Mie oon kova rutkuttaan kaikenlaisista epäkohdista ja vääryyksistä, enkä pelkää nousta barrikadeille puolustamaan heikompia. Se on jossain vaiheessa ollut tavaramerkkini, mistä minut tunnistaa. Yksi tuttavani kysyikin joskus, kun olin yhden yleisönosastokirjoituksen seurauksena radiossa haastateltavana, että olinko mie Koijärvellä aikanaan kahlitsemassa itseäni traktoriin. En ollut, mutta olisin voinut olla.

Oman itseni puolustaminen sitten onkin taas ihan eri juttu, sitä en täysin hallitse varmaan koskaan. Otsaani on piirretty tulikirjaimin: KYNNYSMATTO, OTA KÄYTTÖÖN ILMAISEKSI! Mutta asia on työn alla kaiken aikaa.

Mutta tämä ikä naisella - ja miehelläkin, vaikka ne ei tunnusta - on sellaista aikaa, että huomaa aina vain useammin tekevänsä asioita, joita nuorempana ei olisi ajatellut tekevänsä.

Esimerkiksi lapset. Mie en ikinä tykännyt mummoista (=viiskymppisistä ja siitä ylöspäin), jotka tulivat puuttumaan lasteni käytökseen silloin, kun olin jo itse puuttunut siihen. Esimerkiksi Tokaksvanhin sai kerran jumpittelukohtauksen kolmen vanhana, kun olimme matkalla Esikoisen viulutunnille, ja oli kiire. Tokaksvanhin kieltäytyi ajamasta pikkupyörällään enää metriäkään, ja eikös siihen tullut heti mummo (kyttääkö ne jossain pusikoissa hypätäkseen esiin juuri kun tilanne on päällä?) lässyttämään, että voivoi pientä poikarukkaa, kun on paha mieli... jolloin Tokaksvanhin yltyi vielä kamalampaan kiukkuun. En tykännyt, mutta en uskaltanut sanoa mummulle mitään, kunhan kiukkuilin mielessäni.

Tässä eräänä päivänä kaupan kassalla samassa jonossa kanssani oli kiukutteleva lapsi, huusi naama kurtussa ja kovalla äänellä perinteisen minähaluun, minähaluun-huudon. Ei, nyt taidatte arvata väärin. Mie en ollut se mummo, joka paheksuen huomautti nykyajan kirkuvista pennuista. Mie olin se mummo, joka huomautti toiselle mummolle, että naama umpeen. Nimittäin jonossa tietenkin oli se paheksuva tätsykin, joka alkoi selittää, miten kamalaa on kun lapset kaupassa kiukkuaa. Mie siihen sanoin, että mie taas olen aina ollut kateellinen noille lapsille, joilla on lupa heittäytyä nurin lattialle, potkia ja huutaa paha ilma pihalle. Sitten en saanut jarruja, vaan jatkoin: tekis varmaan hyvää sullekin, ettei tarvitsis täällä kaupassa purkaa omaa pahaa oloaan ulos haukkumalla toisten lapsia. Mie ja mun suuri suuni, mutta palkaksi sain sen äidin kiitollisen silmäyksen, sekä mummon turvan tukittua.

Samassa kaupassa olen saanut pidäteltyä itseäni toistaiseksi toisessa asiassa, mutta en takaa että pidättelen kauaa. Siellä asioi usein erityisen huoliteltu, hieno lady, viimeisen päälle puettuna ja meikattuna, kampaukset ojennuksessa, ja sellainen ilme naamassa, että tiedän hänen olevan omasta mielestään Something Special. Olen joutunut niin usein seuraamaan, miten hänen korkeutensa vaatii laatua, ja tekee sen niin että kaikki näkevät.

Lihatiskillä hän seisoo varttitunnin valikoimassa juuri sitä parasta lihakimpaletta, mistä hänen jauhelihansa sitten jauhetaan, eihän HK:n valmiiksi pakattu jauheliha sovi Rouvalle. Rahvas odottaa numeroliput kourassaan, että Rouva saa lihansa jauhatettua. Kerran olen seisonut  Rouvan takana hänen huutaessaan kassatytölle jostain kammottavasta käytösvirheestä, jonka tyttö oli tehnyt Rouvan asioidessa aiemmin samalla kassalla. Voisin kuvitella, että tyttö sinutteli Rouvaa, sanoi varmaan "ole hyvä".

Ja sitten asia, joka kuvottaa suuresti. Rouva puristelee joka ainoan hedelmän, pistää takaisin, ottaa uuden, ja löytää ehkä sen oikean omenan, jonka laittaa pussiin, tai sitten siirtyy painelemaan päärynöitä. Kauppakierros kestää kymmenkertaisesti sen minkä normaali-ihmisillä, koska esimerkiksi nakkipaketti pitää kaivaa sieltä kaikkien pakettien takaa ja alta. Kun rouva on saanut pakettikasan myllättyä ylösalaisin, hän ehkä ottaa sieltä sen tuoreimman ja alimmaisen, tai päättää, että nakki ei sovellukaan hänen kaltaiselleen rouvalle ravinnoksi. Voi perkele soikoon!

Viime perjantaina sitten osuin taas samaan aikaan hedelmäosastolle ja sivusilmällä seurasin, miten ananakset sai kyytiä, rouva nosteli niitä ja laittoi takaisin, plarasi ja nosteli, kunnes löysi sen valioyksilön, minkä punnitsi. Siihen mennessä olin ehtinyt latoa kärryyni salaatit,  perunat, mandariinit, omenat. Sitten Rouva KAIVOI KYNNELLÄ HAMPAITAAN ANTAUMUKSELLA JA PITKÄÄN! Ja sen jälkeen puristelemaan omenoita. Olin jo menossa huomauttamaan, mutta tiedän, että aloittaessani en saa jarruja päälle, ja meidän välille olisi takuulla tullut näyttävä, äänekäs ja raivokas ilmiriita. Siis nielin vielä kiukkuni, mutta olen varma, että tulen tänne jonain päivänä ilmoittamaan, että tulen putkasta, minut pidätettiin lattiapainimasta City-Marketin lattialla tuulipuvussani nahkatakkisen Hienon Rouvan kanssa.

Ja tänään aion laatia ihan oikean reklamaation valokuvatodisteella höystettynä. Idea Saanelin, joka myös reklamoi sämpylöistä, ja sai korvauksen. Nimittäin mie joudun syömään sikakalliita gluteenittomia leipiä ja sämpylöitä, joten olettaisin, että laatu olisi kohdallaan. Ostin Moilasen leipomon sämpylöitä kalliilla hinnalla, pussissa pitäisi olla viisi sämpylää. Juu, tässäkin oli. Neljä normaalia, ja ilmeisesti pussissa oli tapahtunut hedelmöitys ja raskaus, sekä synnytys, koska yksi sämpylöistä oli beibi.

 

Pikkubeibin läpimitta on noin viisi senttiä, ja tämä oli toinen pussi, joka oli vajaa. Eihän nainen voi muuta kuin reklamoida!

Eikä tämä tähän jää, paljon on rutkutettavaa, mutta otetaan pieninä kerta-annoksina. Tässä maassa on paljon mälsää!