Uuden vuoden kunniaksi alan järjestellä muuttoa. Vaihteen vuoksi

Kun muutin tähän vanhaan kerrostaloon vuokralle, ajattelin kyllä, että en tähän lopuksi ikää jää asumaan, mutta en arvannut, että reilun puolen vuoden kuluttua alan pakata taas. Alan muuten pakata taas, voihan perse.

Aika pian muuttoni jälkeen tajusin, että en mie tähän jää. Tästä alueesta suojeltuine metsineen ja vanhoine rakennuksineen tykkään, tykkään paljon! Mutta kodin laittaminenkin jäi vähän kesken, aloin tutkia Etuovi.com:a ja Oikotietä ja katsella asuntoja. Ensin vain ihan toisella silmällä, hintoja, asuntojen kuvia, sitten molemmilla silmillä melkein ostaminen mielessä, ja sitten aloin jo ravata näytöissä. Pankissakin kävin jo elokuussa hakemassa lainalupausta.

Mie kammoan velan ottoa. Sen vuoksi alunperin ajattelin, että kun kerran pääsin velattomaksi, en enää siihen loukkuun lähde. Mutta sitten järki voitti. Maksan omaani - ainakin sitä, jonka ostan - huomattavasti pienemmällä rahalla pois kuin tätä vuokraa. Toisaalta vuokralla asuminen on huoletonta; jos multa paukkuu jääkaappi hajalle, soitan vuokranantajalle, että alas tuoda uutta tilalle. Tai jos täällä sattuu jokin kämmäys, johon en ole itse syypää, vuokranantaja hoitaa ja maksaa korjaukset. Mutta silti.. olen asunut omassa asunnossa vuodesta 1985, ja jännästi koen, että tämä vuokra-asunto ei ole minun, joten olen vähän turhankin varovainen täällä, hyvä että olen tauluja uskaltanut seiniin laittaa.

Löysin syksyllä pienestä, vanhasta, neljän asunnon  kerrostalosta saneeratun pikkukaksion, 48 neliötä, ja kävin sitä kaksi kertaa katsomassa. Tykkäsin siitä, ja ne neliöt oli tosi taidolla rempattu, asunto tuntui paljon isommalta kuin oli, avaraa yhtä tilaa keittiö, olohuone ja eteinen. Mietin ja pähkin, mutta luovuin ajatuksesta, suurin syy oli se, että välittäjä ja myyjä olivat venäläisiä, ja selvästikin sain jo esittelyssä väärää tietoa. Myöhemmin otin välittäjään uudelleen yhteyttä, kun ajatus siitä asunnosta ei jättänyt rauhaan. Soitin välittäjälle uudelleen, ja sovittiin näyttö vielä kerran.- Välittäjä ei tullut paikalle, joten ajattelin, että se siitä sitten. Seuraavana päivänä lehdessä oli ilmoitus:samasta talosta on myynnissä 10 neliötä isompi kaksio ja halvemmalla hinnalla. Eikö tuo ollut kohtalo?

Kävin asuntoa katsomassa näytössä ja kerran yksityisnäytössä. Tykkäsin, toisella kerralla vielä enemmänkin, ja kuukauden pohdinnan jälkeen tein ennen joulua tarjouksen. Aika sikahuonon, prosenteissa halusin hintaa aika paljon alaspäin, ja lähetin myyjälle terveisiä, että jollei tarjous mene läpi, hän saa jatkaa myyntiä, en halua vastatarjousta. Aikaa kului, ja lopulta välittäjä soitti: Myyjä oli ajatellut saavansa täyden hinnan (asunto on halpa), mutta joulun kunniaksi hän myy sen mulle.

Ehkä jo tällä viikolla pääsen tekemään kaupat. Sitten mulla on kaksio 1952 rakennetussa pienkerrostalossa, sen toisessa kerroksessa, jonne kiivetään natisevia puuportaita. Kellarikerroksessa on kaunis saunaosasto. Asunnossa on pieni keittiö, makkari ja iso olohuone, jossa on alkovi. Aion mahduttaa muut huonekaluni sinne, paitsi vanha peilipiironkini lähtee ehkä myyntiin, se ei mahdu sinne mitenkään päin, enkä ehkä sitä mökillekään roudaa.

Talossa on uudet vesi- ja viemäriputket, uusitut ovet ja ikkunat, sähköt ja katto, eli itse talovanhus on hyvässä kunnossa, oletan, eikä isoja remppoja ole tulossa. Huonoja puolia on sen sijainti. Se on ihan  hyvämaineisella alueella, mutta sen vierestä kulkee junarata (no niin kyllä tässäkin, ja kyllä rautatieläisen mukula juniin tottuu), eikä kaupat ja muut palvelut ole ihan lähellä, lähimpään kauppaan taitaa olla pari kilometriä. Ja bussilinjoistakin se on jäänyt jotenkin paitsioon, taitaa pari bussia päivän aikana mennä, jos niitäkään. Mutta kun punnitsin hyvät / huonot puolet, niin kyllä hyvien asioiden vaakakuppi painoi paljon enemmän.

Siis muutto edessä, voi minnuu!

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joulu meni rattoisesti pentueen kanssa. Muksut ramppas tänne ja koteihinsa, mutta joka päivä syötiin yhdessä, ja Esikoinenkin piipahti käymään, mikä oli erityisen mukavaa Kaksosjätkä sai luvalla kaataa työpaikan, eli varuskunnan metsästä kuusen, eikä meilla ole kai koskaan ollut noin kaunista kuusta. Ja pakettejakin annettiin ja saatiin, joten joulu oli oikein onnistunut. Ja tänään Kaksolikkakin aloitti työt kaupassa, kaikki tuppaa järjestymään taas.

Vielä yhden joululahjakuvan julkaisen. Kaksoslikka sanoi, että jos hän saa siililapaset lahjaksi, mitään muuta hän ei tarvitse. Hapsulanka oli joka puolelta kaupunkia lopussa, ei ollut edes Novitan tehtaanmyymälässä, mutta sattumalta nappikaupassa olessani bongasin hyllystä vähän toisenmerkkistä lankaa. Tyttö sai lapasensa, ja oli ikionnellinen