Sukkahousut päässä ei aivot saa tarpeeksi happea, ja voi käydä kuten mulle: unohdin taas antaa sen viimeisimmän tunnustukseni eteenpäin. Mie mietin vielä vähän, kenelle tällä kertaa ojennan hyvän mielen blogi-palkinnon.

Hammaslääkärin tuolissa aamulla ei ollut ollenkaan kivaa. Menin sinne näyttämään yhtä takahammasta, joka kielellä koittaessa tuntui rösöiseltä. Nämä mun keliakian hapertaman leegot aiheuttaa aina uudelleen ongelmia = rahanmenoa. Ja voin vakuuttaa, että näitä hampaita on pesty, tikutettu ja langoitettu, mutta aina sattuu jokin isompi haaveri. Kuten nytkin. Mun nallekarhu-hammaslääkäri vilkaisi hammasta ja sanoi, että siinä on halkeama. Tilasin sitten ajan röntgeniin, huomenna menen kuvauttamaan hampaat, vien kuvat nallekarhulle ja sitten katsotaan, mitä tehdään. Joka tapauksessa laskusta tulee sen verran suuri, että on kai pakko nöyrtyä menemään pankkiin ja pyytää pari kuukautta vapaata lyhennyksistä. Koska tämä on minun ikioma blogini, sanon tässä kaikkien kuullen: perse!

Eilinen oli niitä päiviä, jolloin ryntäilin paikasta toiseen, unohdin minne olin menossa, ja aloitin monta hommaa peräjälkeen tähän tyyliin: olin ompelemassa itselleni vanhasta villakangastakista muokkaamaani takkia (näette sen valmiina jos se onnistuu). Mulla ei ollut vuorikangasta takkiin, koska olin ajatellut että pilppuan ensin sen pitkän takin uuden malliseksi, kokoan sen sen verran että näen laitanko tekeleen roskiin vai jatkanko, ja ostan vuorikankaan vasta, jos sitä tarvitaan.

Ommellessani muistin, että mullahan taitaa olla käyttämätön vuorikangas arkussa, jossa säilytän kankaita. Lähdin penkomaan arkkua, mutta huomasin että mun makkarin sänky oli petaamatta (hyi minua!) ja likaisia vaatteita odottamassa pyykkikoppaan pääsyä. Petasin sängyn ja vein likapyykit kodinhoitohuoneeseen, ja laitoin saman tien koneeseen muutakin pyykkiä pyörimään. Tulin takaisin etsimään sitä vuorikangasta, mutta silmiini osuikin pitsiverhon palanen, ja sain idean kokeilla sitä avainkehykseeni. Etsin - ja löysin sen vuorikankaankin, silitin sen ja samassa muistin, että korissa oli muutakin silitettävää, joten silitin muutaman tyynyliinan ja puseron saman tien.

Sitten en malttanutkaan jatkaa takin ompelua, vaan etsin ne kehykset käsiini ja kokeilin ideaa, jonka olin saanut aamupalaa syödessäni ja kehyksiä katsellessani. Näin nimittäin kehykset ikkunaruutuna, jossa olisi pitsivehot ja pieniä punaisia pelargoneja ikkunalla, avain sitten ikkunaruutuun kiinnitettynä. Aloin väsätä pitsistä rypytettyjä, silkkinauhalla sivuun vedettyjä verhoja. Tuli rumat. Kokeilin montaa versiota, ja aina vain tuli rumat, joten luovuin ideasta. Sen sijaan leikkelin verhosta ruusukuvion irti, sommittelin sen skräppäilyä varten ostamaani kohokuvioista paperia vasten, ja muutama ruusun lehti vielä sommitelmaan. Tähän olen tyytyväinen, tosin ne pitsiverhot jäi vähän kaivertamaan mielessä... mutta saahan tämän muokata uudestaan, jos siltä tuntuu (ja kärsivällisyys riittää, eilen se loppui kesken). Avaimen paikka on vielä vähän hakusessa.

                    

On ainakin kauniimpi kuva kuin edellisessä postauksessa. Oikeastaan tästä repäisenkin teille haasteen: Kuka kehtaa laittaa sukkahousut päähän, ottaa kuvan ja julkaista sen blogissaan. Onko muita yhtä hulluja kuin mie? Lupaan, että kukaan ei tunnista teitä, jos vedätte pään tarpeeksi syvälle lahkeeseen. No, mie ootan!