Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset vapaat vuokra-asunnot, ja lopulta päädyin samaan asuntotoimistoon, jonka kautta jo kerran vuokrasin asunnon - ja luovutin sen pois, kun ei kauppoja tullutkaan. Soitin toimistolle, ja sanoin katsoneeni jo valmiiksi netistä, mitä asuntoja haluan nähdä. Tarjolla on myös se sama, jonka jo kerran vuokrasin, ja ajattelin, että luultavasti se on näistä paras, tosin sinne en päässyt katsomaan, koska siellä on vuokralainen kesäkuun alkuun. Toimistolla ehdottivat, että voin käydä katsomassa myös kaupungin keskustassa olevan asunnon, ja sen lisäksi sain avaimet kahteen muuhun tyhjään huoneistoon Korialle. Siis sinne, missä se ensimmäinen vuokra-asuntoni oli.
Välittäjä laittoi viestiä, kun olin matkalla asuntokierrokselle: kauppakirjat allekirjoitetaan 31.5. Jeeee! Ja tuo tieto samalla sai levottomaksi: perhana, mulla ei ole paikkaa mihin muutan, eli pakko löytyä aika nopeasti..
Kaupungissa oleva asunto oli nopeasti katsottu. Uudehkossa kerrostalossa, siisti, mutta toisella puolella on vilkasliikenteinen katu, toisella puolella parveke, jossa sai ihastella kahden vastapäisen kivitalon parvekkeita. Ahdistuin jo ajatuksesta, että asuisin siellä, ja kurvasin nopeasti pois.
Pienkerrostalo oli ihan symppis. Asunto alimmassa kerroksessa, samoin parveke, josta pääsi portaita takapihan nurmelle. Uudet tapetit, siisti keittiö, sauna, kohtuuvuokra... tällainen:
Pitkään pähkin siellä, mittailin paikkaa ruokapöydälle (se on tärkeä kriteeri, mun on mahduttava syömään mukuloiden ja miniöiden kanssa silloin kun pentue kokoontuu) katselin, miten huonekalut asettelisin, ja ajattelin, että no joo, saa ehkä kelvata. Sauna oli, keittiö ihan hyvän kokoinen, huoneet kohtuuisot. Mikäs siinä, voisin kuvitella tänne muuttavani.
Sitten ajoin vielä kolmanteen taloon. 1900-luvun alussa rakennettuun jykevään kivitaloon, jossa olisi ollut vapaita asuntoja silloinkin, kun ensimmäistä kertaa asuntoa etsin, mutta pohjapiirustus ei iskenyt alkuunkaan, joten en edes mennyt katsomaan. Nyt päätin tarkistaa senkin, ettei jää vaivaamaan. Yksi kolmio oli vapaa, kaksi vapautumassa. Tämä on toisessa kerroksessa, astelin portaita ylös ja ajattelin, etten muuta tänne, koska en jaksa kiipeillä portaita..
Astuin eteisen ovesta sisään, enkä kunnolla edes päässyt sisälle, kun tiesin että tulin uuteen kotiini. Vanha, epäkäytännöllinen, keittiö melkein keittokomero, ei mahdu ruokapöytä (olkkariin mahtuu), ei tiskikone, kaappeja minimaallisesti...ja välittömästi päätin, että mie tiskaankin tästä lähtien käsin ja ostan astioille erillisen kaapin ja loput heitän menemään. Haluan tämän asunnon!
Olkkari on tosi iso. Sinne mahtuu reippaasti sohvat, mun iso kirjahylly (en edelleenkään suostu luopumaan lundiasta vm 1981) ruokapöytä, lipasto...
(kuva otettu olkkarista keittiön ja eteisen suuntaan)
Vierashuone on myös iso, sinne laitan ehkä myös tietokoneen ja työpöydän
Ja kun herään omasta makkaristani aamulla, voin katsella tällaista maisemaa: Kymijoki pilkottaa puiden takaa
Näitä rakastan: ihanat, jykevät, leveät, ikkunalaudat. Nyt ois ruvettava viherpeukaloimaan.
Vanhan talon pieni yksityiskohta. Yläkaappeja ovien päällä. Näihin laitetaan tavaroita, joita ei koskaan käytetä
Ja meidän parvekeasiantuntija Stanstallemme parveke. Otin kuvan ihan häntä ajatellen. Pieni, neliskanttinen parveke, jonne hädintuskin mahtuu tuoli.
En olisi millään malttanut lähteä täältä pois. Suunnittelin jo huonekalujen paikkoja ja harmittelin etten ottanut rullamittaa mukaani. Pakko oli palauttaa avaimet, mutta kesäkuun ensimmäinen saan ne takaisin. Ja sitten tämä koti on mun kotini. Kuka haluaa tulla mun kanssa tekemään muuttoa?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.