Isäni kuoltua yli kuusi vuotta sitten huomasin, että oli tärkeää, että mulla oli isän omin käsin tekemiä esineitä. Siis konkreettinen näyttö siitä, että isä on ajatellut minua (ja muitakin tyttäriään tietenkin) tekemällä omassa puutyöverstaassaan meille pieniä juttuja. Mulla on esimerkiksi puisia tarjottimia, erikokoisia, yhdestä kahvakin lähtenyt irti, mutta en raaski heittää niitä pois. Mulla on myös ikivanhat puiset leikkuulaudat, joista toinen on kalan- ja toinen porsaanmuotoinen. Ne on niin kuluneet, ettei niissä enää mitään leikata. Mutta ei niitä voi poiskaan heittää. Isä teki puiset kauhat ja haarukat, ja lapsille puuleluja. Juuri varastossa käydessäni nostin pienen puisen nuken kehdon hyllylle. Jospa joskus lastenlapset haluavat sen nukkeleikkiinsä..

Tämä on mun mielestä niin kaunis, että se on jäänyt olohuoneeseen koristeeksi. Isäni teki tämän Esikoiselle 28 vuotta sitten, ja tällä on keinuttu paljon, omat lapset ja naapurin lapset

Tänään lähdin mökille ompelemaan. Tein valmiiksi siskolle tilkkupeiton, joka meinasi jäädä ikuisuusprojektiksi, kun kukaan ei alkanut tikata sitä Muutama päivä meni tikkaillessa, ja nyt vanhoista flanelleista tehty peitto on valmis (arvatkaa vaan, muistinko ottaa kuvan)

Samalla kaivoin varastosta mökille vietäväksi toisen isäni tekemän keinun. Tämän keinun isä teki Kaksosille, ja tämä on tehty saman mallin mukaan, jollaisella mie olen itsekin pienenä keinunut. Äitini on kertonut, että pidin oravan korvista kiinni, keinutin itseni kovaan vauhtiin, ja lauloin keinumisen tahdissa: mua lemmitkö vielä oi Kustaaaaaa, onko rakkautes ruastumaoooooon Olen ollut kolmen vanha, musiikki veressä jo silloin

Jostain syystä arvelin, että tämä keinu kuuluu mökille. Keinu on maalattu samoilla väreillä, kuin se alkuperäinen, joka muuten on isolla siskollani, ja edelleen ihan keinumiskunnossa, yli 50-vuotias. Sopihan se, tuvasta löytyi sille paikka.

Mua lemmitkö vielä oi Kustaaaa....

Ja lopuksi anti-viherpeukalo-Hannin ohje pelakuille. Unohtakaa pelakuut ulos, ja päättäkää viime tipassa, kun pakkanen on jo niitä vähän puraissut, ottaa ne sisälle. Ei mitään kellaritalvehtimisia. Ottakaa ne tuvan ikkunalle ja heittäkää syksyllä vettä niskaan silloin tällöin. Pitäkää talvella kuukauden-parin  pausseja mökkikäynneissä, ja kun käytte, kastelkaa pelakuut litimäriksi. Ne kuivuvat ja kuolevat pois. Vain karahkat jäljellä. Älkää heittäkö niitä pois, vaan kastelkaa ne kuolleet karat. Menkää viikon kuluttua toteamaan, että ne on alkaneet kasvaa. Siistikää kuolleet oksat ja lehdet pois ja jääkää ihmettelemään kasvun ihmettä (nuppujakin on jo)

 

ja

(antiviherpeukalo-Hanni voisi ottaa vähän vinkkejä vastaan, miten tästä jatketaan. Aloitanko lannoituksen, vai kidutanko niitä vielä?)