Huomenta!

Viime yö jäi vielä lyhyeksi, mutta suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että heräilin inhottavan epämääräiseen pahoinvointiin ja painajaisuniin. Ei mulla mitää pöpöä ole (otettiin matolääkekuuria koko matkan ajan tasaisesti ) mutta muuten vaan yrjöttää. Ne ainoat ripulit, jotka siellä sain (=X2) tuli nestehukasta, eli omasta tyhmyydestä. Siskolle oli opas edellisessä reissussa sanonut, että nestehukan yksi oire on ripuli, ja niin ne munkin ripulit meni ohi tyhjentämällä vatsa perinpohjaisesti, juomalla urakalla tilalle vettä ja nappaamalla Imodiumia perään. Tsadam ja taas mentiin!

Parhaat valokuvat reissuissa tulisi sellaisista kohteista, joista ei voi ottaa kuvia, olen arka loukkaamaan toisten yksityisyyttä. Kokonainen taksimiesten joukko nukkumassa sikin sokin toistensa vieressä, alla ja päällä "taksikopissa", eli tolppien päälle rakennetussa karsinassa (mutta se yksi taksikuski seisoi kopin vieressä, enkä kehdannut kavereita kuvata), paikalliset naispuistotyöntekijät istumassa ringissä keskellä jalkakäytävää evästauolla (sieltä tervehdittiin tosi iloisesti meitä kun harpoimme ohi), pieni tyttö pari penkkiä edempänä bussissa tuijottamassa mantelisilmillään meitä valkoihoisia kummajaisia, ja saadessaan katseellaan multa kerjättyä yhden Mentos-karamellin, esittämässä suureleisesti, miten väkevän karkin sai, ja suuta pitää tuulettaa Lasten kuvaaminen on aina vähän arveluttavaa, ei tiedä, miten äidit suhtautuu..

Tätäkään umpiunessa pöytään nojaavaa poliisia en uskaltanut kuvata kuin takaa. Khao Lak voi olla turvassa: poliisi valvoo:

Zoomilla salaa otettu kuva munakauppiaasta:

Mopomies pysäytti kauppiaan lennosta ja sai munansa:

Tältä mieheltä puuttuu pylly, mutta laitanpa kuvan kuitenkin. Mies oli umpiunessa verkkokeinussa, mutta auringonpaisteessa zoomattu kuva piti ottaa vähän summanmutikassa, pylly jäi pois:

Olen kai vähän outo turisti, mutta kun saavuimme Thaimaahan, ensimmäinen seikka, johon kiinnitin huomioni, oli valtaisat sähköjohtotsydeemit. Mieletön määrä johtoja kulki tolpasta tolppaan, osa kelattu rullalle tolpan viereen. Mitä isompi kaupunki, sen massiivisemmat johtoläjät. Tässä on vain pieni syherö:

Hupsista. Näistä huolimatta sähköt ei katkenneet kuin kerran, ja sekin tapahtui ukonilmalla.

Sähkömiehet kiipesivät tolppaan huterilla bambutikkailla. Tässä mitään valjaita tai turvaliivejä tarvita...

 

Paikallisbussissa Khao Lakiin yritin kuvata bussin etuosassa olevaa "alttaria", jossa oli suitsukkeita ja "pyhäinkuvia". En oikein saanut sitä kuvaan, ja taaskaan en kehdannut kuvata kuin kaukaa, nuo uskontojututkin on usein vähän arkaluontoisia. Ja taisi tuossakin olla kuninkaan kuva kehyksissä, siellähän on kuningas hyvin arvostettu ja rakastettu henkilö. Ei niin vaatimatonta baaria, etteikö kuningasta olisi aseteltu seinälle kultakehyksiin.

Ei muuten mikään turha bussi, oli komeet rimpsuverhot ja telkkari.

Ei varmaan mikään turha jeeppikään eläessään. Kasvillisuus vaan pääsi vähän valloittamaan tilaa.

Tämä vaatimaton baari oli lähinnä hotelliamme. Ihana, yksihampainen, ystävällinen omistaja palveli mitä kohteliaimmin, ja salaa kurkkasin keittiön puolellekin: ei nyt ihan avotulella laitettua ruokaa, mutta ei paljon muutakaan. Vessassa käynti en täällä suosittele Mutta itse ruoka laitettiin selvästikin puhtaasti, tarjoiltiin puhtaista astioista, puhtailta pöytäliinoilta, ja jääkuutiotkin oli varmaan tehty puhtaaseen- ei vesijohtoveteen. Omistaja vilkutteli iloisesti hymyillen meille, kun lähdimme kotimatkalle. Welcome back next year, madames!

(kuningasperheen kuvia täälläkin paraatipaikalla)

Yksi minua kiehtova asia oli ns "henkien talot", josta voi lukea mm täältä. Aivan joka talon ja hökkelinkin pihaan oli rakennettu talo hengille, ja henkien talon pitää aina olla vähän komeampi kuin itse asuinrakennus; muuten henget suuttuvat ja tekevät jäynää asukkaille. Hotelleille oli myös talonsa (jaa muuten, missäs meidän hotellin henget majailivat, en bongannut niiden asumusta?) ja niille viedään ruokaa ja juomaa: riisiä, vettä, limsaa, sekä pieniä hevos- norsu- thaihahahmoja,  suitsukkeita. Henget asettuvat asumaan taloonsa ja suojelevat ihmisiään. Henkiä on muutenkin joka puolella, ja esimerkiksi kengät pitää riisua ulos: henget (ilmeisesti räyhäävät) siirtyvät muuten sisätiloihin kengänpohjissa. Kynnykselle ei saa astua: siellä asuu aina henki. Minusta tämä on ihana sekoitus uskontoa ja taikauskoisuutta.

Phi Phi-saaren hotellien henkien taloja. Eri tyylisiä, kuin Khao Lakin majoituspaikkamme kodikkaan bungalowin tyyliin sopiva talo:

Näitä taidetaan valmistaa ihan tehdastuotantona, matkalla Khao Lakiin näin valtavan kauppahallin täynnä myytäviä henkien taloja.

Lopuksi Liskonaiselle otettu kuva: Thaimaassa asuu selvästi kollegoita: