Kaksoslikka (17 vee) ymmärtää, miten ilahduttaa yksinhuoltaja-sinkkuäitiä. Eilen illalla löysin Likan laittaman uuden taustakuvan omalta koneeltani:
Kyllä nyt kelpaa. Pankkisivullekin on mukava mennä tällaisen miehen saattelemana, vaikka tietää, että saldonäkymä ei iloa pintaan nostata.
Mie aattelin vähän kertoa unista. Tosin en taida kertoa niitä kahjoimpia uniani, joiden perusteella mun unitulkitsija -siskoni antoi mulle yksisanaisen lausunnon: hullu! Mutta enneunia olen nähnyt aina. Jotkut unet toteutuu, jotkut ei, mutta olen oppinut huomaamaan, että jollei uni toteudu parin kuukauden sisällä, se ei ollutkaan aito.
Näin oman eroni symbolisena unena, jonka merkitys mulle selvisi vasta myöhemmin. Olin lasten kanssa pienessä, kodikkaassa kylässä, jonka kadut alkoivat yhtäkkiä halkeilla. Alkoi massiivinen maanjäristys, meteli oli kammottava, ja yritin saada lapseni turvaan, kun maa alkoi halkeilla edessämme ja olimme vaarassa pudota kuiluihin. Esikoinen ja Tokaksvanhin pääsivät omin avuin kylän vieressä olevaan metsikköön, ja tiesin että mun huolena on vain saada Kaksoset turvaan. Sainkin heidät samaan turvalliseen metsikköön, mihin Esikoinen ja Tokaksvanhin olivat jo menneet. Kaksolikan hukkasin vielä jossain vaiheessa hetkeksi, mutta lopulta me päästiin kaikki pois.
Myöhemmin ymmärsin, että maanjäristys oli ero, jonka kynsistä mun oli pelastettava lapset. Kaksi vanhinta olivat siinä vaiheessa jo tarpeeksi omillaan lähteäkseen omaan elämään, kestääkseen eron, mutta Kaksosia mun oli autettava. Kaksoslikka voi hyvin huonosti jossain vaiheessa, ja olin "kadottaa" hänet. Mutta myöhemmin sain tiimimme kokoon ja kukaan ei pudonnut kuiluun tai eksynyt lopullisesti.
Eron jälkeen näin kammottavan painajaisen: ympärilläni oli minua kiusaavia demoneja. Yksi oli palanut luuranko, jolla oli kiiluvat, palavat silmät. Yhdellä oli mädät kasvot (miten uniin voikin tulla sellaisia kammottavuuksia, kun en ole katsonut edes kauhuleffoja?) ja valkoiseksi mädännyt, haiseva ruumis. Kolme muuta demonia oli taka-alalla, mutta tiesin heidät vaarallisiksi. Se palanut demoni otti minua kädestä kiinni, enkä päässyt irti hänen otteestaan. Heräsin, ja tajusin että kämmenessäni on vieläkin demonin kynnet syvälle painautuneina. Oli laitettava valot, ja tarkistettava, oliko kämmenet veressä. Olin aivan kauhuissani seuraavan päivänkin. Jälkeenpäin tajusin, keitä ne demonit olivat oikeassa elämässä.
Vähän myöhemmin näin unen, jossa uin kuutamossa, vedessä joka kannatteli minua; ei ollut vaaraa hukkumisessa. Minulla oli sanomattoman hyvä ja levollinen olo. Kun katsoin rannalle, näin ne minua kiusanneet demonit siellä. Kukaan ei uskaltanut tulla veteen: ne ei osanneet uida. Olin turvassa.
Olen joskus kirjoittanut runon tästä, mie joka en kylläkään ole mikään runoilija, mutta joskus on helppo laittaa ajatukset lyhyeen runomuotoon:
Viime yönä demoni,
se palavasilmäinen
tarttui käteen.
Kynnet upposivat kämmeneeni.
Kun heräsin,
oli käsissäni veriset jäljet.
Nyt uin kristallivedessä
kaukana rannalla demonit.
En pelkää enää.
-----------------------------------------
Olen myös nähnyt unessa sen, että ystäväni miehellä on toinen nainen. Näin oli, vaikka kellään - ystävälläni etenkään - ei ollut aavistustakaan siitä. Näin myös saman ystäväni eron, aikana jolloin siitä ei ollut mitään merkkejä.
Kummisetäni kävi yöllä hyvästelemässä minut unessa, istui eteisessä tuolilla, ja sanoi: minun on nyt lähettävä. Samana yönä kummisetä kuoli, samaan aikaan uneni kanssa.
Lopuksi kaunein enneuneni:
Olin voinut avioliitossani todella huonosti jo pitkään. Oli vuosi 1997, helvetti oli pahimmillaan, enkä jälkeenpäin edes tajua, miten pääsin siitä ajasta elävänä läpi. Kotinikin näyttäytyi aina pelottavana unissa, siellä oli loukkoja, jonne en uskaltanut mennä, kaapissa oli vain homeista leipää.
Sitten eräänä yönä näin ihanan kukkakaupan. Näyteikkuna oli täynnä mitä ihanimipia ruusuja ja kukka-asetelmia. Pääsin sisälle kukkakauppaan, sen yläkertaan. Seisoin kaiteen takana katselemassa alas: siellä oli muutamaa porrasta alempana ihana, valoisa koti. Näin olohuoneen ja eteisen siitä kaiteen takaa, ja tiesin että eteisen vieressä on vielä yksi huone. Tunnelma oli ihana, ja halusin jäädä sinne. Olin menossa portaita alas huoneeseen, mutta eteeni tuli lasipleksi ja kuulin äänen sanovan: ei vielä! Siihen heräsin.
Vuonna 2004 tein nopean, rohkean päätöksen, ja varasin meille kodin rakennettavasta rivitalosta. Kävin usein rakennustyömaalla katselemassa, unelmoimassa, sekä tietenkin kertomassa, millaiset kaapistot, maalit, tapetit haluan. Oli ihanaa aikaa suunnitella ja odottaa.
Olin katsonut pohjapiirrosta monen monet kerrat. Viisi porrasta erotti ylä- ja alatason toisistaan, portaat toivat keittiöön, ja keittiön viereen rakennettaisiin minun makkarini. Kun taas kerran olin puolivalmiissa kodissani, jossa ei ollut kaikkia väliseiniä vielä rakennettu, kysyi rakentaja, että millaisen kaiteen haluaisin keittiöön. Kaiteen? Eikö siihen tulekaan seinää koko pituudelta? Ei, siihen tulee kaide, ja rakentaja seisoi siinä kohtaa, mihin kaide tulee.
Menin seisomaan miehen viereen ja tajusin: olin seissyt siinä samassa kohtaa aiemmin, unessani seitsemän vuotta aiemmin. Olin käynyt kodissani, tuntenut sen ihanan, puhtaan hengen, tiennyt että siellä minulla on rauha ja hyvä olo, siellä ei ollut tapahtunut mitään pahaa, kuten oli aiemmassa kodissani tapahtunut. Olin löytänyt paikkani ja kotini. Unikotini.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.