Jos vastaus kysymykseen on myöntävä, olen täysin valaistunut.
Kuume laski eilisen päivän aikana, ja olo oli tänä aamuna siedettävä. Ei hyvä, mutta siedettävä, joten raahustin lyhyelle pissalenkille Viivin kanssa. Päästyämme pihasta huomasin, että näkökenttääni ilmestyy harmaita, sokeita länttejä. Juu, kiitti vaan tästäkin, kuuden päivän sairastamisen kruunaa tietenkin migreenikohtaus.
Pissatin Viivin ja menin peiton alle pimeään odottelemaan sahalaitojen ilmestymistä, se on näköhäiriön seuraava vaihe. Tänään sahalaidat olivat tuplana ja punaisen eri sävyissä, kirkkaana hohtavilla, välkkyvillä reunuksilla varustettuina. Tiedän kokemuksesta, että sahalaitavaihe kestää noin vartin, sitten ne alkavat kieppua, joka on se paskin vaihe, ja sitten alkaa särky, joskus suunnilleen kestämättömänä, joskus siedettävänä. Usein makaaminen pahentaa särkyä, ja jos vain mahdollista, pinnistän itseni pystyyn, kuten nytkin.
Kahvia juodessani yritin lukea aamun lehteä. Lehden luku tapahtuu migreenin sössäämillä aivoillani tankkaamalla, luen yhtä sanaa monta kertaa, enkä ymmärrä vaikka näen sanan. Joskus puheeni sotkeentuu sekamöllöksi, joskus en muista nimiä, en ihmisten enkä esineiden, ja ne on pelottavia tilanteita. Naamastani saattaa mennä toinen puoli tunnottamaksi, siis ilmeisesti tyypillisiä migreenin oireita. Nyt kokeilin puheeni selkeyttä juttelemalla Viiville, ja hän sanoi ymmärtävänsä joka sanan. Olin helpottunut.
Istuessani koneelle alkoi pahoinvointi, joka on paskaa, mutta yleensä merkki siitä että migreeni helpottaa. Menin sängyn pohjalle uudelleen odottelemaan että yrjötys helpottaisi. Oksentamisen kakominen päänsärkyisenä ei houkuttele, joten pidättelin. Olen aika hyvä pidättelemään oksennusta
Välillä hauskuutan muksuja sekä itseäni kävelyttämällä Viiviä perässäni paikasta toiseen. Se on suorastaan liikuttava, vaikka joskus hermostuttaakin se että joku seuraa varjona JOKA PAIKKAAN perässä! Kun istun jonnekin, se asettuu viereeni, mutta heti kun lähden liikkeelle, se lähtee tarkistamaan, minne nyt mennään. Otin todisteeksi kuvia tältä migreeniaamulta.
Mamma meni sänkyyn, hyppäänpä perässä ja tarkistan, miten se voi:
Jassoo, se lähti ja jäi näköjään makkarin ovelle kyyläämään kameransa kanssa. Täältä tullaan, et sie mihinkään yksin mene.
Miksi ihmeessä se meni suihkuhuoneeseen? No, menenpä perässä. (kaakelisaumoista ja seinistä näkee, että likka on värjännyt ahkerasti hiuksiaan punaiseksi, sanoo emäntä tässä kohtaa..)
Ja vessaan... onneksi se jätti oven raolleen, ettei tällä kertaa tarvii istua oven takana odottamassa, kuten usein on käynyt.
Ja takaisin sänkyyn, on se nyt levoton tänään. Hyppään perässä ja annan vähän kielikylpyä:
Hitto, taas mennään, ei saa terrieri hetken rauhaa.
No nyt se näyttää rauhottuvan koneelle, saan hetken huoahtaa, ja Ellin kanssa istua lempipaikallani emännän selän takana pihaa tarkkailemassa.
Rasittavaa tuollainen ramppaaminen. Uskaltaisikohan hetkeksi heittää pitkäkseen. Silmiä en uskalla ummistaa, jos vaikka mamma karkaa enkä ehdi mukaan.
Kylläpä ramasee, mutta mamman on ihan turha luulla, että nukun oikeasti. Kyllä tämä sitä koiran unta on, ja heti ponkasen tästä liikkeelle kun emäntäkin lähtee. Se on varma!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.