Latailin kamerasta jo aiemmin, sekä iltalenkiltä tänään ottamiani kuvia koneelle ja vuodatukseen. Pistänpä tulemaan yhden pläjäyksen, joita napsin tästä ympäristöstä.
Ystäväni sanoi mulle joskus vuosia sitten: Hanni, sie olet kanssa yhden lajin visuaalinen olio. Hän tarkoitti sanomisellaan sitä, että mun silmilleni täytyy olla kaunista katseltavaa. Pitäisi. Nautin suunnattomasti kun saan katsella kaunista katunäkymää, kauniita taloja, ihmisiä, vaatteita, värejä, luontoa...
Mutta ihminen - jopa Hanni -on sopeutuvainen, ja vaikka aluksi vierastin ja suorastaan kärsin muutettuamme tänne Jyväskylästä (joka mun mielestä oli tosi viehättävä kaupunki myös silmänruokana), aloin tottua vähitellen (no kun ei vaihtoehtoja ollut..) rumaan, mitäänsanomattoman näköiseen pikkukaupunkiin ja Salpausselän kuiviin harjumaisemiin. Edellisen kotini takapihalta pääsi suoraan metsään, sitä edellinen kotini oli vanha, tunnelmallinen talo kauniin puutarhan (öhöm) keskellä. En siis voinut suorastaan valittaakaan.
Mutta kun ajoin tätä nykyistä kotiani kohti, tunsin, että nyt olen omassa ympäristössäni. Tällainen on mun nykyinen kotikatuni.
Edessä näkyvä villiviinin peittämä talo on naapuritalo, ja se kiehtoo mua kovasti: millaisia asuntoja se pitää sisällään. Mie itse asun tiilitalon takana pilkottavassa vaaleassa kerrostalossa. Että löydätte mun luo kun haluatte tulla kylään
Olohuoneen ikkunasta näkyy tien toisella puolella oleva iso vaahtera. On hauska seurata syksyllä, minkä väriseksi ruska maalaa sen lehdet. Ja olohuoneen ikkunasta näkyy myös rappioromanttinen levähdyspaikka.
Vähän matkan päässä on penkki aurinkosuojineen.
Penkin kohdalla tien toisella puolella on tämä talo, jossa ukot ampuivat toisiaan muutama viikko sitten ja suorittivat hieman apuharvennusta naapurustossa (hyi minua, mutta en voi sietää väkivaltaa enkä aseita..). Yhden saivat hengiltä, toisen sairaalaan ja kolme vankilaan. Mutta periaatteessa tämä on ihan rauhallisen oloista ympäristöä.
Talo on sinänsä kaunis ja idyllinen, 1800- luvulta peräisin oleva vanha kasarmirakennus. Kävin siellä asuntoa katsomassakin, mutta onneksi oli niin typerästi laitettu, etten edes harkinnut..
Tunnustan, että olen alkanut haaveilla, jospa sittenkin ostaisin vielä oman asunnon, mutta oikein vanhasta talosta. kuten tästä:
Tämäkin mua viehättää: millaisen tästä saisi, jos kunnostaisi. Nyt on luukut tiukasti ikkunoissa.
Äsken käytiin Viivin kanssa joen varren lenkkipoluilla. Sekin tuntuu kotoisalta: joen varsi on rehevää, luonnontilaan jätettyä, mutta hyvinhoidettua luontoa. Polun alkupäässä on rautatiekiskojen päälle rakennettu silta. Vieressä virtaa joki, ja sillan kohdalla on laavu. Viivi asteli rohkeasti kohti siltaa (ja meni puolessa välissä jostain syystä puihin ja yritti palata väkisin takaisin.)
Joen vartta kiertää "rantareitti".Polut on hyvin merkitty, ei pääse tällainen tohelokaan eksymään.
(kuvan alareunasta puuttuva "pala" on Viivin selkä.)
Joen rantaan on poikettava aina, vaatii Viivi.
Jyrkän rinteen alla kulkee pikkujoki kohti isoa jokea.
Löytyy kunnon peikkometsiäkin.
Ja tässä ollaankin jo melkein kotona takaisin.
Niin että mikäs meidän on täällä olla möllöttäessä.
Ja tänään olen ollut mökillä, kerännyt mustikoita ja kotiin päästyä leiponut maukkaan piirakan. Joten keittiö vetää kummasti puoleensa juuri NYT
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.