Niin se hujahti viikonloppu, ja oikein mukavissa merkeissä hujahtikin. Kaksoslikan kanssa ajettiin ensin siskon luo, ja sieltä jatkettiin Itäkeskukseen shoppailemaan. Kaksoslikka lähti sieltä omille teilleen kaverinsa kanssa, ja me mammat jäätiin kiertelemään kauppoja. Koska täällä meidän kuppaisessa pikkukaupungissa ei ole Kappahlia, piti käyttää tilaisuus hyväksi ja ostaa sieltä muutama pusero. Oli mun näköisiä vaatteita.

Tämä meni oikein hyvin illan biletyspaitana farkkujen kanssa:

Tunika, joka oli vähän kiikunkaakun, ostanko vai en, mutta tärkein kriteerini vaateostoksissa on, että vaatteen pitää tuntua mukavalta päällä. Tämä oli sitä, joten ostin sen. Sisko keksi, että tunika on mulle väärän värinen ja syö naamasta loputkin värit, joten huivilla saan varmaan häviämään loputkin epäilykset, että jokin tässä mättää. Se on varmaan väri:

Sitten kesäksi kiva paitapusero, tämä on ihan "mun näköinen" vaate:

Ja Halosesta löytyi ison perseen perusfarkut halvalla (omistin ennen näiden ostamista yhdet suunnilleen käyttökelpoiset farkut, nyt on kahdet)

Välillä käytiin siskon luona ottamassa uutta vauhtia illan rientoon, sitten uudelleen menoksi. Ensin syömään tänne, ruokapaikkaan, jossa ei ole kertaakaan tarvinnut pettyä. Ja sieltä jatkettiin Yonan, uuden muusikkolupauksen keikalle Korjaamolle kaksvitosten rastapäiden sekaan.

Keikka oli hyvä, vanhaa ammattimuusikkoa aina sykähdyttää, kun pulttiin istuu viulisteja, sellistejä, kontrabasistia... ja keikka alkaa sillä, että VIRITETÄÄN SOITTIMET! Musiikki oli tosi hyvää, ammattimaista, kiehtova sekoitus, jota on vaikea kuvailla, kannattaa tutustua itse (omat kaiuttimet ja kuulokkeet ei toimi, joten en päässyt etsimään esimerkkiä, mutta uskallan varmaan lainata Pellon pientareella-blogin linkkiä). Kun kuuntelin ja katselin metsän keijukaista muistuttavaa luonnonlasta lavalla, tuli selkeänä ajatus: älä vain muutu miksikään, älä anna  elämän turmella tuota aitoutta ja musiikin tekemisen riemua.

Sunnuntaina hain Kaksoslikan kaverinsa luota Espoosta, ja harmiteltiin yhdessä hänen epäonnistunutta iltaansa jossain pintaliitäjien klubilla. Paljon hauskempaa olisi Kaksoslikalla ollut siellä missä me mammat bailattiin, olen varma (ja tyttökin oli), että hän olisi sopeutunut sinne paljon paremmin.

Kotiin lähtiessä ajettiin Vantaalle (ja eksyiltiin lahjakkaasti) hakemaan tätä:

Tadaa, Hannilla on oma, naisellinen akkuporakone. Mun vanha Black&Decker on vähintään ex-miehen jäämistöä, luulen jopa että edesmenneen ex-appiukon jäämistöä, joten se alkaa olla aikansa elänyt. Se on niin painavakin, että mun on vaikea sillä porata, eikä siinä ole ruuvinväännin-toimintoa. Isku siinä on, ja se hakkaa reiän niin tehokkaasti kiviseinään, että muija melkein menee mukana seinästä läpi. Siis en hävitä sitä, mutta tällä saan tehtyä ruuvaamiset ja poraamiset helpolla. Miniä on töissä Bochilla, joten sain porakoneen halvalla. Jos tarkkoja ollaan, en maksanut siitä mitään, koska Esikoinen on mulle velkaa.

Siis onnistunut reissu. Oli kiva shoppailla pitkästä aikaa, tein hyviä vaatelöytöjä, oli hyvää ruokaa, seuraa ja musiikkia. Tällä mennään taas monta viikkoa