Odottelen täällä kommenttilootaani vierasta, olen kutsunut tuolla toisaalla mellastavan tyypin (tai useampikin siellä kirjoittelee, mutta saattaapi olla yksi ja sama henkilö) välillä tännekin laukomaan hyvin, hyvin vihaisia ja arvostelevia kommenttejaan. Pyysin siis tänne vierailulle, tämä samainen henkilö nimittäin sanoi kaiken muun arvostelun seassa, että me kirjoittavat ihmiset ollaan narsisteja. Tämä minun bloginihan on oikea tyyppiesimerkki narsistin blogista. Minäminäminä ja taas minä, ja minun elämäni, ja minun lemmikkini (joita ehkä ei ole olemassakaan, saatan kusettaa teitä).

Minun kirjoituksiani on kommentoitu ainoastaan positiivisessa hengessä, mikä tuntuu niin hienolta! Onhan mulle vähän kuittailtu välillä ystävällishenkisesti, enkä panisi pahakseni rakentavaa (korostan sanaa rakentava) kritiikkiäkään. No, blogini nyt taitaa sisältää vähemmän asiallista asiaa, joten kritiikkiäkään en ole senkään vuoksi saanut... ai, muistanpa yhden, josta sitten otinkin onkeeni. Eli kun kirjoitin vähän turhan räväkästi eräästä yksityiselämääni hankaloittavasta pariskunnasta, sain asiasta kritiikkiä ja poistin viisaan neuvon vuoksi kirjoituksen ja siirryin asiassa salasanan taakse.

Tämä blogin pito on uskomattoman paljon antanut minulle, uskallan sanoa että jopa elämän sisältöä. Vähemmän ehkä tämän oman kirjoittamisen vuoksi, enemmänkin toisten blogien seuraaminen on ollut antoisaa. Ja jollei kommenttilaatikkoon tulisi yhtään kommenttia, tämä homma menettäisi merkityksensä. Sitten voisi kirjoittaa omaa päiväkirjaa itselleen. Kommenttilaatikon täyttyminen tarkoittaa, että joku lukee näitä höpötyksiäni, ja jaksaa jopa sanoa niistä jotain. Aivan upeaa!

Tuolla sivulaatikossani olevat lemppariblogini ovat siellä hyvin erilaisista syistä. On ihana seurata toisten elämää, sieltä löytyy aivan arjen kuvauksia, löytyy myös henkisen kasvun prosessointia, löytyy selviytymistarinoita, ihania valokuvia ja muuten vain visuaalisesti kauniita blogeja, joihin on nähty vaivaa, on vaikeita elämäntilanteita, joista rohkeasti tilitetään tuntemuksia muille, ja ennenkaikkea, täällä tuntuu olevan sellainen yhteishenki, että olen aivan äimistynyt! Siis netin kautta toisilleen vieraat ihmiset osallistuvat toistensa iloihin ja suruihin vetämällä yhtä köyttä.

Suuresti ihailen myös kirjoittajien omia tyylejä ja tapaa sanoa sanottavansa. Täällä on upeita kynäilijöitä, asiat sanotaan omalla tyylillä, ja hyvin usein ajattelen, että noin miekin ajattelen, mutta en kylläkään osaisi pukea sitä noin hienosti sanoiksi. Joskus nauran täällä yksikseni niin että melki tuolilta tipun, ja tunnustan useamman kerran valuttaneeni kyyneleitä jonkun blogia lukiessani. Ja omituisesti kirjoittaja tuntuu olevan tässä, ihan vieressä, läsnä ja tuttu, ystävä. Enkä tunne täällä blogimaailmassa henkilökohtaisesti ketään. Olen myös miettinyt, haluaisinko tavata jonkun teistä. Luultavasti en, jotain saattaisi rikkoontua. Näin on hyvä.

Kun löydän uuden, mielenkiintoisen blogin - yleensä jonkun tutun bloggaajan kautta - menen hyvin varovaisesti hänen "tontilleen". Olen parissakin blogikommentissani sanonut, että tämä on sinun blogisi, sinun elämäsi, sinun mielipiteesi, joten ollaan tavalllaan yksityisalueella, jossa on minun mielestäni osattava käyttäytyä hienotunteisesti. Myös linkki omaan blogiin on minulle tärkeä; on helppo anonyyminä huudella vaikka mitä sontaa silmille, mutta oman blogin takaa seisoo niiden sanojensa takana huomattavasti jämäkämmin, on pakko miettiä mitä sanoo. Minulla on myös yksi blogiani seuraava, joka antoi oman sähköpostiosoitteensa, jota kautta voin olla yhteydessä, koska omaa blogia hänellä ei ole. Se on reilua käytöstä, ei sellainen että käy rääkymässä kommenttinsa, samalla haukkuen jopa bloggaajan perhettä (!!?), ja ilmoittaa sitten ettei omista blogia, koska tämä blogin pitäminen on säälittävää ja narsistista touhua. Blogien lukeminen taas ei ole, niinkö?

Ihmisten oma paha olo purkautuu omituisiakin reittejä. Jos huomataan, että joku osaa kirjoittaa asiansa, osaa laatia hauskoja juttuja, sanoa asiansa upein ilmaisuin ja selkeästi, omaa omia mielipiteitä, sehän on  kateuden paikka. Ja kateus puretaan sitten täysin asiattomasti, vielä niin että pitää aina uudelleen palata sanomaan "viimeistä sanaa". Jos joutuu joukkolynkkauksen kohteeksi, huudellaan vielä pahempia loukkauksia, vedetään mukaan lapset ja ystävät, maailmankatsomus ja raha. Ei voi olla miettimättä, millaisia nämä ihmiset ovat oikeassa elämässä. Luulisin että yksinäisiä, pahaa oloa potevia reppanoita. Luulen myös, että sellaiset ihmiset eivät uskalla suutaan avata muualla kuin anonyyminä netissä. Kun oikeasti näkee jotain epäkohtaa, pistetään pää pensaaseen ja puristellaan taskussa nyrkkiä, muttei uskalleta tarttua asiaan kiinni.  Tai toinen vaihtoehto on, että puretaan se paha olo netin ohessa kaupan kassoihin, pankkivirkailijoihin, liikenteessä, öykkäröimällä, kyykyttämällä muita, arvostelemalla ja nostamalla itseä yli muiden. Luulen jopa että olen oikeassa tässä asiassa.

Netissäkin voi jäädä joukon ulkopuolelle. Blogeissa syntyy yhteishenki, jollaista jotkut ei löydä todellisessa elämässäkään Täällä on saman henkisten ihmisten kuppikuntia, ja minä lisäksi vierailen joskus täysin eri maailmassa elävien ihmisten blogeissa. Sellaisissa joihin hiiviskelen vähän salaa, ja joihin en tohdi jättää merkkiä itsestäni. Tällaisia blogeja on mm muutaman nuoren pahaolo-blogit syömishäiriöineen ja viiltelyineen, nuorien alkoholistien tai insestin uhrien blogit Olen joskus ollut jättämässä kommenttia ja sitten livistänyt paikalta. Sellaisissa tunnen olevani tunkeilija, toisen reviirillä, ehkä tirkistelijä, ja jätän kommentoinnin samanikäisille tai kohtalotovereille. Ehkä olen turhan varovainenkin.

Olen tämän sanonut ennenkin, mutta olen täysin hämmästynyt tällaisen yhteisön tärkeydestä itselleni, kiitollinen siitä, että olen päässyt mukaan tähän ihanaan maailmaan teidän ihanien, erilaisten blogiystävien kerhoon. Aamuni alkaa aamukahvin jälkeen blogikierroksella, joka aamu täytyy katsoa, miten Minzin eläimet jaksaa, miten Stanstan yö on mennyt, mitä hauskaa Saanel on kirjoittanut, millainen on Leenuliinin aamualoitus tai Jaanuskan elämäniloa pursuileva maailma tänään. Onko Susikairan pikkutermiitit keksineet jotain hauskaa, millaisia käsitöitä Eija on valmistanut, tai onko Maman blogissa uusia ruokavinkkejä, mitä Mimosalle kuuluu, entäpä Liskonaiselle, Hollylle, Vicki Lille, Auringonkukalle.... voivoi, teitä on niin monta ja kaikki tuolla laatikossa -------------- >>>  olevat olette yhtä tärkeitä, erilaisia, ihania, nekin joita en nyt tässä erikseen mainitse.

Tällaisen pläjäyksen sai aikaan muutama paskakommentti tuolla toisaalla. Ja näihin tunnelmiin päätän lähetykseni Kymenlaaksosta tällä kertaa. Lähden Viivin kanssa lenkille, näyttää leijailevan ihania lumihiutaleita maahan, ehkä yritämme pyydystää niitä suuhumme kuin ennen vanhaan lapsena. Ainakin mie yritän. Ihanaa lauantain jatkoa teille, pulut!