Kuulkaas, kun mökillä kupsehtii usein seuranaan vaan omat ajatukset, näkee asioita jollain tapaa eri vinkkelistä. Eilen illalla aloin miettiä ihmisten viime aikojen sanomisia, ja totesin melkein ääneen: kyllä ihmiset on nykyään tyytymättömiä! Enkä tarkoita sellaista tyytymättömyyttä, joka on seurausta ihan oikeista ongelmista. Mutta kun tuntuu, että ongelmia tehdään silloinkin, kun niitä ei oikeasti olekaan. Jotta päästään valittamaan. Ja jotta päästään sanomaan, että eihän tuo sun ongelma ole mitään siihen verrattuna, mitä MULLA on! Kurjuuskilpailua.
Ei ole rahaa tarpeeksi. Ei ole rahaa riittävästi, jotta saisi toteutettua kaikki suunnitelmansa. Ei ole aikaa lähteä ostamaan rahallaan mitään. Kaikki on kallista. Ei ole varaa matkustella. Sellaiset ihmiset, joilla on ihan kelpo toimeentulo, nimittävät itseään köyhiksi, puhuvat kapeasta elannosta, heikosta elintasosta, ei riitä raha siihen eikä tähän. Mitään ei voi ostaa eikä rakentaa, ei uusia eikä remontoida kuin velkarahalla. Ja jos varovasti sanoo, että olen ehkä väärä ihminen kuuntelemaan valitusta rahavaikeuksista, koska joudun pärjäämään kuukausittain todella pienellä rahalla, saan kuulla esitelmän, että kyllä mullakin on vaikeita aikoja ollut, älä siinä marise. Mie olen päättänyt hätkähtää siinä vaiheessa, kun jollain ei ole enää rahaa ruokaan. Ja sekin siinä tapauksessa, että sillä rahalla ei ole ensin ostettu kaljaa, ja ruokaan ei sitten riittänytkään. Elämä on aika pitkälle valintoja.
On liikaa työtä. Ei ole työtä. On tylsä työ. Ei huvita mennä töihin, kun yhteiskunnan loisena on niin paljon helpompaa elää. On täyttä työtä elää yhteiskunnan loisena, kun pitää käydä ihan sossussa välillä. On paskat työkaverit, ei ole työkavereita, stressiä, painetta, tyhjää aikaa, tylsää lorvehtimista, istumatyö, seisomatyö, ulkotyö, sisätyö. Ja jos mie edelleen varovasti sanon, että olen väärä henkilö ottamaan valituksia vastaan työstä, koska itse menetin työkykyni ja työni vammani takia, mulle sanotaan, että ole kuule vaan onnellinen, että saat olla vaan kotona tekemättä mitään ja rahaa tulee siitä huolimatta.
On maanantai. Paskapäivä. On tiistai. Ihan mitäänsanomaton. Keskiviikko. Liian pitkä odottaa viikonloppua. Torstai. Njääh, perjantaikin vielä edessä. Perjantai. Ruuhkaa kaupassa. Lauantai. Joo, ihan kiva muuten, mutta viikonloppu loppuu ihan just eikä ehtinyt taaskaan tehdä mitään. Sunnuntai. Voi paska, huomenna on taas maanantai (kelaa kappale alusta uudelleen)
Paistaa liian kuumasti. Helle uuvuttaa. Kylmä, miksi ei ikinä ole lämmin. Ei sada ikinä, kaikki kasvitkin kuolee. Aina vaan sataa. Syksy masentaa, talvella jäätyy, keväällä vasta paskaa onkin, kesän ilmoista ei ikinä tiedä (lue alusta tuo sääluettelo).
Sattuu sormeen, mahaan, kylkeen pisti eilen, varvas nyrjähti, melkein kaaduin pyörällä, olen liian lihava, olen laiha, mikään ei näytä hyvältä päällä, tukka hapsottaa, hampaat kellertää, korvaa vihlaisi juuri pahasti, pohkeessa juilii, tulleeko suonikohjuja, väsyttää, haukotuttaa, yöllä ei saa nukuttua, yöllä nukkuu liikaa, herätessä selkä kipeä, kahvi lopussa.
Mie luulen, että yksi asia, mikä pisti kirjoittamaan tämän, oli kirja, jonka luin mökillä, kirjaston pikalaina. Luin sen osittain kahteen kertaan, ja voin suositella kaikille, tyytymättömille ja elämäänsä tyytyväisille: Laura Save: Paljain jaloin. Hätkähdytti miettimään omaa pikkuasioiden narisemista ja tyytymättömyyttä.
Lukekaa se, ihmiset, jos käsiinne saatte.
Eilen heräsin mökillä ja ajattelin, ihanaa, aurinko paistaa, pääsen raivaamaan orapihlaja-aitaa matalaksi. Keitin vahvat kahvit ja tein aamupalan, ja hain Viivin kanssa postin. Olin iloinen, että saan lukea päivän lehden aamusta mökilläkin, istua siinä tuvan pöydän ääressä ja viettää rauhaisan hetken. (unohdetaan ne nälkäiset elukat, jotka kiehnää kimpussa ja tuijottaa syömistäni). Kun aurinko meni pilveen ja alkoi ukkostaa, olin mielissäni, että vettä tulee taivaalta, ei tarvitse kastella kasveja tänään. Ja kävin ihailemassa kaatosateessa rännistä juoksevaa vettä; olinhan edellisenä päivänä kiipeillyt tikkailla ja puhdistanut rännit. Kun sade jatkui, päätin ommella jotain ja ompelin vanhasta, kirpparilta ostetusta froteepyyhkeestä ihan itselleni pehmolampaan. Lapsetti. Sateen jälkeen ilma oli raikastunut, päästiin metsälenkille Viivin kanssa. Ruoka oli valmiina jääkaapissa (lue: tähteitä) ei tarvinnut edes kokata. Ohi kulkevat naapurit jäivät juttelemaan pitkäksi aikaa ja lupasivat seuraavan kerran poiketa kylään mökin ohi mennessään. Illalla lämmitin saunan ja saunoin itseni entistä tyytyväisemmäksi.
Vaan saapa nähdä, kuinka monta päivää jaksan iloita positiivisena ennenkuin palaan siihen tyytymättömien joukkoon. Tuskin montaakaan. Mutta pari päivää jaksan pinnistää tuon lukemani kirjan vuoksi. Ja olla vain tyytymätön tyytymättömiin ihmisiin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.