Eilen olin tasan klo 9.00 varuskunnan komendantin ovella. Päällikkö oli mua vastassa ulko-ovella, erityisen sotilaallinen herra.

(olen aina sanonut, että jos olisin mies, olisin aseistakieltäytyjä, vaikka sitten joutuisin vankilaan. Armeijan miehet aina herättävät lievää epäilystä siitä, onko näillä kaikki ruuvit päässä kohdallaan, joskus on, mutta usein ei. Sanoo nainen, jonka asuinpaikkakunnalla on kaksi varuskuntaa ja muutama yhteenotto eläkkeelle jääneiden tai työssä olevien kapiaisten kanssa takana. Siitä ehkä toisessa postauksessa.)

Herra Päällikkö otti käteensä karttakepin,  ja alkoi pitkän esitelmän siitä, missä armeijan harjoitusmaastot, sinkoradat ja ampuma-alueet sijaitsevat. Jossain vaiheessa hän pääsi varsinaiseen aiheeseen: missähän se mun vene mahtaa olla. Sanoin että ei aavistustakaan X1

Herra Päällikkö ystävällisesti näytti kepillään ne kaksi vaihtoehtoa, mitkä tulevat kysymykseen. No, rouva, kumpi näistä paikoista on veneen sijaintipaikka. Sanoin että ei aavistustakaan. X2

Epävarmasti tökötin lopulta sormella alempaa lahdelmaa: voisin kuvitella, että se voisi olla täällä, tosin en tiedä, mikä niistä veneistä kuuluu mulle, koska en välttämättä muista, miltä se vene näytti. *tuskanhikoilua* X3

Päällikkö loi minuun pitkän, tarkkailevan katseen, ja jatkoi esitelmäänsä siitä, missä kohtaa on puomeja silloin kun järven alueella ammutaan kovilla, ja jolloin mulla ei ole asiaa rantaan, oli vene sitten missä hyvänsä. Ilme kertoi, että hän epäili ettei mulla mitään venettä edes ole. X4

Lopulta päätin valehdella Päällikölle, jotta pääsisin lähtemään. Näytin alempaa lahdelmaa ja sanoin varmalla äänellä: täällä se vene on.

Summa summarum: lopulta päällikkö sanoi, että ei sinne mitään kulkulupaa tarvita. Kyläläisillä, joilla on vesioikeus järveen, on vapaa kulkuoikeus veneilleen, eikä kuvallisia henkilökortteja ole ollut käytössä enää kymmeniin vuosiin. Harmi, koska musta olisi ollut niin räyhää ajella varuskunnan kielletyillä alueilla rinnassa hakaneulalla kiinnitetty kulkulupakortti

Puoli tuntia esitelmää kuunneltuani Päällikkö saattoi mut ovelle, aukoi ovet ja sanoi auttavansa vastaisuudessakin mielellään, jospa vaikka haluaisin mennä kalaan, ja tulee mieleen tarkistaa, onko sotaharjoituksia päällä. Ja jos puomit on kiinni, alueella on silloin harjoitukset. Kättelin nopeasti ja kiitin avusta. Pelkäsin, että Päällikkö palauttaa mut kartan eteen muistuttamaan siitä, missä ne puomit sijaitsevat.

Niin, löytyikö se vene? Ajettuani ensin kahden tienhaaran ohi, jouduttuani ampuma-alueen portille aseistetun vartijan syynättäväksi, palattuani takaisin, ja arvottuani sen ensimmäisen tienhaaran menevän rantaan, löytyi Terhi-vene, jonka voisin kuvitella olevan mun.

Järvi on ihana! Rauhallinen, kaunis, eikä rannalla tietenkään ole mökkejä, koska se sijaitsee armeijan alueella. Ja luultavasti siis olin oikeassa lahdelmassa (siitä ei ole tietoa, oliko se sama lahdelma, jota kartasta osoitin Päällikölle X5)

Ja jotta kaikki menisi hannimaisesti perseelleen, päätin lähteä hiekkatietä ajamaan eteenpäin, ja katsoa, pääseekö tietä pitkin isommalle asfalttitielle. KOHTALOKAS VIRHE! Metsä risteili hiekkateitä (kuten muistin Päällikön kartasta havainneeni, mutta unohdin sen jo), oli pari sotilasjoukkuetta pyssyt selässä metsässä, ja lopulta olin eksyksissä, bensatankin varoitusvaloa katsellen. Iso siis ISO metsä oli täynnään ihan samalta näyttäviä teitä, olin jostain kääntynyt jonnekin ja taas jonnekin, mutten osannut tulla takaisin. Mietin jo, soitanko varuskunnassa töissä (siviilinä, luojan kiitos!) työskentelevälle Tokaksvanhimmalle, ja sanon että olen täällä ison kiven vieressä, kumpareen takana ja oikealla näkyy hiekkakuoppa, tule hakemaan mut pois!!

Jossain vaiheessa vastaan tuli taas sotilasjoukkue, ja toivoin että se olisi sama porukka, jonka ohi jo kerran ajoin, jolloin saattaisin hyvällä tuurilla päästä takaisin rantaan. Mulla kävi tuuri, kyse siis ei todellakaan ollut mun erehtymättömästä suuntavaistostani. Löysin rantaan ja sieltä mökille.

Helpotus!