Kerään tarmoni ja kirjoitan, jospa vaikka olo helpottaisi sitä mukaa kun kirjaimet valuu ruudulle.

Asuntokauppatilanne löi sellaisen ahdistuksen päälle, etten muista tällaista kokeneeni sitten erokevään. Ja tässä välissä on kuitenkin ollut talotappelukin, joten ahdistus on suuri, eikä ollenkaan oikeassa mitassa tilanteeseen nähden. Ei mulla vielä ole mitään hätää, silti ahdistaa.

Yöt menee kääntyillessä, nukahdan kyllä illalla, mutta herään parin kolmen tunnin unien jälkeen panikoimaan. Panikoin kaikkea. Asuntokauppaa, vuokran maksamista, edessä olevaa matkaa, raha-asioita, autosta kuuluvaa rutinaa, tuulilasin halkeamista, katsastusta, rokotuksia, passia, vaatteita, lasten muuttoa, äidin kuntoa, Kaksosjätkän armeijaa, mökin vesitilannetta..... ja yöllä kaikki möröt hyökkää kimppuun ja satakertaistuu. Aamun valkeneminen tietää helpotusta oloon, mutta olen aivan umpiväsynyt valvomisesta.

Päivällä otan järjen käyttöön ja asian kerrallaan: niillä yksillä "ostaja"pelleillä ei siis ollut rahasta tietoakaan, kun olisi pitänyt aloittaa kaupanteko. Pidin tätä paskiaisille varattuna kaksi kuukautta, ja sitten ne ilmoittivat, että ei he mitään osta. Luu kourassa jatketaan siis myymistä. Mutta vastahan tämä on viikon ollut uudelleen myynnissä, yhden kuratarjouksenkin olen saanut, ja nauroin tarjoajat maan rakoon (no, aina kannattaa yrittää, oli Kaksosjätkänkin motto pienenä). Yksi yleinen näyttö, jossa oli ollut parikin kiinnostunutta, jotka olivat kovasti kuulemma tästä tykänneet. Tykkääminen ei vain riitä, haluan tehdä kauppoja. Mutta silti: olen hätäinen, kärsimättömyys on mun yksi huonoista puolistani, haluaisin tästä tilanteesta jo eroon, ja alan panikoida liian nopeasti.

No sitten se vuokra-asunto, jonka ehdin hankkia luullessani, että kaupat syntyy. Pääsen siitä eroon irtisanomalla sen, so simple. Mutta sitäkin panikoin, olisin niin tykännyt asunnosta. Menetän tietenkin kahden kuukauden vuokran, mutta toisaalta saan takuuvuokrani takaisin ja vähän rahnaa käyttööni.

Rahavarat hupenee, mutta mulla ei ole mitään hätää vielä. Kaksosjätkä on luvannut lainatakin rahaa, hänellä kun ei armeijassa paljoa kulu. Eli pärjään varmaan siihen saakka, kunnes ostaja löytyy. Ja fatalistina uskon, että ne ensimmäiset ei olisi tälle olleetkaan oikeat ostajat, niiden kanssa olisi tullut vaikeuksia. Puhun näin itselleni järkeä, ja heti perään seuraavana yönä panikoin taas.

Tyttö muutti kotoa tammikuussa, lopullisesti pari viikkoa sitten, kun saatiin sinne netti, jotta on jotain tekemistä. Ja vaikka Kaksoset ei viime aikoina täällä ole paljoa majailleet, on tunne aivan erilainen, kun tietää, että ne on virallisesti omissa asunnoissaan. Kuten pitääkin olla, mutta etenkin öisin huoneet huutaa tyhjyyttä. Ja kuitenkin likka käy täällä melkein päivittäin, lainaa paljon autoa, käy jääkaapilla, ja ennenkaikkea asuu tuossa 8 kilometrin päässä, lähellä. Siis ei mitään hätää edelleenkään.

Auto alkoi temppuilla. Tuulilasissa on pitkä halkeama, se ei tule menemään läpi katsastuksesta, joten se pitäisi korjauttaa. Onneksi on kasko ja kaskossa lasivakuutus 150 euron omavastuulla. Mutta nyt pelottaa laittaa rahaa siihenkään, vaikka on pakko. Auto on katsastettava tässä kuussa. Ja sen kunniaksi se alkoi täristä. Ajaessa tuntuu ratissa, vaihdekepissä, persuksissa tärinä, myös tyhjäkäynnillä. Käytin sen eilen Hippipieruilla, ja ne tutkivat konepellin alta kaikki: ei vikaa. Nostettiin se pukille: ei vikaa. Nyt siis ajan tärisevällä autolla ja toivon, ettei se leviä. Ainoa, mitä Hippipierut osasivat sanoa oli, että voisin tankata siihen ysikasia, eikä sitä uutta kuraa. Teen näin ja toivon parasta.

Oltiin siskon kanssa varattu matka Egyptiin, varaus tehtiin jo aikaa sitten, kun kuvittelin jo olevani kuivilla tästä asuntokaupasta. Matkalle oli tarkoitus lähteä maaliskuun alussa, ja sattuneesta syystä ei lähdetäkään. Mutta matkatoimisto tarjosi mahdollisuutta vaihtaa matka, ja nyt me sitten lähdetään Thaimaaseen 7.3. Sisko lainaa matkarahan, mutta käyttörahat mun on revittävä jostain. Ja pysäytettävä asunnon myynti kahdeksi viikoksi. Sekin ahdistaa.

Ja sitten pompin yöllä tarkistamaan, onko mun rokotukset vielä voimassa. Me oltiin Indonesiassa kesä 2001, ja silloin sain valtavan määrän rokotteita. Ovat vielä voimassa, totesin pari yötä sitten tuossa neljän maissa. Samalla tarkistin passin ja saunan lattiakaivon, se oli tukkeessa. Passi oli voimassa vuoteen 2016 ja lattiakaivo auennut kodin putkimiehellä.

Yöllä voi myös miettiä mökin tilannetta, en ole käynyt siellä rutisevalla autollani pariin viikkoon. Luultavasti siellä on kaikki kunnossa, mutta yöllä asiaa ajatellessa vähintään se iso mänty mökin vieressä on kaatunut ja halkaissut katon. Äitiä pitäisi käydä katsomassa, mutta millä, kun auto on temppuillut (Hippipierut kyllä sanoivat, että aja sillä vaan, ei siinä voi vikaa olla, kun kaikki näyttää olevan kunnossa..). Ja miten Kaksosjätkä pärjää tämän viikon siellä, kun niillä on ensimmäinen rankka metsäkeikka tiedossa. Voi minnuu

Perjantaina mennään kasarmille, sinne mökin naapuriin valatilaisuuteen. Lauantaina Esikoinen vihitään, (ja mulla ei ole sinne vaatteita, mitä tietenkin on hyvä pohtia yöllä), pieni tilaisuus ja sen jälkeen käydään syömässä. Eli mukavaa tiedossa, jollen ala rakentaa niistäkin mörköjä.

Tulikos tästä vähän negatiivinen postaus. Sallikaa se minulle, tämän kerran. Kuka lohdutaisi Hannia?