 1/2 tunnin kuluttua hain sen sieltä, ja kyllä oli meidän peikkotyttö siistitty taas hienoksi. Ei enää näytä maltankoiralta tai cotonilta (terveisiä vaan Vinskille :)), vaan ihan oikealta westieltä:



Hassulta se aina vähän aikaa näyttää, edellisestä trimmauksesta oli vähän päälle kolme kuukautta, ja karva ehtii aina kasvaa melkoisesti. Etenkin pää muuttuu vasaran muotoiseksi, ja silmät näkyvät taas karvojen seasta.

Sanoin mennessäni trimmaajalle, että jos vain saatte Viivin kynnet leikattua, olisin kovin kiitollinen, nimittäin se on todella hankalaa kotona. Viivi ei pure mutta huutaa suoraa huutoa, potkii ja rimpuilee, ja siinä helposti sakset lipsahtaa, jos yleensä edes pääsee yrittämään leikkuuta. Olen jo mielessäni suunnitellut jonkinlaista koiran pakkopaitaa :D Edellisen kerran trimmaaja sanoi, että kynsien leikkuu oli työn takana, mutta ne saatiin leikattua. Siispä varoitin, että kyseessä on hankala asiakas.

Kun hain Viiviä pois, kysyin varovasti, että saitteko ne kynnet leikattua. Nämä naiset sanoivat, että mitään vaikeuksia ei ollut, päinvastoin, Viivi oli oikein ojentanut tassua kynnenleikkuuta varten??? Siis ensin luulin että he pelleilivät, mutta kyllä tosiaan Viivi oli käyttäytynyt mallikelpoisesti niin trimmauspöydällä kuin kynnenleikkuussakin. Kummallista! Eli jos se vielä rimpuilee mulle, on kyseessä varmaan pomotusyritys.

Trimmauksen jälkeen Viiviä väsytti koko loppupäivän. Vähän hän jaksoi katsella sentään telkkaria kaksoslikan kainalossa.



Ja sitten kun mamma otti sängystä päiväpeiton pois, kukas sinne meni ensimmäisenä varaamaan paikan, unilelu vieressään.



No olkoon tämän kerran... Taas kerran.