Liskonainen nimesi tämän kiikariksi, ja niinhän siinä näyttää olevan, sydämenmuotoisista linsseistä pääsee kurkkimaan ihanaan tulevaisuuteen. Tällaisen saan uutuutena palkintokaappiini, ja voi miten mie taas olen otettu ja iloinen Pusu. Siis lahjoittajana ovat Liskonainen ja Stansta. Kiitos, ihanaiset!!

                             

... ja ehdin jo julkaistakin tämän ennenkuin hoksasin, miten itsekäs paskiainen osaan olla: unohdin antaa tämän  eteenpäin. Tämä on aina yhtä vaikeaa, kun se voisi antaa vaikka kuinka monelle, mutta mietin nyt neljä sellaista blogia, joissa ravaan vähän väliä. Eli tässä tulee Timantille salasanablogiin, Mimosa-murmelille, Minzille ja konjakki-Saanelille. Olkaatten hyvät, olette sen arvoisia (lÓreal)

Edellisessa kodissa asui naapurissa mahdottoman komea mies, sellainen Suomen Tom Cruise tyypiltään. Aina piti kurkata peiliinkin ennen kasvimaalle lähtöä, jos vaikka Komistus sattuisi tulemaan jutskaamaan Silmänisku. Niin taisivat tehdä kaikki muutkin naapurin naiset.

Kerran poikkesi yksi naapuritädeistä käymään, enkä enää muista miksi me kiivettiin yläkertaan ja mun makkariin, jonka ikkunat näytti suoraan Komistuksen pihalle (ja makuuhuoneeseen, mutta sinne ei nähnyt, vaikka kuinka yritti kurkistella..). Samassa naapuritäti hoksasi peilipöydälläni olevat kiikarit, ja asiahan oli selvä: olen yrittänyt kiikarilla katsella Komistusta makkarissaan. Ei auttanut vaikka yritin selittää, että lapset kiikaroivat naapurien ikkunoista sisälle, ja takavarikoin kiikarit siitä syystä.

Heti siis alkoi tarinamyllyni pyöriä kun mainitsin sanan kiikari. Ilmeisesti olen niin vanha että sanasta kuin sanasta alkaa jokin muisto kehrääntyä esille... tämä siis muisto sanasta kiikari.

Ja jotta en unohtaisi sitä viiden omatekoisen jutskan haastetta, laittakaapa s-postiin osoitetta te kaikki, jotka olitte haasteessa viiden ensimmäisen joukossa: Holly, Marjut J, Stansta, Liisamaria ja Liskonainen (kyllä Liskonainen olit viides, ei kuudes kuten itse arvelit). En saa sähköpostiosoitetta tuohon kirjekuorisymboliin, en millään, joten annan sen tässä: eliisa5@luukku.com. Ja mullahan on vuosi aikaa suunnitella ylläriä, joka todellakin saattaa olla ihan mitä vaan. *virnistää pahankurisesti*

Masa on tallissa likaisena mutta onnellisena päästyään kotiin korjattuna, eikä mamma sytyttänyt sitä palamaan. Toimii oikein hyvin, eikä enää haisekaan niin pahalle kuin ennen hajoamistaan. Onnettomuuksien summa taitaa meidän poppoossa olla vakio: kun Masa saatiin korjattua, sai Kaksoslikka korvatulehduksen, ja sopivasti sillä välillä kun olin sitä autoa hakemassa. Korva ehti puhjeta ennenkuin pääsin kotiin ja sain  likan lääkärille. Nyt on sitten antibiootit päällä, toivottavasti tyttö alkaa parantua, sanoo nimittäin, että sen verran mitä toisella korvalla yleensä kuulee, kaikki kuulostaa epävireiseltä ja omituiselta. Siis niinkuin mun korvat aina.