Kalenterit tuli lueskeltua (niitä on teinivuosilta säästössä kaikkiaan viideltä vuodelta), mutta piti penkoa lisää muistolaatikosta.

Olin erittäin huono aikanaan alaluokilla käsitöissä. Muistan esimerkiksi yhden työn, joka piti tehdä joskus tokalla tai kolmannella luokalla. Piti tehdä pallo. Niin, kivikova pallo, joka päällystettiin pienillä vinoilla pistoilla paksulla villalangalla. Jokainen raita piti tehdä eri väriseksi, ja mun pallosta tuli kamalan ruma, hikisillä käsillä tehty likainen nattura. Ja mitäpä sillä pallolla voi tehdä? Se oli pesäpallon tapainen, eikä se pompannut edes. Kaveria jos olisi päähän heittänyt, olisi ainakin ison kuhmun saanut aikaan.

Muutenkin piti tehdä kaikkea turhaa, ainoat hyödylliset oli patalaput, joita tehtiin kutomalla, kanavakankaalle päällystämällä, sekä pujottelemalla. Tällaisia:

Tuo patalappujen alla oleva lautanenkin löytyi laatikosta. Se on minun lautaseni, joka katettiin mulle ruokapöytään. Harvinaisen ruokahaluja herättämätön emalilautanen. Eipä ihme, että olin aika huono syömään lapsena.

Kuvan alimmainen patalappu kuvattu nurjalta puolelta. Aika säälittävä:

Sitten joskus neljännellä luokalla tehtiin pitsein koristeltu tyynyliina, johon kirjottiin omat nimikirjaimet. Olen säästänyt liinan, enkä ole pessyt sitä, nimittäin kirjainten kohta on aivan likainen ja musta, siinä on tuskanhiki valunut. En vieläkään tykkää mistään pikkunäpräämisestä, oisinko saanut kansakoulussa trauman.

Kirjonnan oli tarkoitus olla valkoinen. Koko kangas on ruskeanharmaa kirjainten ympäriltä.

Vanha opettajani ei varmaan uskoisi korviaan, jos kuulisi että mie nyt oikein harrastan käsitöitä. Ompelen tytölle vanhojentanssipuvun, tai lahjoitan kaverille itsetehdyn tilkkupeiton syntymäpäivälahjaksi. Jossain asiassa miekin siis olen kehittynyt, ainakin itse kuvittelen niin.