Uutta vuotta juhliessamme mietittiin porukalla, mikä on ollut vuoden kohokohta, sellainen asia, joka on erityisesti jäänyt mieleen. Omassa mielessä pyöri mökkiremppa päällimmäisenä. Mutta aika hassua, kaiken vuoden tapahtumien joukosta nousi esiin pieni onnen hetki, jolloin sanoin melkein ääneen: tämän kummempaa ei tarvitse elämältä odottaakaan. Olin siivonnut mökin ja leiponut itselleni sämpylöitä. Lämmitin saunan, ja kun astuin saunapuhtaana kauniiseen, tuoreelta leivältä tuoksuvaan tupaani, täytti rauha ja onni sismpäni. Tällaisia arjen pieni hetkiä, ei sen kummempaa, ja elämä on täyttä.

Latailin menetettyjen kuvien tilalle uusia äsken. Kävin samalla vuotta läpi.

Tammikuun aikana tein muuttoa. Taas. Ehdin asua vuokra-asunnossani 8 kuukautta, mutta jo kohta muuttoni jälkeen aloin käydä näytöissä ja etsiä omaa pientä asuntoa kaupungista. Lopulta, yli kuukauden asiaa harkittuani, ostin kaksion vanhasta pienkerrostalosta, jonne noustaan toiseen kerrokseen vanhoja, natisevia puuportaita. Asunto oli saneerattu, vähän tylsä ja steriili.




Mutta omat kalusteet natsasivat sinne heti. Viihdyn täällä kyllä - aina silloin kun en mökillä oleskele.

 


Lopputalvi ja kevät meni totutellessa uuteen kotiin ja mökkiremppaa suunnitellessa kirvesmiehen kanssa. Toukokuussa sitten se alkoi. Tapsa aloitti repimällä hirret tuvan seinistä esiin. Seitsemän tapetti- ja kahden pinkopahvikerroksen alta löytyi ehjää, virheetöntä hirsiseinää. Miten hieno ja harras hetki oli, kun kävin istumassa pölyn ja sekamelskan keskellä ja haistelemassa vienoa, hirsistä tulevaa savun hajua.

 


Entiset likaiset tapetit ja kalusteet pääsivät jäteasemalle.
 

Kaikki lattiaa lukuunottamatta uusittiin. Myös sähköt, vesiputket, paisuntasäiliö.
 

Hirret jäivät puolipanelin alle osittain, ja se lattiakin vaihtoi väriä, kun reipas maalari-Hanni tarttui pensseliin.

 







Juhannukseksi kaikki valmistui. Oli todella juhlallista siirrellä kalusteet tupaan, myös se vanha nurkkakaappi, jonka pohjalle kaikki muut suunnitelmat tehtiin. Juhannusta vietettiin siskon kanssa mökillä. Sisko otti pikku päikkärit keinussa.
 
 

(päällään villapaita, jota hän rakasti, ja joka hän halusi aina päälleen mökillä. Toin sen juhannuksen jälkeen kotiin ja pistin pesukoneeseen. Mutta eikö tätä voi vieläkin käyttää? Turhaan sisko on mulle katkera.)
 


Juhannuksen jälkeen kokosin ystäviä tupareihin. Ainoa julkaisukelpoinen kuva taitaa olla tässä.  cheeky

 


Loppukesä meni raataessa tämän kimpussa: noin 70 metriä kolme metriä korkeaa piikkistä pöheikköä, joka joskus oli ollut orapihlaja-aita. Aita kaatui aina talvisin lumen painosta tielle, ja mie itse!! yksin!! raivasin sitä koko kesän!! käyttäen apunani raivaussaksia ja pokasahaa!! Seuranani mäkäräiset, vesisade, paarmat, Viivi ja hirmuinen määrä kiroilujen säestämää naisen raivoa. Kysyin naapurilta loppukesästä, että kuuluiko aidan luota kovakin kiroilu heille. Mies vastasi venytellen: no joo... mahtuuhan tänne ääntä... siis ei sanonut, ettei ole kuullut mitään cool

 


Kuva ei kerro, millaista homma oli, mutta esimerkkinä kerrottakoon, että tämän läpi menemiseen kului aikaa tunti / metri.
 


Viivi pyöri jaloissa koko ajan, ja rasittui omien sanojensa mukaan niin, että oli ansainnut kunnon päikkärit urakan jälkeen
 


Mökillä vietin siis koko kesän ja syksyn, marraskuun alkuun melkein yhtä soittoa.

 

21.8 sain aamulla suruviestin: Minun äitini oli kuollut edellisenä yönä nukkuessaan. Äidin poismeno on herättänyt niin ristiriitaisia tunteita: toisaalta on niin ikävä, itku tulee vieläkin tämän tästä, mutta toisaalta olen onnellinen siitä, että äiti ei ehtinyt vuodepotilaana käänneltävänä olla kauaakaan, ei kärsinyt kivuista, pääsi isän luo. Ja niin lohdullista oli nähdä äidin tulevan uneeni kertomaan, että voin lakata suremasta, koska hänellä on nyt kaikki hyvin. Niin uskonkin, ja etenkin uskon hänen olevan nyt isän kanssa tähtenä taivaalla, olinhan nähnyt isän tähden johdattavan äidin tähteä taivaankannen poikki. Näky, joka ei koskaan unohdu.

Mökin marjapensaat antoivat tänäkin vuonna hyvän sadon. Älkää kyselkö muusta puutarhasta mitään. (älkääkä välittäkö pullojen kyljissä olevista vuosiluvuista. Etiketit on vanhoja, ei mehut..)
 

Syksyllä päätin, että joulu vietetään, jos mahdollista mökillä. Ja vietettiin. Ensimmäiset  jouluvalot vein mökille ensilumen aikaan.

 

Joulu vietettiin mökillä lumisen maiseman keskellä., vanhan tuvan hartaassa tunnelmassa.
 


Joulupäivä meni räplätessä uutta kameraa. Kovin hienoja kuvia en vielä onnistunut ottamaan, mutta kehityn varmaan vuoden mittaan smiley
 


Uusi vuosi vastaanotettiin perinteisessä ystäväporukassa, perinteisesti rapuja syömällä. Eikös uusi vuosi ole rapujen aikaa?
 


(no, kerrottakoon, että juhlien emäntä oli lisäksi tehnyt maittavaa hirvipataa, söin siis elämäni ensimmäisen kerran hirveä, jälkiruoat löytyi, joten ravut olivat vähän niinkuin alkuruokana, mutta perinteistä meille).

Vuosi vaihtui, nyt jäämme odottamaan, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Jotain uutta ja hienoa. Tai sitten niitä pieniä arjen hetkiä, kun avaan mökin tuvan oven ja tiedän olevani kotona.