keskiviikko, 13. kesäkuu 2012
Tragedia linnunpöntössä.
Toissapäivänä päätin ottaa pöntön paremmalle ja näkyvämmälle paikalle saunan eteen vanhalle penkille. Pönttö näkyi olevan täynnä roskia, joten avasin sen takaluukun puhdistaakseni sen kuolleista lehdistä.
En ollut uskoa silmiäni!
Lintukotiin oli rakennettu täydellinen pieni linnunpesä, ja pesään munittu täydellisiä, kauniita, turkooseja munia kuusi kappaletta! Otin kännykälläni kuvan siitä, lähetin kuvat siskolle ja Kaksoslikalle, ja kiikutin pöntön takaisin paikalleen. En tosin uskonut, että emolintu olisi jatkanut hautomistaan, mökillä on ollut aika paljon vilskettä rempan ja mun siellä oleskelun aikana, takaovestakin on kuljettu jatkuvasti, ja lintukoti on ihan oven vieressä, matalalla.
Myöhemmin otin kameran ja ajattelin ottaa paremman kuvan pesästä. Kun menin takapihalle, mökki oli nurin maassa. Pelkäsin pahinta: Elli oli varmaan hoksannut linnun hajun pöntössä. Katsoin sisälle pönttöön, ja kaksi munaa oli kadonnut kokonaan, yksi oli rikkoontunut, ja rikkinäisestä munasta pilkotti jotain ruskeaa: pienen linnunpoikasen alku .
En osannut tehdä muuta kuin nostaa mökin takaisin paikalleen. Olin varma, että emolintu on sen hylännyt, ja pesiminen on keskeytynyt. Mietin sen siirtämistä, mutta se olisi ollut tyhmää, samoin sen naulaaminen seinään kiinni. Jätin sen vanhaan paikkaansa.
Eilen menin varovasti taas katsomaan, ja aivan oikein: pönttö oli paiskattu taas maahan. Avasin varovasti takaluukun, mutta edessä oli vain kuivia lehtiä, pesä oli jossain lehtien keskellä ja luultavasti kaikki munatkin rikki. Sitten tapahtui jotain salamannopeasti:
Elli syöksyi jostain paikalle ja ennenkuin ehdin ja älysin tehdä mitään, se oli työntänyt tassunsa pöntön avoimesta luukusta sisään ja veti kynsissään esille emolinnun, nappasi sen hampaisiinsa ja lähti muristen nurkan taa. Emolintu oli siis siellä rikkinäisessä pöntössä, ehkä se piti ääntäkin, jota mun huonot korvat ei kuulleet. Juoksin Ellin luo, komensin sitä päästämään linnusta irti, ja se totteli (?). Maassa makasi kaunis sinitiainen, hengitti heikosti, mutta oli elossa. Mietin nopeasti, yritänkö pelastaa sen, mutta lintu näytti niin heikolta, että karjaisin Ellille: tapa se nyt loppukin, saatana! En jäänyt seuraamaan teurastusta, juoksin sisälle.
Sisällä makasin sängylläni ja itkin lohduttomasti lapsenomaista itkua, olo oli niin syyllinen, ja surullinen! Miksi menin penkomaan koko pesää sen jälkeen kun sen löysin? Miksi en yrittänyt pelastaa pesää sen jälkeen kun se oli maahan heitetty? Miksi päästin Ellin ulos? Miksi tapatin emolinnun ja samalla kuusi kaunista, syntymätöntä poikasta. Tarjosin kodin linnulle, mutten pitänyt huolta, että se saa siellä rauhassa pesiä. Vielä tänäänkin näky kuolevasta linnusta tulee eteeni tämän tästä.
Järki sanoo, että siinä ei olisi lentokyvyttömät poikaset selvinneet elossa kuitenkaan. Järki sanoo, että pesää ei voinut siirtää. Järki sanoo, että jollen olisi päästänyt Elliä ulos, olisi tontilla kulkevat naapurien kissat sen varmaan löytäneet. Järki sanoo, että oli parempi, että tämä kävi nyt, kun poikaset ei olleet vielä eläviä. Järki sanoo, että emolintu olisi jäänyt kitumaan, jos olisin sen Ellin hampaista pelastanut, armollisempaa oli antaa sen kuolla. Järki sanoo, että kissa vain noudatti pedon vaistoaan, enkä osannut aavistaa, että siellä oli lintu sisällä. Ja järki sanoo senkin, että emo oli ehkä jo haavoittunut silloin, kun makasi pudotetussa pöntössä.
Mutta ei tässä järjen kanssa ole mitään tekemistä. En unohda tätä varmaan koskaan. Ja nyt mietin, mistä löydän pöntölle turvallisen paikan. Haluan tarjota toiselle emolle mahdollisuuden rakentaa pesä ja hautoa turvassa paska-kissaltani.
Ellille en puhu mitään ainakaan viikkoon.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.