No niin, armaat kanssabloggaajat. Olen langennut Hehkuvaisen syöttiin ja listaan asiat, jotka elämässäni ovat päin mäntyä, huonosti, pielessä, väärin:


1. Nimessäni:

Vanhempani olivat viisaita, ja välttivät yhden pieleen menevän asian nimessäni. Olen syntynyt Liisan päivänä, ja minusta oltiin tekemässä ensin Eliisaa. Sitten vanhempani tajusivat, että se ei rimmaa sukunimen kanssa, joka alkaa Sa-tavulla. Nimiin olisi tullut ikävästi se sa-sa. niinpä minusta tehtiin Hannele Eliisa, jolloin etunimeni sopii hyvin sukunimeen.

Paitsi että menin naimisiin aikana, jolloin oli joko otettava miehen sukunimi, tai kaksoisnimi, joka minun kohdallani olisi ollut tyyliä Virtanen-Nieminen, joten otin miehen sukunimen, joka alkaa Le-tavulla. Siis oli yli 20 vuotta väärän niminen, HanneLE - LE....... Eron jälkeen otin oman nimeni takaisin, ja nyt olen periaatteessa tyytyväinen, vaikka nimeni kuulemma on liian pehmeä sanottavaksi ääneen: kuin pumpulia söisi. Kaikkein mieluummin olisin jokin hienon sukunimen omaava, esimerkiksi Virranlehto... äitini puolella olisi erikoisia, harvinaisia sukunimiä, mutta sen puolen suku on niin paskaa, etten edes harkitse olevani sitä sukua edes nimelläni. Siis nimeni on liian lälly, mutta muuten olen ihan mukava ihminen.


2. Kasvoissani:
No niin, nyt päästiin asiaan! Ihoni on aina ollut kalpea ja harmaankirjava. Se ei edes rusketu, vaan kesällä kellastun. Lisäksi saan pigmenttiläiskiä, jolloin näyttää siltä, että kellastuneessa naamassani on tummat viikset. Nenäni on kippurainen, silmäripset töpöt, naama liian pyöreä ja posket läskit. Läskiposkissa on se etu, että sukkahousut päässä naama litistyy paremmin, mutta olisi paljon esteettisempää omistaa kaunis kasvojen luusto. Poskipuna käsketään levittää poskipäihin, joka löytyy hymyilemällä: poskipäät tulevat esiin hymyillessä. Mulla hymy vain nostaa koko naaman ylemmäs ja se pyöristyy entisestään. Huuli lerpattaa pahasti. Haluamiani hymykuoppia en saanut koskaan, ainoastaan oikeaan poskeeni tulee outo viilto kun hymyilen. Ryppyjäkin on joka puolella.

3. Vartalossani:
Ai kamalaa! Ainoastaan tissit voisin kelpuuttaa, ja nilkat. Mutta muuten mie olen läski, isoperseinen ryhävalas, jolla on makkaroita joka puolella. Myös selässä. Aiemmin sirot jalkanikin ovat alkaneet reidestä levitä, samoin käsivarsiin on tullut kunnon allit. Vyötärö katosi ilmeisen lopullisesti muutama vuosi sitten. Edelleen iho kellastuu siinä kun muilla ruskettuu. Kaulassa on heltta. Leuka roikkuu.

4. Luonteessani:
Tarpeeksi kauan ärsytettynä saan sellaisen raivokohtauksen, että huutaessani raivoa ulos saatan menettää ääneni moneksi päivää. Mie osaan myös piilovittuilun, osaan heitellä ilkeyksiä mutisemalla ne paitaani niin että toinen saattaa kuitenkin kuulla. Aion harrastaa tätä piilovittuilua kohdatessani KP:äät jossain tilanteessa. Tiedän jo, mitä paitani saa kuulla. Olen toisaalta nössö, ja sanon kyllä sillonkin, kun multa pyydetään jotain, mitä en itse asiassa haluaisi tehdä. Jälkeenpäin kiukuttelen asiaa, mutten sano mitään ääneen. Olen pitkävihainen silloin kun minut on lyöty tarpeeksi. En luota ihmisiin läheskään aina silloinkaan, kun epäilyksiin ei olisi aihetta. Laiskakin mie tuppaan olemaan, saamaton.

5. Vaatekaapissani:
Kaikki. Naisilla ei ole koskaan mitään sopivaa päällepantavaa. Mun kohdalla se pitää oikeasti paikkansa. Vaatekaappini on täynnä lumppuja. Silti en voisi heittää mitään lumpuista pois, vaan kaappini on ahdettu täyteen tätäkin-voisi-vielä-joskus-ainakin-kotona-käyttää-vaatteita.

6. Kotonani:
Jaahas, ensimmäinen vaikea. Tykkään niin tästä kodistani, että en meinaa keksiä mitään negatiivista. Vaatehuoneen voisin ottaa tänne, ehkä isomman suihkun ja toisen vessan. Ja muksujen huoneet voisivat olla siistimmät, mamma ei enää siivoa, vaan laittaa oven hiljaa kiinni, kun näky alkaa räjähtää silmille. Mutta muuten mie tykkään tästä asunnosta, olenhan itse tänne suunnitellut kaikki värit, materiaalit, kaapistot.

7. Työssäni:
Se että jouduin vammautumiseni jälkeen jättämään sen.

8. Ystävissäni:
Höh? Eihän ne olisi ystäviä, jos heissä olisi vikoja. No, osa ystävistä, kenties ne rakkaimmat kautta aikojen, jäivät jossain vaiheessa kauas maantieteellisesti, ja yhteydenpito jäi. Niitä ystäviä joskus vieläkin kaipaan, opiskeluaikojen rakkaita.

9. Perheessäni:
Määrittele perhe..... Lapsuusperheestäni jäi muutamakin asia nakertamaan, niitä asioita olen käynyt läpi  psykologisessa  vyöhyketerapiassa aika onnistuneesti. Sitten oli meidän "kokonainen perhe", isä, äiti ja neljä lastamme, joka perhe oli täysin sairas ja mie katson omaksi ansiokseni sen, että lapset selvisivät siitä ulos suhteellisen terveinä. Nykyinen perheeni, minä ja lapset onkin sitten pysynyt yhdessä, tiimiintynyt, ja otan kaiken kunnian itselleni siitä. Olen tehnyt todella paljon työtä asian eteen, ja luopunut monesta asiasta lasteni vuoksi tuntematta silti itseäni marttyyriksi.

10. Harrastuksissani:
Harrastukseni vievät minut niin tilkkujen, kankaiden, lankojen, kirjojen, luonnon, liikkumisen maailmaan, että kämppä jää siivoamatta ja lapset nälkäisiksi.

11. Kumppanissa?
Mikä se on?

12. Lemmikissäni/lemmikeissäni:
Ne ovat niin pirun lyhytikäisiä, että jo etukäteen hirvittää, miten kestän luopumisen. Olen jo Manusta joutunut luopumaan, eikä se ollut ollenkaan helppoa! Taidan mennä Viivin kanssa aikanaan samaan hautaan, ajatuskin siitä, että Viivistä joskus aika jättää, saa ahdistumaan.

13. Kielenkäytössäni:
Hahhah! Mie puhun mitä sylki suuhun tuo, saatan päästellä sammakoita suustani, mutta useinkaan en sen vuoksi, että sanon mitä tarkoitan, vaan sanon väärin asioita, ja ne saavat ihan kummallisen muodon ulostautuessaan suustani ulos. Kiroilen paljon. Suuttuessani minut valtaa demoni, ja olen esimerkiksi suoltanut kamalaa tekstiä eräälle minua huonosti kohdelleelle kaupan kassalle. Kun tarpeeksi suutun, sanat tulevat ikäänkuin ulkoapäin ja suustani ulos. Teksti on täysin sensuroimatonta ja kovaäänistä.

14. Musiikkimaussani:
Mulla on loistava musiikkimaku. Monipuolinen ja kattava. Myös osa opiskeluaikana haalitusta tiedosta on hallinnassa. Ei siis mitään vikaa tai puutetta. Viaton

15. Kotikaupungissani:
Tästä tehtiin väkisin vääntämällä vuoden vaihteessa kaupunki liittämällä monta kuntaa / kaupunkia yhteen. Mitään positiivista en ole vielä havainnut asiassa, negatiivisia asioita sen sijaan paljon. En suostu olemaan kaupunkilainen, mie jääräpäisesti sanon entisen kotikuntani nimen asuinpaikkaa kysyessä. Se varsinainen kaupunki tässä 10 kilometrin päässä on vähän tylsä ulkonäöltään. Sodan aikaan pommitettu ja nopeasti uudelleen kokoon kyhätty, persoonaton. Tykkäisin vanhoista rakennuksista mausteena.

16. Ruokavaliossani:
Syön mitä sattuu ja milloin sattuu. Syön ihan terveellisesti, mutta multa puuttuu jokin jutska elimistöstä, joka normaalisti sanoo että nyt on nälkä, ja on syötävä. Nälkä siis ei hälytä mua syömään, vasta sitten kun aamupalasta on kulunut vaikkapa 8 tuntia, katson kellosta, että normaalisti ihmiset kai olisivat jo syöneet. Tämä ei ole missään suhteessa painooni, koska syön kenties jopa liian vähän. Mutta toisaalta, sitten kun herkuttelen, saatan yksin popsia vaikkapa kääretortun. Siis syön liian epäsäännöllisesti ja miettimättä, mitä syön. Kun lapset lähtevät, eikä meillä syödä enää kello viiden ateriaa, olen kai täysin retuperällä. En kamalasti tykkää ruoanlaitosta edes.

17. Lapsissani:
Onhan ne aika hermoon käyviä toisinaan, kaikki neljä Silmänisku Joskus suren sitä, että viimeisetkin lähtee maailmalle parin vuoden sisällä. Ketä mie sitten hoivaan ja kasvatan?

18. Naapureissani:
Mulla on aivan upeat naapurit. Asun pienessä kuuden asunnon rivarissa, eikä kenestäkään naapurista ole yhtään mitään negatiivista sanottavaa. Oikeasti, uskokaa!

19. Nykyisessä elämäntilanteessani:
Vaihdevuosivaivat on paskaa. Rahaa voisi olla tuplasti se, mitä nyt. Voisin olla laihempi ja kauniimpi (ks. meemin alku). Mutta se, mitä mulle ollaan aina tyrkyttämässä: miestä en kaipaa tähän sotkemaan hyvin järjestynyttä elämääni. Jos kerron blogissani, että olen rakastunut ja seurustelen, olen seonnut, tai sitten maailman ainoa täydellinen mies on löytynyt. Vähempi ei kelpaa.

20. Tulevaisuudessa:

Mie en näe tulevaisuudessa oikeastaan mitää kurjaa. Mie järjestelen asioitani niin pitkälle itse kuin se on mahdollista, ja loput mie heitän vanhana kunnon fatalistina kohtalon huomaan. Mie olen varma, että jotain mukavaa on edessäpäin, se elämänmuutos ainakin, jota suunnittelen. Toteutui tai ei, tulevaisuuden odottaminen ja suunnittelu on sitten mukavaa!

Ei tästä ihan niin pessimistinen lista tullut, kuin etukäteen kuvittelin. On vain asioita, joista ei keksi mitään negatiivista sanottavaa. Haluaisikos joku muu tämän tehdä? Mie kyllä mieluusti tulen ja luen, jos joku tekee listaa...