keskiviikko, 24. syyskuu 2008
Vihainen!
Lasten kanssa sitä eilen taas käsiteltiin, juteltiin nuorten maailmasta, miten elämä on raaistunut ja - tämän myönsivät lapsetkin: netti on muuttanut sekä meidän aikuisten että nuorten ja lasten elämää.
En tarkoita sitä, että pelaaminen, ainakaan yksinomaisena syynä, saisi päässä kilahtamaan ja muuttumaan väkivaltaiseksi, Mutta asia joka saa minut hirveän vihaiseksi: kun Jokelassa tapahtui murhenäytelmä, oli ampuja pienen joukon ihailun kohde, marttyyrikuoleman asiansa puolesta kokenut nuori mies. Nyt tapahtui saman kopio, ja taas löytyy niitä, niin Suomesta kuin ulkomailta, jotka taputtavat käsiään ja hurraavat. Netin välityksellä tieto menee sekunnin murto-osassa maailman toiselle laidalle, ennen piti käsin väsätä kirje, liimata postimerkki ja odotella päiviä, viikkoja, kunnes vastaanottaja saa lukea ajatuksiani. Oikeita kanavia käyttäen saan ajatukseni isolle joukolle silmänräpäyksessä, eikä niiden ajatusten tarvitse olla kehittäviä tai terveitä: aina löytyy kannattajia sairaalle aatteelle, oli kyse väkivallasta, uskonnosta, pedofiliasta. Huomiota saa, eikä kaikille ole väliä, millä keinoin se huomio saadaan. Valitettavasti en henkilökohtaisesti usko, että tämä ei edes jää viimeiseksi murhenäytelmäksi, pallo on laitettu pyörimään.
Sitten aletaan etsiä syyllisiä. Valtakunnan viisaat päättäjät kerääntyvät mikrofonien ääreen pohtimaan, mistä tämä johtuu ja millä keinoin tämä saadaan jäämään viimeiseksi kerraksi. Totta, niin heidän kuuluukin tehdä, etenkin esittää surunvalittelunsa, mutta en usko että mitään olennaista kyetään tekemään, tilanne on mennyt liian pitkälle. Voidaan kieltää käsiaseet, mutta väitän että ne jotka haluavat toisen tappaa, löytävät aseet ja keinot. Aseluvan saamista voi kiristää (olisi pitänyt jo aikaa sitten niin tehdä!), mutta kuka näkee ulkoisesti normaalin ihmisen taakse, kuka tietää, kenessä piilee tappaja? Voidaan etsiä määrärahoja nuorten mielenterveystyöhön, mutta miksi sitä ei tehty jo aikoja sitten. Nyt Suomessa kasvaa iso joukko syrjäytyneitä, mielenterveydeltään heikkoja ihmisiä, koska rahat on menneet ihan muihin taskuihin.
En usko myöskään, että poliisien ottaminen erikoistutkinnan alle auttaa yhtään mitään, korkeintaan syyllistää vielä enemmän sitä poliisia, joka ei havahtunut huomaamaan, mitä hänen kuulustelemansa nuori mies aikoi. Mitä poliisi olisi voinut tehdä? Ei pidättää, ja jos mieheltä olisi otettu ase pois, olisi hän toteuttanut aikeensa laina-aseella. Olen varma myös, että hän olisi toteuttanut aikeensa, vaikka hänet olisi pidätettykin muutamaksi päiväksi kuulusteluja varten. Päivämäärä olisi vain vaihtunut myöhemmäksi
Jostain syystä olen siis hirveän vihainen! Olen vihainen myös meille tämän sukupolven vanhemmille, vaikka en syytäkään Jokelan tai Kauhajoen ampujien vanhempia suoraan. Mutta meidän aikana maailma on muuttunut, koko yhteiskunta on sairastunut. Kun muutama vuosi sitten nuorisojoukko tappoi vanhuksia aamuyöllä puistossa, tiedotusvälineissä ihmeteltiin, että asialla oli HYVIEN PERHEIDEN LAPSET! Mitä tarkoitettiin hyvillä perheillä? Oletan että siinä tapauksessa rahakkaita, ei-yksinhuoltajaperheitä. Yhden surmatun vanhuksen perhe oli, ja on minulle hyvinkin tuttu. Hulluinta asiassa oli, että nämä surevat omaiset kertoivat minulle, että tappajien vanhemmille mentiin heti tarjoamaan kriisiapua, ja sitähän he todella tarvitsivat. Mutta! Näiden uhrien omaisilta ei kukaan muistanut tulla kysymään, miten he voivat, saati tarjoamaan kriisiapua. Uskomatonta, ja kertoohan sekin jotain tärkeysjärjestyksestä.
Minä en halua laittaa lapsia kouluun, jossa pitää pelätä. En halua laittaa lapsia kouluun, jossa ovella on metallinpaljastimet. En halua laittaa lapsia kouluun, jossa joudutaan järjestämään pelastusharjoituksia siltä varalta, että joku alkaa ampua käytävillä tai luokassa. Minä haluan että lapseni saavat käydä koulunsa ilman pelkoa.
Minä olen hirveän vihainen!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.