Heippa kaikki kultsipuppelit, Hanni on palannut kotiin ja saanut oman laajakaistankin reissun aikana. Sekä muutossa hajonneen telkkarin takuun piikkiin korjattuna huollosta. Jostain syystä unohtui korjaajalle mainita, että telkkari hajosi muuton yhteydessä.
Kieli on kuivana vieläkin, pelkästä puhumisesta, nimittäin täällä poikkesi kotimatkallaan Täti Punainen, ja juttua olisi riittänyt varmaan moneksi vuorokaudeksi putkeen. Vai mitä, TP? Olipa mukava tavata, toivottavasti otetaan syksyllä uusiksi ja pidemmällä ajalla. Tuliaisiakin saatiin, syötäviä sellaisia, ja sehän sopi meille kaikille kolmelle herkkusuulle. Viivi olisi kai lähtenyt TP:n mukaan, kaatuili joka käänteessä rapsuteltavaksi ja hakeutui TP:n jalkoihin. Neiti kun loukkaantui taas kerran aamuisesta harjaamisesta, esitti parhaansa mukaan loukattua ja huonosti kohdeltua koiraa. Ja Elli nautiskeli täysin siemauksin silittelyistä, tunnisti varmaan vannoutuneen kissaihmisen otteet.
Ennen TP:n saapumista kolahti postiluukku enteellisesti. Ja tadaa! Hannin arpajaisvoitto kolahti eteisen lattialle. Joillain blogisteille on sentäs taito valita kymmenien arpalipukkeiden joukosta Se Ainoa Oikea lipuke, siis se jossa lukee HANNI. Ja tässä luki HANNI!!! Ja mie voitin käsityöhirmuannelin virkkaaman pussukan, jonne laitan lenkille lähtiessäni kännykän ja avaimet. Kiitos, käsityöhirmuannelille! Ja nauhakin ylettyi ympärilleni, juuri tarpeeksi isoa kokoa.
Annelin blogi on käytävä tarkistamassa joka aamu. Sinne ilmestyy päivittäin (!) uusia käsitöitä, ja kaikki me lukijat ollaan ihmeissämme, että miten nainen voi ehtiä valmistaa niin kauniita ja isotöisiäkin juttuja. Sen lisäksi että ehtii tehdä paljon muuta Käykääpä joskus kurkkaamassa.
Mie kotiuduin siis eilen illalla reissusta. Ljubljana on kaunis, eloisa, nuorekas kaupunki, yliopistokaupunki, jonka asukkaiden keski-ikä on vähän yli 30 vuotta. Sen huomasi katukuvassa; nuoria, kauniisti pukeutuneita ja kauniisti käyttäytyviä ihmisiä, ystävällisiä ja avuliaita. Joka puolella (no joo, bussiaseman tädin jos unohdamme ) sai hyvää palvelua, eksynyttä matkailijaa neuvottiin ja koko kaupungin tunnelma oli rennon hyväntuulinen. Vanha kaupunki on kaunis, rakennukset vanhoja ja hoidettuja, mutta kaupungin ulkolaidoilla oli vielä näkyvillä vanhan Jugoslavian aikaisia (niin oletan) neuvostotyylisiä kerrostalohirvityksiä. Maaseudulla sen sijaan talot ja puutarhat on hoidettuja ja siistejä.
Kapea Ljubljanica-joki virtaa vanhan kaupungin halki, ja sen varrelta löytyi hyviä ruokapaikkoja ja putiikkeja. Harvoin matkalla olen ollut niin harmissani keliakiasta, sen verran hyviltä näyttivät pizzat ja pastaruoat
Joen varsi oli kaikkineen kaunis.
Yksi silta oli samanlainen "lukkosilta", kuin on Riikassa. Avioituneet pariskunnat kaiverruttavat nimensä lukkoon, kiinnittävät lukon siltaan, ja heittävät avaimet jokeen; liitto kestää silloin varmasti. Täällä oli myös kaiteeseen kiinnitettyjä metallisia "kalloja", joissa oli lukot. Sellaisia en muista Riikassa nähneeni.
Harmittavaa oli se, että kaupungissa on ilmeisen aktiivisia graffitien tekijöitä. Valitettavan useat seinät oli sotkettu.
ja
Kyllä mie voisin tänne tulla vähäksi aikaa asumaan, vaikkapa joen rannan talon kattohuoneistoon. Tähän kuvaan tuli sattumalta vasempaan yläkulmaan tiilistä rakennettu "lokerikko". Ihmettelimme, miksi joka taloon on jätetty seinään koloja. Kunnes huomasimme, että koloissa oli linnunpesiä. Luultavasti ihan lintuja varten siis ne koloset.
Polkupyöriä oli paljon, autoja ei niinkään. Tavarataloja ja kalliita merkkiputiikkeja oli siirryttäessä joen rannalta vähän kauemmas.
Ihmisillä näytti olevan paljon hyvinhoidettuja koiria. ja koirilla oli vapaa pääsy terasseille. Tarjoilijat väistelivät niitä ja toivat vettä. Koirat saattoivat kulkea kytkemättä omistajan rinnalla, ja niille oli osoitettu omia "leikkipuistoja", yksi sellainen oli hotellimme vieressä. Ja roskiksia oli paljon, roskisten kyljissä koirankakkapusseja mukaan otettavaksi. Eikä siis jätöksiä missään. Tuolla Viivikin voisi viihtyä
Kävimme myös valtavassa tippukiviluolassa Postojnassa, puolen tunnin bussimatkan päässä Ljubljanasta. Aivan mahtava kokemus. Pienellä junalla vietiin vuoren syvyyksiin, ja siellä kävellen oppaan (jonka puheesta en kylläkään kuullut mitään) perässä tunnin reitti valtavissa luolissa, jossa oli mitä erilaisimpiin muotoihin jähmettyneitä tippukiviä. Tunnelma oli kuin jostain Taru sormusten herrasta. Kuvia en ottanut sieltä, kuvaaminen oli kiellettyäkin, eikä mun kameralla olisi tullut hyviä kuviakaan.
Bussilla menimme myös vuorten keskellä olevaan Bledin kylään, jossa on slovenialaisten suosittu lomanviettopaikka. Bled-järvi oli kaunis, mutta mun mielestä ei suomalaisten järvien keskellä eläneenä siinä ollut mitään tavattoman eksoottista. Keskellä järveä on kirkko.
Mukava reissu, voisin vaikka mennä uudelleenkin. Sehän on aina merkki siitä, että lomakohde oli onnistunut.
Edit: Hanni the Hajamieli oli niin tohkeissaan Täti Punaisen vierailusta, ettei muistanut ottaa valokuvaa upeasta kukkakimpusta, jonka TP toi. Korjaan siis laiminlyönnin täten. Pysähdyn joka kerran ohi kulkiessani katselemaan tätä:
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.