Viivi tässä terve!
Mie kerron vähän viime viikonlopusta, mie kun sain oman koiravieraan mökille. Mamma sanoi mulle, että sie varmaan pissit pöksyys, kun näet 12 kertaa isomman Rasmuksen (= irlanninsetterin ja gordonsetterin sekoitus). Mie tunnustan, että vähän alkoi leuka väpättää, mie kun pelkään vähän kaikkia vieraita koiria, saati sitten jättiläisiä.
Perjantai-iltana Rasse saapui emäntänsä kanssa. Ne tuli ensin meille kotikotiin, ja mamma vei mut hihnassa ulos tutustumaan. Vähänkö mun polvet vispas, mutta en näyttänyt ilmeelläkään, että pelkäsin. Kun Rasse meni pissille metsän reunaan, päästin oikein kunnon terrieriräksytykset sen perään. Sen takapuolelle oli helpompi rähistä kuin etupäälle. Ikäänkuin turvallisempaa.
Sitten mentiin mökille, ja Rasse oli kuin kotonaan heti. Se vähän mua nyppi, olisihan se voinut vähän edes nöyristellä. Rasse on matkustellut aika paljon, juuri kiersi emännän ja isännän kanssa Eurooppaa, joten kai sillä oli vähän noussut kusi päähän siitä.
Se makoili tuvan lattialla kuin ei mitään.
Aika iso oli sen naamakin, ja arvelin ensin, ettei sen hampaiden lähelle juuri kantsi mennä.
Vähän kerrassaan mie menin lähemmäs, ja mie olinkin huomaavinani, että se taisi vähän pelätä mua!
Kävin nuuskaisemassa, tehän tiedätte, että koira kuin koira haistaa pelon. No tuo jättikoira haisi erityisen paljon pelkäävältä koiralta. Sen jälkeen mie rentouduin, ja saatoin ehkä hieman käyttää tilaisuutta hyväkseni.
Me saatiin molemmat mammalta puruluut. Mie istuin tärkeän näköisenä ja esitin tottelevaista terrieriä. Hahhah, meni täydestä!
Kun me oltiin saatu luut, nappasin Rassen nenän edestä sen luun, eikä se älynnyt puolustautua. Menin salamana piilottaan sen, hautasin hyvään jemmaan, jotta kukaan ei löydä sitä. Toisen luun säästin tietty itselleni. Eikä Rasse enää uskaltanut liikahtaakaan mun suuntaani. Hahhah!
Sitten mie aloin lällättää sille, että mullapas on luu, ja missäs sun luu on, lälläslää. Se raukkis pakeni mamman makkariin.
Se ei tehonnut tarpeeksi hyvin, joten otin luun suuhuni ja menin lähemmäs.
Kopautin sen ihan nenän eteen. Kops.
Rasse vaan käänsi päänsä pelokkaana poispäin. Mie vähän nenällä tökkäsin luuta lähemmäs, että sitä ottais vielä enemmän päähän.
Vähän meni hukkaan mun kiusanteko, kun toinen ei ollut näkevinään luuta.
Että se pelkäs mua! Meni mammansa kainaloon hakeen vähän lohtua. Hahhah, mie oon paljon pienempi, mutta paljon rohkeampi!
Lauantaina ja sunnuntaina me tehtiin pitkä metsälenkki, jolloin Rasse vähän yritti uhoilla mulle. Heti kun se pääsi irti ja omaan elementtiinsä ravaamaan metsässä, niin siitä tuli muka-rohkea ja se vähän murahteli mulle ohi juostessaan. Mutta se pistettiin hihnaan, kun ei osannut käyttäytyä. Huomatkaa, tämä on pikkukoirien etua, me voidaan vähän olla paskamaisiakin isommille, toisinpäin se ei toimikaan.
Sunnuntaina Rasse oli kovin innokas lähtemään kotiin. Se seisoi verannalla ja odotti, milloin pääsee lähtemään.
Sitä mie vähän ihmettelen, että minne se toinen luu joutui, se jonka piilotin varmaan talteen yhden peiton alle. Mamma kuului sanovan Rassen emännälle, ettei sillä Viivilläkään taida olla kaikki ruuvit tallella päässä, kun piilotti toisen luun Rassen matkasänkyyn. Sitä asiaa mun täytyy vielä työstää vähän. Siis mikä matkasänky? Eikö kaikki koirat nukukaan mamman kainalossa ihmisten sängyssä? Tämä asia on selvitettävä, ja kaivettava se luu sieltä sinisen peiton alta, kunhan seuraavan kerran mökille mennään. Terveisin Viivi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.