Ai että mie, marraskuussa syntyneenä, rakastan näitä hiljaisia, hämärän sumuisia päiviä, jolloin luonto alkaa valmistautua lumen tuloon, kyyristyy odottamaan lumipeitettä, mutta vielä ilma on pehmeän leuto. Parasta metsäilmaa mun mielestä.
Joka aamu me Viivin kanssa lähdetään aamupalan jälkeen metsään. Viivi jahtaa oravat puuhun, ja mie pällistelen ympärilleni ja haistelen marraskuuta. Jos ja kun tästä joskus pois muutan, tulen takuulla kaipaamaan näitä maisemia.
Tätä aina ihmettelen. Tästä on alettu rakentaa jotain, ja sisukset on palaneet jo ennenkuin on edes valmista tullut, näyttäisi ihan siltä. Ja mun sormia syyhyttäisi purkaa noi hyväkuntoiset tiilet pois ja rakentaa niistä jotain... vaikka grillipaikka
Kamera temppuili koko ajan, ei välillä suostunut ottamaan kuvia millään. Jossain vaiheessa tajusin, että patterit alkoi olla lopussa.
Nämä maisemat ja tämä siltakin saattaa olla tuttuja erämessuilla käyneille.
Viivi huutelee: mennään jo, olis kiire parhaille oravapaikoille..
Joki on parhaimmillaan marraskuisena aamuna.
Laskin yhteensä parikymmentä joutsenta laskeutuneena joelle. Kunpa älyäisivät ajoissa lähteä, ennen pakkasten tuloa vähän lämpimämpään.
Metsässä on vanhoja raunioita, joita tutkin mielenkiinnolla. Löysin pikkuruisen eläinsuojankin yhtenä päivänä.Sinne on mahtunut pari porsasta, ei varmaan muuta. Kalliolla nököttävä vanhaa erämaja ja sauna on pahasti palanut sisältä. Kukaan ei ole kuitenkaan rakennusta purkanut pois. Nököttäköön sitten siinä.
Tullaan notkoon, jossa virtaa pikkuinen puro.
Älä riko luonnon rauhaa, älä mellasta ja pauhaa..
Ai että mie tykkään kivistä. Ja mitä paksumpi sammal päällä sen parempia kiviä
Täällä ei mitään raivata. Kun puu kaatuu vanhuuttaan, tai jää kuolemaan pystyyn, sen annetaan olla. Ihmisen on määrä hyppiä kaatuneiden runkojen yli, jos tänne haluaa tulla. Luonto määrää ja hyvä niin.
Sitten se pakollinen paikka, mun Kappelini. Paksusammaleinen metsä, jossa risteilee juoksuhautoja (niin, luit aivan oikein, juoksuhautoja) joka puolella. Kun lähestyin Kappeliani, sitä paikkaa, jossa Viivi kieriskelee sammalikoissa ja mie haaveilen yöpyväni siellä joskus tähtitaivaan alla sammalikossa....
... sanoi kamera KLIK ja pimeni. "Vaihda paristot". No niin, ette siis tänään päässeet kanssani Kappeliin. Mie pääsin, olin siellä pitkään, seisoin vain ja katselin ja latasin omat patterini.Kameran pattereihin sieltä ei saanut virtaa. Kummallista.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.