Pitää oikein tulla itsekin tänne ihmettelemään, että olenpas hiljaa. Olen pari viimeistä päivää pyöritellyt mielessäni aihetta, mitä kirjoittaisin, mutta aina kääntynyt ovelta pois. Nyt pitäisi tietenkin tehdä menneestä vuodesta inventaarioita ja suunnitella tulevaa, ainakin arvailla mitä uusi vuosi tuo tullessaan, sekä tietenkin antaa niitä lupauksia, joita ei enää tammikuun lopussa muista antaneensa. En mie jaksa! Mitään noista! Enää tässä iässä!

Noh, sen verran tein poikkeusta, että annoin itselleni hiljaa salaa ja kuiskaten pikkupikku lupauksen. Jotain on tehtävä tälle rapautuneelle kunnolle. En lupaa edes laihduttaa, se menee kuitenkin kiville, jos sellaista menee vannomaan. Mutta kunto - etenkin lihaskunto - on saatava paremmaksi. Köpöttelen kohta kuin vanha mummeli, enkä mie NIIN vanha sentäs ole. Kun antaa tällaisen lupauksen julkisesti, ei voi enää perääntyä.

Uuden vuoden aatto vietettiin entisessä naapurissa tuon mun laavukaverin , hänen miehensä (joka on muuten luvattu mulle perinnöksi, ainoa mies jonka voisin huolia..), sekä parin muun entisen naapurin kanssa. Terveisiä ja kiitokset vaan seurueen ainoalle selvälle ihmiselle, joka sai kunnian tuoda juoppokuorman viiden aikaan kotiin :))

Illan alottajaisiksi tietenkin SYÖTIIN, voi hitsi että me sitten syötiinkin! Oli ihanaa suppilovahverokeittoa, sekä isännän valmistamaa poronkäristystä muusin ja puolukoiden kera. Vieläkin tulee vesi kielelle, kun muistan sen käristyksen. Slurps! Jälkkäriksi lakkakiisseliä, kahvia ja jäädykettä. Ja sitten joka väliin kossusnapseja, punkkua, skumppaa, konjakkia ja sama alusta uudelleen.

Rakettien ampumisen jälkeen meidän sekakuoromme kokoontui vuosiharjoituksiin, ja laulettiin koko laaja repertuaarimme läpi. Kiitokset kitaristi-Kallelle, joka sai meidät ylittämään itsemme, kun veisasimme laulut Kotkan pojista Juicen tuotannon kautta tulimme- kapakasta-hoilaukseen. Olen vakaasti sitä mieltä, että tämän kymmenvuotisen perinteemme aikana olemme kehittyneet huimasti teknisissä taidoissamme, sekä etenkin tulkinnallisesti.

Kömmin kotiin aamuviideltä, ja Viivi ystävällisesti tuli sanomaan kahdeksalta, että mamma ylös sieltä, nyt tulee pissat housuun. Ei auttanut, vaikka yritin selvittää, että mamma voisi vielä hetken kurvahtaa, meni pikkuisen myöhään tuo kotiintulo. Kuulostelin kyllä moneen kertaan, olinko onnistunut hankkimaan itselleni perinteisen uuden vuoden krapulan, mutta ilmeisesti tämä nainen on oppinut tietämään rajansa viinan juonnissa, koska ei tuntunut missään. Edes päätä ei särkenyt. Siskoni (se ahne) sanoi tosin, että silkkaa moukan tuuria tällä kertaa.

Ja nyt sitten päin uuden vuoden haasteita. Siellähän on tulossa ihan oikea haastekin, joten odottelemme mielenkiinnolla, milloin haaste käräjille tulee. No, elämässä pitää olla äksöniä edes sen verran.