Edelleen olen täällä uudessa kodissa lainamokkulan varassa, ja mokkula toimii lievästi sanottuna epäluotettavasti. Kerran jo jouduin aloittamaan alusta tämänkin kirjoittamisen . Mutta olen tunnetusti sitkeää sukua ja jaksan taistella, jopa mokkulan kanssa. Huomenna saan oman laajakaistan, tosin täällä isännöi silloin Kaksosjätkä, ja mie lentelen taivaan tuuliin. Olen lähdössä lyhyelle kaupunkilomalle Ljubljanaan. Perästä kuuluu.

Mutta tänne uuteen kotiin olen kotiutunut heti. Tuntuu kuin olisin asunut täällä aina, kertaakaan en ole ikävöinyt entiseen, sinänsä ihanaan, mukavaan ja kivalla paikalla sijaitsevaan vanhaan kotiini. Nautin joen varren rehevästä luonnosta, ikivanhoista, isoista puista, hoidetuista luontopoluista ja vanhoista kasarmirakennuksista. Haaveilen jo omistavani oman asunnon jossain lähistön vanhassa talossa, mutta en anna itselleni vielä mahdollisuutta haaveilla liikaa; muutto oli rankka ja toivun siitä vieläkin. En tosiaankaan halua lähteä täältä hetkeen edes naapuritaloon.. Yhdessä naapuruston talossa äijät ampuili toisiaan toissa viikonloppuna, poliiseja vilisi paikalla,ja lehden mukaan yksi ammuttiin kuoliaaksi, toinen henkihieveriin ja kolme pidätettiin ja vangittiin.Mie ajattelen, että onpa ainakin neljä hullua pois pelistä, yksi kuollut ja kolme vankilassa. Niin julma mie oon, en voi sietää väkivaltaa enkä aseita. Enkä jatkossakaan aio pelätä täällä liikkumista. Tappakoon hullut toisiaan vaan viikonloppuisin aamuyöllä kännissä. Nih!

Kuvia ja kertomusta muutosta tulee kunhan saan kunnon yhteyden. Tässä vähän alkukuulumisia, lisää tulee sitten tauonkin edestä, kunhan pääsen eroon tästä takkuilevasta mokkulasta... nyt lähetän tämän matkaan, ennenkuin kone taas piiputtaa.