Tässä siis Stanstan lievän kiristyksen tuloksena jatko-osa Olipa kerran-tarinaan. Tarinan alku ja ohjeet jatkamiseen löytyy täältä. Tässä  edelliset osat:

1. Anuradha

2. Kristiina

3. Liskonainen

4. Susikairan akka

5. Lapin marja

6. Liskonainen

7. Maami

8. Stansta

                           ------------------------------------------

Ja sitten mennään:

Tunsin kylmien väreiden hiipivän pitkin selkää. Vanhempi, harmaatukkainen mies, joka yhtäkkiä ilmestyi tukkimaan käytävällä tieni, oli pelottava ilmestys. Iso, bodattu kroppa, tatuoidut käsivarret, ja etenkin miehen vihainen ilme saivat minut jäykistymään paikalleni. "Onkohan neiti nyt eksynyt hieman väärään paikkaan?"  Miehen äänikin tuntui tulevan kuin kellarin syvyyksistä. Hän puhui sujuvasti englantia, tosin hieman murtaen.

Jalkani tuntuivat veteliltä. Vilkaisin taakseni, ei ketään missään. Mietin kuumeisesti pakenemistrategiaani. Kunhan vain tietäisin, kumpaan suuntaan pitää lähteä juoksemaan, jotta löytäisin hytin. Sanat juuttuivat kurkkuun, nieleksin ja nieleksin. "... sitä meidän hyttiä minä vaan etsin. Hytti numero 105.." Sain sentään jotain sanottua, löytyi sanat jopa englanniksi.

"Neiti on väärässä kerroksessa, tämä kerros on henkilökunnan käytössä. Palatkaa takaisin portaita, kaksi kerrosta ylempänä on hyttinne". Mies viittoili vielä käsillään suuntaa, ja minä palasin takaisin portaisiin huojentuneena. Olet säkin yks saamarin säikky pelkuri, manasin itseäni mielessäni. Noloa, tästä en kyllä kerro kellekään mitään,en etenkään Petrille, sehän repis vitsiä tästä koko loppumatkan ajan.

Kiipesin ylös portaita, ja löysin hytin aivan helposti. Hitsi, miks pitää ollakin tällainen koheltaja! Ennenkuin avasin hytin oven, muistin sen miehenjärkäleen. Oliko se sama mies, jonka kanssa näin suklaasilmän juttelevan mennessämme Petrin kanssa hissillä yläkerrokseen? Ainakin yhtä isokokoinen mies oli, tosin pikkutakki ja kauluspaita päällä. No, hällä väliä, nyt olen oikeassa kerroksessa ja oikean hytin luona. Avatessani oven kuulin isän kuorsauksen, olivat siis äidin kanssa päivänokosillaan vieläkin.

Kun astuin hyttiin, näin isän retkottavan sängyllä täydessä unessa kuorsaten, mutta äitiä ei näkynyt. Nykäisin isää hereille ja kysäisin samalla, minne äiti oli mennyt. Isä nousi unenpöpperöisenä istumaan, ja katseli  ympärilleen. " Ai äitikö? Kyllä se tässä just äsken nukkui vieressä. Minneköhän se nyt meni, oisiko kylppärissä? Sirpa! Ootko vessassa?" Ei vastausta. Vessan ovi oli raollaan, mutta siellä ei ollut ketään. No, ei ole vaikea arvata, mistä äidin löytää.. laivan ostoskadulta varmaan.

"Lähdetään etsimään Petri ja äiti, olisivatko treffanneet toisensa altaalla", sanoi isä ja nousi sängyltä. Lähdimme altaalle, jossa Petri olikin tuolissa aurinkoa ottamassa. Äitiä ei näkynyt, eikä äiti ollut Petrin mukaan altaalla käynytkään. "Ettekste vois hei soittaa sille, eiks kännykät oo sitä varten, connecting people, jos tajuutte" Voi saakeli että tuo Petri osaa olla lapsellisen rasittava. Mutta kieltämättä ajatus oli ihan käyttökelpoinen. Isä kaivoi kännykän taskustaan ja soitti äidin puhelimeen. Kuunneltuaan aikansa isä laittoi vähän ihmettelevän näköisenä puhelimen kiinni. "Äidin puhelimeen ei saa yhteyttä.."

Otin oman kännykkäni ja soitin äidin numeroon. Miehen ääni kertoi saman kuin isällekin: "Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..."