Jatkan vielä tarinaa rakkaistani, eli loputkin lapseni saavat oman muistelonsa.

Olin jäänyt sairaseläkkeelle pianistin työstä 34-vuotiaana. Halusin vielä yhden lapsen, ensimmäinen kerta kun minulla oli oikea, aito vauvakuume. Mies sanoi, että se on sitten sun oma projektisi, joka sinun on yksin hoidettava. Niin oli ne kaksi vanhinta lastakin olleet, joten sanoin että okei, tehdään niin. Tällä kertaa siis en enää asettanut mitään toiveita miehen osallistumiselle, joten asennoiduin siihen että saan lapsen "yksinhuoltajana", se taas sai aikaan sen että nautin lapsesta täysillä. Lapsista.

Voin todella huonosti raskausajan alussa, ja menin gynen vastaanotolle. Hän tutki minut ja sanoi, että kohtu ei ole alkanut kasvaa, joten kyseessä on ilmeisesti tuulimunaraskaus tai niin heikosti kehittynyt sikiö, että se kaavitaan kohdusta pois. Sain ajan sairaalaan parin viikon kuluttua. Lähdin itkien (yksin) sairaalaan, kassiin pakattuna tarvikkeet siltä varalta, että joudun saman tien jäämään sisälle. Sama gyne tutki ultraäänellä kohtuni uudelleen, näyttöruutu käännettynä minusta poispäin. Kesti kauan ennenkuin hän kysyi: oliko tämä se raskaus, jota epäilin tuulimunaksi? Vastasin että näin oli. Rouva hyvä, taisin erehtyä. Täällä on kaksi sikiötä.

Niinpä kesäkuussa 1991 synnytin kaksoset, joista Kaksosjätkä syntyi A-lapsena.

2200124.jpg

Tästä pojasta on kehkeytynyt perheen ilopilleri, hauskuuttaja, mutta toisaalta taas elämän suuria murheita harteillaan kannatteleva pessimistinen Aasi Ihaa, sekä muista huolta kantava,  äärimmäisen kilttiluonteinen poika. Siis vastakohtien lapsi. Olen nähnyt hänen raivostuvan tasan yhden kerran.

Heti alkuunsa kaksosten nokkimisjärjestys oli selkeä. Kaksosjätkä oli se siskon perässä hiihtelijä. Sananmukaisesti he kulkivat aina peräkanaa, välimatkaa oli noin 1 1/2 metriä. Minne sisko meni, poika meni perässä. Kun naapuriin muutti uusi lapsiperhe, meni Kaksosjätkä uteliaana kurkkimaan aidan taakse, mutta kun naapurin uusi täti kutsui aidan toiselle puolelle, vastasi poika, että hän tulee vain jos siskokin saa tulla. Jos pojalle antoi piparin, hän ei ottanut sitä ennenkuin sai kaksi, toisen siskolle vietäväksi. Kun temperamenttinen Kaksoslikka sai uhmaiässä valtaisia itkuraivarikohtauksia, alkoi velikin itkeä sen vuoksi, että siskolla on niin paha olla. Itse hän ei uhmaillut, mutta loukkaantuneena laittoi silmät kiinni ja lähti kaatumaan suorin vartaloin taaksepäin. Äiti oppi tunnistamaan merkit ja useinmiten ehti ottamaan kaatuvan, väärinkohdellun lapsen kiinni ennen maahan kopsahtamista.

Suuret murheet painoivat pojan pieniä hartioita. Hän halusi myös lohduttaa siskoa, joka sai kiukkukohtauksiaan. Sisko taas ei halunnut ketään lähelleen silloin kun kohtaus oli pahimmillaan. Kerran poika tulikin itkuisena keittiöön ja ilmoitti, että sisko sanoi tekevänsä hänelle temput, jollei hän häivy hetipaikalla lohduttelemasta. Isojen veljien iltapalat meinasi tästä ilmoituksesta mennä väärään kurkkuun.Toisena iltana taas Kaksosjätkä itki lohduttomasti, kun tuli nukkumaanmenoaika: "Miten voi pieni lapsi uskaltaa nukahtaa, kun ei koskaan voi tietää, milloin meteorologi tippuu päähän!" Rakkaat lukijani, oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi tuollaistakaan vaaranpaikkaa? Ehkä kannattaisi!

Useinmiten Kaksosjätkä kuitenkin nukahti Pekka Poutaa pelkäämättä. Ja juuri siihen, missä uni alkoi silmiä kiinni painaa.

2199404.jpg

Sisko joutui monesti polkemaan kärsimättömänä jalkaa, kun veli oli niin paljon hitaampi. Kun Kaksoset opettelivat syömään itse, hermostui sisko hitaaseen veljeensä, ja pisti joka toisen lusikallisen omaan suuhunsa, ja joka toisen veljen suuhun. Kun ateria oli syöty, laittoi Kaksosjätkä pään pöydälle lautasen viereen ja nukahti syöttötuoliin istuvilleen. Sisko näkyy tuolla takana, ei nukuta, ei!

2199406.jpg

Myöhemmin koulussa sisko sitoi veljen kengännauhat ja katsoi että hänellä on oikea kirja pulpetilla. Kaksosjätkä sen sijaan opettajan mukaan vahti aina silmä tarkkana, jos luokassa jaettiin jotain oppilaille, että siskokin sai osuutensa. Olin ensin sitä mieltä, että laitan tämän parivaljakon eri luokkiin, mutta siitä ei tullut mitään, molemmat alkoivat huutaa suoraa huutoa ehdotukselleni. Siispä he olivat samassa luokassa ala- ja yläasteen ajan.

Kaksosjätkän mielestä kiroilu oli aivan kamala tapa! Kaverit alkoivat jossain vaiheessa opetella kirosanoja, ja ihmettelivät, miksi ei Kaksosjätkä koskaan kiroa mukana. Minulle poika itki, että hänkin haluaisi osoittaa tuolla tärkeällä tavalla miehisyyttään, mutta kirosanat eivät vain tule suusta! Kun meillä oli vieraita, tuli poika ilmoittamaan, että mies telkkarissa sanoi ruman sanan! Vieraamme alkoivat tentata pojalta, että mikä sana se oli. Kaksosjätkä yritti toistaa sanan, mutta se ei tosiaankaan tullut suusta ulos. Vieraamme kyselivät, oliko se P- alkuinen vai S- alkuinen sana. Poika vaan ravisteli päätään, ei voi sanoa edes sitä! Tosin tämä vaiva on murrosiän myötä helpottanut. Kirosana livahtaa kyllä pojan huulien välistä, ja äiti pääsee kohta possurahoilla etelänmatkalle.

Koulussa Kaksosjätkä on ollut alusta asti se iloisen tunnelman luoja. Ala-asteen opettaja, joka nimitti häntä Rohvessoriksi kertoi, että he nauravat välillä pojan välirepliikeille kippurassa. Yläasteellakin Kaksosjätkä  piti tarkan huolen siitä, että välihuomautukset naurattivat myös opettajaa, ei siis mennyt aivan sinne häiriköinnin puolelle. Ja myös kotona poika on se tunnelman nostattaja, ja hän tietää sen itsekin. 10-vuotiaana hän ilmoitti ruokapöydässä: kyllä se on kuulkaa sellainen juttu, että mie oon tämän perheen ainoa ilo! Usein siltä on tuntunut, myönnän.

Yhden kerran yläasteella poika joutui jälki-istuntoon. Oli määrä kävellä liikuntatunnilla tietty lenkki, mutta Kaksosjätkä kavereineen eksyi reitiltä, ja yhdessä tienhaarassa kääntyivät väärälle tielle ja joutuivat ABC-huoltoaseman baariin liikuntatunnin ajaksi. Pojat eivät ottaneet huomioon, että opettaja oli matkan varrella laskemassa pojat, ja viisi puuttui, nämä suunnistustaidottomat. Rangaistuksena tuli tunti kävelyä koulun jälkeen: veistoluokassa höyläpenkin ympäri. Olin poikaa vastassa autolla, kun hän tuli jälki-istunnosta, istahti autoon ja sanoi: et sitten sano mitään! En sanonut, vaikka suupieliä nyki. Poika oli joutunut vielä yksin taapertamaan tunnin ympyrää, ne muut lintsarit kun olivat rinnakkaisluokalta ja kävelivät rangaistuksensa eri aikaan.

Yläasteen jälkeen poika valitsi saman alan kuin Tokaksvanhin, ja hänestäkin tulee siis tietotekniikan osaaja. Välillä ihaillun isonveljen kanssa suunnittelevat yhteistä uraa ulkomailla. En ihmettelisi, vaikka he tämän suunnitelman joskus toteuttaisivatkin, Tokaksvanhinta on jo ulkomaille töihin kosiskeltu.

Ihana puoli Kaksosjätkässä on avoimuus. Murkkuiässä on käsitelty kahden kesken monta mieltä painavaa ongelmaa, ja palaverit on usein päättyneet tiukkaan rutistukseen ja tunnustukseen: kyl sie äiti olet sitten viisas! Mie taas siihen vastaan, että niin siekin, poikani!