Viime syksynä tappelin mökillä yhden kankaan kanssa. Siitä oli tarkoitus tulla tunika, mutta Käsityökerholehden kaavoilla ompelu oli hermostuttavaa ja turhauttavaa: vaikka olin piirtänyt kaavat ja leikannut kankaan millintarkasti, ei hihat asettuneet ollenkaan oikein hihapyöriöön, eikä nappilistasta saanut siistiä millään. Runnoin hihat paikoilleen, nappilistan jotenkuten edustaan ja paiskasin koko paskan nurkkaan, nappeja en viitsinyt alkaa ommella siihen ollenkaan. Pilalla mikä pilalla.

Kaikkein hankalinta oli istuttaa hihat pyöriöön, kun kohdistusmerkit ei täsmänneet, ja hiha oli aivan väärän kokoinen pyöriöön.

Perjantaina kun kävin nappikaupassa, päätin kaivaa nurkkaan paiskatun tunikankin esille, ostaa siihenkin napit samalla, ja   ommella napit paikoilleen. En ole yhtään tähän tyytyväinen, mutta kun laitoin tunikan päälleni, totesin että kyllä sitä pitää voi. Hihat on pitkät, mutta ne voi kääriä myös lyhyiksi ja kiinnittää tampilla ja napilla paikoilleen. Kuva on vähän suttuinen, kun piti kuvata ilman salamaa ja vanhan kädet tärisi

Täytyy vielä kuvata viime postauksen takkikin uudelleen. Löysin siihen juuri sellaiset napit, joita siihen olin visioinut. Pompulat.

Puin takin Kaisan ylle. Tissitkin tuli oikeaan paikkaan Kaisan niskatyynystä.

Takki on kirkkaanpunainen, Isoveli-lankaa, mutta värit haalistui lällyksi.

Ja tapaus Hannin äiti sitten... tässä ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Mummeli (86v) selätti varsinaisen verenmyrkytyksen viikossa, tulehdusarvot oli perjantaina 18, ja mummun antibioottitiputus lopetettiin. Ja lauantaina mummeli on pakannut tavaransa ja itkee, että haluaa jo kotiin. Mummelille oli valmiiksi järjestetty palvelutalosta asunto: yksiö, jossa on oma keittiö ja kylpyhuone, mutta asiasta ei suostuttu edes keskustelemaan. Mummeli haluaa kotiin, alkeelliseen mökkiinsä, jonne näillä näkymin hänet on vietävä ambulanssilla ja kannettava sisälle.

Pientä lämpöä mummelissa oli vielä eilenkin, ja pelkään, että tänään mummu survoo itsensä ambulanssiin ja sanoo pojille, että viekää kotiin, kuumeilusta huolimatta. Eniten pelkään sitä, että mummeli on viikon kuluttua uudelleen sairaalassa. Eipäs, eniten pelkään sitä, että kuumeilu jatkuu, mutta mummu pimittää sen, jotta ei joutuisi takaisin sairaalaan.

Ihan tosissaan, kyllä jästipäisyydessä on huonotkin puolensa