Aina innoissani otan osaa blogiarpajaisiin, ja sitten käyn haukkumassa arpajaisten järjestäjän, koska en voittanut Mutta mie olen ihan oikeasti voittanut (on nimittäin joskus tullut näitä säälipalkintojakin..) Eijan arpajaisissa, ja nyt sain paketin. Heti piti postiin rynnätä, ja tulin sieltä tällainen kainalossa:

Tiesin, että siellä on kranssi, Eijan itsensä punoma, koska sain valita palkintoni kahdesta vaihtoehdosta, ja valitsin kranssin, koska luulen, etten ikinä opi itse punomaan. Ainakaan tällaista:

(kranssi ei ole vino, vaan kuva. Kallistakaa hieman päätä, kun katsotte tätä ihanuutta). Niin ja kadehtikaa, tää on mun ikioma

Nyt pitäisi päättää, tuleeko tämä mökille vai tänne kotikotiin. Ehkä vien sen sovitettavaksi mökille, ja tuon sitten tänne takaisin, jos sieltä ei löydy tälle arvoistaan paikkaa. Luulen tosin, että papan kamarin seinällä on tälle juuri sopiva paikka.

Pieni yksityiskohta:

Eikö ole ihana!!!   Kiitos, Eija!!! Lupaan, että tämä pääsee paraatipaikalle!

Syksyn tulon tietää siitä, että Hannilla on kaalikäärylepäivä. Mun kaalikääryleiden teko on harrasta puuhaa, nimittäin niistä tulee parhaita, kun ei hosu, vaan malttaa haudutella niitä uunipannulla tunteja.

Näin valmistuu Hannin kääryleet:

Keitän kaalin suolattomassa vedessä ja puuroriisit lihaliemessä. Laitan uunipannulle voita sulamaan uunin lämpöön ja voitelen pannun sillä. Sitten valmistan normaalisti kääryleet sössäämällä sekaisin jauhelihaa, riisiä, kaalin silputtuja pikkulehtiä, kananmunaa, suolaa, pippuria, siirappi- ja kermatilkan. Täytän kääryleet sössöllä, ja laitan 225 asteiseen uuniin.

Paistan niitä niin että väri muuttuu tummaksi - viittä vaille kärtsähtäen - ja sitten käännän ja lirutan vähän siirappia ja kermaa (juuri niin, kermaa) päälle ja melkein kärtsäytän toisen puolen. Sitten vähennän uunin lämmön 175 asteeseen, ja jatkan valelemalla kääryleitä, välillä tarpeen mukaan vähän lisäten siirappia ja kermaakin, valelen ja käännän, vähintään pari tuntia. Sitten sammutan uunista lämmöt ja jätän kääryleet sinne. Yleensä tässä vaiheessa olen jo syönyt vähintään kaksi. Kääryleiden pitää olla kunnolla makeita, muttei liian imeliä. Ja kunnolla pehmenneitä lötsöjä.

Tänään söin näitä päivän aikana neljä, kaksi kylmänä. En vain voi vastustaa! (ja se kostautui: vatsa meni ihan sekaisin) Loput laitoin pakkaseen ja osan vien äidille tuliaisksi, kun huomenna ajelen häntä moikkaamaan.

Tässä, kaalikääryleet a´la Hanni: