Minä itken kuollutta äitiäni.

Samassa kuulen äidin äänen lapsuudesta: odota vähän, kohta äidillä on aikaa. Sitten otan sinut syliin.

Minä itken kuollutta äitiäni.

Kuulen äidin äänen muutaman vuoden takaa: älä itke, älä itke, muuten äitiäkin alkaa itkettää. Äiti auttaa sinua, älä itke!

Minä itken kuollutta äitiäni.

Tunnen äidin silittävän hiuksiani, lohduttavan, kuten lapsena kun olin sairas.

Minä itken kuollutta äitiäni.

Kuulen äidin sanovan ne sanat, jotka kuulin niin usein. Sanat, jotka antoivat turvaa ja lohtua. Kuulen äidin rauhallisen äänen: äiti laittaa kädet ristiin ja pyytää sinulle avun.

Minä itken kuollutta äitiäni.

Minä itsekäs, vaikka tiedän, että äidin on nyt hyvä olla. Minä en olisi halunnut päästää irti vieläkään, äitiä lähtemään  tähtien mukaan, omalle kotitähdelleen.

Minä itken.
Minä ikävöin.

Kuka minua lohduttaa, kun se joka sai itkuni loppumaan, on poissa.