Kyllä te ootte hyviä lohduttajia.Olen lukenut edellisen postauksen kommentit läpi aina uudelleen ja uudelleen, ja kummasti saanut virtaa ja toivoa öisiin mörköihin.

Vieläkään en nuku hyvin, mutta monta asiaa tässä on jo mennyt parempaan suuntaan: Kaksosjätkän valatilaisuus oli tänään, siellä menikin melkein koko päivä. Totesin kasarmilla, että on mulla reipast tykkimiehen alku Huomenna Esikoinen ja Miniä1 (aika- ei tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen) vihitään, ja äitiäkin piipahdin katsomassa pikakäyntinä. Auton nykiminen lakkasi kolmannella 98-tankillisella, eikä tärinään löytynyt syytä, joten oletan että siinä ei ole muuta vikaa kuin se tärisee Ja eilen sain yhden paikan täällä korjautettua: repsottavaan kaihtimeen vaihdettiin uudet narut, ja nyt se ei häiritse silmää, eikä ainakaan se ole esteenä asuntokauppojen syntyyn. Eikä kotikäynti maksanut kuin 30 euroa.

Niin ja vaatteenkin löysin. Olin epätoivoisena kiertelemässä kauppoja. Kaipa sitä vaatteita löytäisi, jos olisi rahaa, mutta ei kohtuuhintaista. Sitten Sokoksessa osui silmiini poistorekistä punainen neulosjakku, joka menee vähän juhlavampanakin jakkuna. Siihen yhdistän mustat housut ja helmin koristellun tunikan, ja siinä on mun hääasu. Ja parasta: jakun hinta oli niin paljon alennettu, että ostin sen hintaan 9,95 euroa. Kaksi kertaa varmistin myyjältä, että ymmärsin oikein. Kyllä 9,95 euroa.

 

Äidin kanssa juttelin meidän (paska)suvun asioista. Lähinnä siitä, että mun äidin puolen suvussa on ollut tapana jättää yksi tai useampi perheestä ilman perintöä. Äiti oli tällainen perinnöttä kotoa ajettu hylkiö. Jostain syystä kotona aloin googlailla mun suvun henkilöitä, ja katsoa, löytyykö mitään mielenkiintoista. Löysin tällaisen Kotimaisten Kielten Tutkimuskeskuksen murrehaastattelun, jossa on mun, aitoa kotipaikkakuntansa murretta puhunutta mummua jututettu. Tuota ääninäytettä ei mun huonoilla korvilla pysty kuulemaan läppäristä, mutta kunhan rikastun (hah!) ja saan ostettua kuulokkeet, saan mummun äänenkin itselleni kuuluviin.

Mutta ei ihme, että mun sanallinen antini on joskus niin poukkoilevaa ja hidassoutuista. Oonhan mun suku tätä hilasta hämäläistä sukua.

Juupajoen murre

Kauden murre -sarjan ensimmäinen puhenäyte on hämäläismurretta Juupajoelta.

 

Orilahden talon vanha emäntä Aino Lampinen (s. 1882) kertoo haastattelijalleen Pentti Soutkarille lapsuutensa joulunvietosta. Haastattelu on tehty 15.7.1967. Näytteen on litteroinut Eeva Yli-Luukko.

Levikkikartat ehtoollinen ja kyynyssä. Kartat on piirtänyt Anneli Hänninen.

 

Näyte on litteroitu myös prosodisesti.

 

Joulunviettoa Juupajoella (ääninäyte)


– No jouluaattona, lämmitettiin sauna?

 

–  Juu aikasi. Muv vaarini oli ennen äirelles sanonuk kun äire tähän, tuli nin sillo ensimmäisenä vuanna nin, se oli sanonus sille... äite puhu sitte että noin, "ettäs sen tiälät sitte että, kahren aikaan saunaan, jouluaattona ja, kello kuus, jouluehtoollinem pöylässä". Ehän se mittään siihem mutta kun se oli vanha isäntä nin se... äite oli nuari  kanssa kun se tähän, Haavistosta tuli tualta Orivveleltä siihe. Äite puhu sitte että kuinka vaari puhu. Kyllä minä vaarim muistan - -.

 

Saunassa käytiij ja, sittes syämääv vaa, yhtä suarastaa. Mutta isä ei, koko yänä antanuk kennenkään sitten nukkuakkaa, kun oltiin syäty nin... eikä - - auttanut tupatakkaan kyllä me valvottii, piiat ja rengit oli yhtä, hyviä, valvomaan ku... ja kaikki jouluvirret isä veisas. ja veisattii.

 

– No tuatiinko olkia pirttiin?

 

– Ei yhtään, minun aikanani eikä mittään että minä ennääm muistanu, eikä pärreillä vuarattu o.

 

– Mutta semmosta kuulitte puhuttavan?

 

– Kuulim minä puhuttavan kovasti ja, kylähäm mekih hojettiin kun suaria rukkiin olkia oli mutta isä ei antanu myären se, pelkäs aina että kun takka pirtissä oli ja siinä oli, iso, koivusista halloista valkee melkeem palo kaiken yän nii se pelkäs aina stä valkeeta että, jos häilähtää, permannolle. joo.

 

Kirkkoon oli lählettävä sitten, kylähäm me lapset oltiin ensimmäisenä kun ei täälä Juupa- Juuva-... se oli Juupaa sillo, mutta, tonnet tartti sittem mennä Orivelen kirkollem mentiin taikka kirkkoo. Kahlella hevosella kumminki. Isä, ei antanu... Piioista ja rengistä tartti lähtee –  no setä, oli, kyllä hyvä lähtemään sittek kanssa ja, isä meittiä sitte kuskas kuarmallisen aina lapsia sinne, joulukirkkoo. Orivvelen kirkkoo. Oli pakkanen toisinaan nin kova että kypenöitti mutta ku hänneev vylläs ittensän ni... Pehulan tasasella ajovak kilpaa vällii, nin kovastis sitte kum pois päin tultiin että, mukulat oltiin silmäk kyynyssä reessä.

 

– No oliko kirkko silloj jouluna nin kun, juhlavampi?

 

– Ooli, kyllä oli, vaikkei ollus sähköö, Orivvelen kirkos enempää kum missää... tossakaan kirkossa, mutta noin, kynttylöitä oli nin tavattomasti. Ja sitte kuv viätiin, kynttilät kum, ehäm minäkään omin neuvvon ni huanona [= pieni, heikko] siä mutta ku äite oli sitte aina sitte, mukana nin, äitillä ja isällä oli sittek kanssa kynttilät, ja talikynttilät. Äite teki talikynttilöitä ja minäkin kastelin niitä kirnuun, jo sitte ja, että jokkainem penkkiin etteensäs sittek kynttiläm pani.